Neptunus mustikkavarvussa
Minä, runous, yö,
taskulampun haalea välke
kynän kärjessä kivisydän
sinä, kosketinsoitin,
onnesta kihelmöivä nauru
laskostuneet sivellinsiivet
yhteinen onni
kuin houre
sysäys
tässä olen
synkkä minä
pimeä minä
kuin yön olento
vetäydyn
varjoni, joka on raakalainen
häntä seuraan
vaan en seksiin, en leikkeihin, en verhojen taakse
vaan itseni taakse
jonnekin josta olet vasta lähtenyt
siellä tuuditan itseäni
kuvittelen chisun suutelemassa hellästi poskeani
kuiskaamassa korvaani
"olet ihana"
kyynelten täyttämä harha
tanssimme askeleet
niitä kukaan ei osaa ulkoa
ei edes me
ja nyt niitä ei enää ole
Kommentit
Lähetä kommentti