Tundralla ajatukset katoavat. Niillä ei ole pintaa, josta kimmota takaisin.                      Karkoitan itseni Kun kadotin ajatuksen sinusta Jälkiä oli kaikkialla Tiedän että olet täällä

Noniin, ajattelin tehdä aiheesta blogitekstin, koska monia tuntui ihmetyttävän äkillinen ja konkreettinen tekoni, missä lähes joka toinen päivä huolellisesti shampoolla pesemäni kasvava ja tuuhea hiuskuontalo, katosi tyystin. Monia reaktioita on luultavasti vielä edessä, mutta huvittavimmat - jo nähdyt reaktiot - mainitakseni, pikkusiskoni piti vain muutamia taukoja parin tunnin sisällä nauraessaan katketakseen uudelle tyylilleni. Äiti taas piteli sydänalaansa ja oli hypätä ikkunasta ulos kiiltävän kauniin pälvini ensikertaa nähtyään. Välillä hän myös peitteli silmiään sanoen, että tuohon ei voi millään tottua, hokien "miksi" sanaa useaan kertaan. Selitys tähän on vaikea, sillä päätös tapahtui yhden kävelylenkin aikana. Kävelylenkki sisälsi kuitenkin huomattavan määrän erilaista pohdintaa, ja mietintää ihmisestä. Niin kuin viimeisestä blogitekstistäni voi nähdä, olen pyörinyt ajatuksissani hyvin paljon minuuden ympärillä. Minua on toisin sanoen askarruttanut minä. Mitä minä