Kerron nyt tarinan tytöstä, johon tutustuin koulun käytävän penkillä, rakastuin kotonani, jost humalluin aidosti ja välitin, ja jota tuun kaipaa, missä ikinä oonkaan. Meidän välillä oli alusta asti jotai erityist. Oltii erilaisii, mut se vaa lisäs rakkauttamme. Alussa kuljettii myötätuuleen. Loppuu kohden tuuli käänty vastaiseks ja voimistu.  Lupasin kestävyyttä ja aitoutta. Hänelle kirjotin laului rakkaudest ja vapaudest. Hän nosti mut taivaisii, mut piti mut myös pinnal sillon kun oli vaikeet. Hymyiltii. Käveltii käsi kädes. Tanssahtelin tai lauloin. Käskit mun lopettaa, kun ihmiset katto kummissaan. Virnistin vaan ja lauloin kovempaa. Meil oli oma maailmamme, jonka turva oli niin sulonen, mut silti myös katkera. Hengitä nyt vaan. Jatka sitä, älä lopeta. "sun pitää hengittää, mut kyl mäki tarviin ilmaa niiku sä, ellen enemmä" Makaat sängyllä ruskeet silmäs keskittyneinä kännykkään. Ollaan eroamas kahdeks kuukaudeks, kun oon lähössä Saksaan. Mulla on kynä ja paperia, j