olen kulkijaluonne, kaihomieli. mukana vaitiolon taito nyt kohoaa kuurasta rikkaruoho, vaaniva vallan nielu minä olen parantuva. Minä olen löytävi ilon/ luo laskeudun siihen laaksoon, jossa vierailin lapsena. syleilevi puita, haukkovi ilmaa, peijakasta. Minä olen tuntevi kuinka aurinko lämmittää teepaidan ihollani minä olen silloin hymyilevi surulle, unhon huolille, sille pakenevalle olen kohottavani katseen, lintujen lennon mäntyjen marjat, välkähtävi aurinko taivaalla rutisevi kenkäin alla luonnon lumo olen voittanut pelon, taas tunnen lehvät jotka silittelevät hiuksiani enkä tunne häpeää, en epäluottamusta   lepään kuin lapsi pehmeillä rinnoillasi   olen tavoittavani ilmasta perhosia vaikka ne pysyvät ulottumattomissani olen tuntevi rakkauden, etäisyyksien katoamisen ihmeen, hullaantuneen kepeän olotilan, heräämisen tuoksun.   ja tanssahtelen kuin kömpelöin metsän asukeista huojun, ja kuljen, juoksuttamaan vettä virrassa virrassa