Minä, runous, yö, taskulampun haalea välke kynän kärjessä kivisydän sinä, kosketinsoitin,  onnesta kihelmöivä nauru laskostuneet sivellinsiivet yhteinen onni kuin houre  sysäys tässä olen synkkä minä pimeä minä kuin yön olento  vetäydyn varjoni, joka on raakalainen häntä seuraan vaan en seksiin, en leikkeihin, en verhojen taakse vaan itseni taakse jonnekin josta olet vasta lähtenyt siellä tuuditan itseäni kuvittelen chisun suutelemassa hellästi poskeani kuiskaamassa korvaani "olet ihana" kyynelten täyttämä harha tanssimme askeleet niitä kukaan ei osaa ulkoa ei edes me ja nyt niitä ei enää ole