A amuja on monenlaisia, mutta päivä, johon Jarmo heräsi oli kaunis. Tonttu-ukon raottaessa silmiään auringonvalo leikki häntä peittävällä maagisella kankaalla mitä viehättävämmillä tavalla. Pienet valokeijut ryntäilivät sinne tänne, vetäen perässään kultaista kaunista vanaa. Tontun kangas näytti sen alla lepäävälle melkein trooppiselta meren pohjalta. Sellaisia aaltomaisia kuvioita leikkivä valo muodosti ja puiden varjot yhdistyivät kokonaisuuteen huojuvina rauhoittavina verkostoina, niin että tonttumme oli aivan häkellyksissään. Lensipä vielä aamun peippo kankaan yltä, niin että varjo vain vilahti koko huojuvan aaltoilevan valo kokonaisuuden läpi kuin mestarin kynä, joka piirsi ääriviivat kaikelle kauniille. Aikansa makoili Jarmo ihastellen tuota näkymää lämmin tunne rinnassaan. Sitten hän raotti kangasta ja nousi sen alta aamuun. Raikas, viileä ja kostea ilma tuli vastaan, olihan syksy pitkällä. Tonttu se ei kummastikaan tuosta värähtänyt, sillä metsän asukkina oli hän tottunut