Eilen vaelsin taas metsässä pitkin poikin polkuja, jotka olisivat voineet olla toisesta maailmasta. Minä, suvena syntynyt. Minä, joka jo alle vuoden ikäisenä kiikutettiin sukumme tiluksille metsän huomaan, missä puut kuiskivat ja supisivat vasta äskettäin syntyneelle, lokit kirkuivat, sudenkorennot ja perhoset lentelivät, hyttyset maistoivat nuorta kirkkaan punaista verta, ja muurahaiset tutkivat ympäristöä josta oli tuleva sieluni koti ja rauhan tyyssija. Tuolloin minä jo leimaannuin luontoon, metsään kuin kolmanteen vanhempaani, joka oli tuova minulle lohtua ja voimaa aina kun sitä tarvitsisin. Tuona kesänä, kun ensimmäisen kerran puut ottivat minut hoivattavakseen, ja minä otin koko luonnon kasvattajakseni, pikkulinnut lauloivat äänekkäästi ja olisi voinut luulla että ne riemuitsivat. Mutta elämä on vanhaa ja täynnä murhetta epäoikeudenmukaisuudesta. Siinä missä linnut laulavat ilosta, ne yrittivät häivyttää surun, ja siinä missä ne laulavat surusta, yrittävät ne muistuttaa elämän

Hyvä yötä tiikeri, toivottavasti nautit kesästä