Puu ratisee ja halot halkeilevat tulessa, syöttäen välillä kipinöitä pimeään. Savu tuoksuu ja ihmiset tulen ympärillä ovat kietoutuneet huopiinsa. - Voi kerrotko meille taas heistä kolmesta? Tämä pimeä yö saa niskavillani nousemaan tavalla, jota tulen lämpö ei riitä karkoittamaan. Kertoisitko heistä, kertoisitko? Hän kenelle kysymys on esitetty tuijottaa tuleen, nokea poskellaan, hiukset sekaisin, hiljaisena kuin sumuinen pelto tai vedenalainen maailma. - Ei ole mukavaa paeta aina vain. Tuntuu että kodin muistokin alkaa hiljalleen kadota. Ja ihmiset! Hädin tuskin muistan naapureidemme kasvoja. Tai sukulaisten. Ikävöin heitä niin kovin. Ole kiltti ja kerro meille heistä kolmesta, sillä se on jotain turvallista ja tuttua. jotain sellaista mikä mielessäni voin rauhallisesti levätä yön yli. Jos et meille kerro on yö minulle tuskaisen levoton: Makaan selälläni silmät avonaisia tuijottaen tähtitaivasta ja yritän turhaan palauttaa sumenneita kasvoja mieleeni. Ole niin kiltti.. Hän ken

Onko vielä jälellä paloja toisista, en saa valoa uskonnoista, vaan iloa tarinoista, hulluista herroista ja niistä kerroista ku pellot sai keskellee kilpaa juoksijoita, kiemurtelevat naurusta heinikossa, kysyvät pilviltä ovatko ne olemassa, tässä ja sun kanssa hymyillä selällään, tuntee et en oo oikeessa, vaan oikeestaan kaikki on niin levällään ja eilisee jäi, silmät kääntyy etelää päi, on hyvä olla näi, ikävöin julian nauruu, ja haluisin juosta niiku pienen hullaantuneen karkuu, toisii, tai toisintaa vuosii, toisinaa suosin vaik toisia sanoja mielessä tuotin, Avaa sun sun suus Ei tuu lentokoneit ei junii Vaan yks sinine marja Yksinäinen aika Mukanaan unelmii Kaadetaan pahvimukeihin lisää kesäviinii, vierellä metsien kanit hiipii, pilvien piiriin, laitureihin kiinni, aaltojen alla siipii, kalojen nimii, hmm ja meiän retki on aurinkoine ulappa, naurusi majakka, kosketus lämmin paikka, jonne vaan ajatuu, keskenää virtaa, keskellä virtaa tai iltaa jossa musikki on osa värisevä

Bocelli soi radiosta. Useat kynttilät lepattavat hämärässä. Jokaisessa ruoassa on otin, ja perheenjäsenet istuvat yksitellen ruokapöydän ääreen. Hymyilemme, kilistelemme ja rupattelemme. Yksi jää tuijottamaan viinilasinsa pohjaa. Siellä lepää kauniisti valoa taittamaton punainen neste, kuin veri. Ja hänen silmänsä kostuvat. - Tiedättekö tällaisina onnen hetkinä mieleeni virtaa suuri määrä erilaisia värikkäitä mielikuvia, jotka toiset ovat irvokkaita toiset kauniita. Mitä te olette mieltä kuolemasta? - Miksi mietit kuolemaa nyt? Nyt pitäisi syödä ja juhlia. Ei nyt pitäisi toivottaa tervetulleiksi ajatuksia, jotka väistämättä johtavat ahdistukseen tai synkkyyteen. - En voi olla miettimättä ihmisten sisuksissa karjuvaa petoa, se joka jättää pois korvistaan tuskan huudot. Miten kaikki ruoka mitä syömme, on joskus ollut osa elävää, osa elämää. Osa tätä kaikkea, ja nyt me vain tarvitsemme tuota hampaissamme muhenevaa lihaa, sen koostumusta ja tunnetta, jonka saamme kun täytymme tuosta

matkalla stadii, ei paratiisii, syttyiskö kaikkie silmii sateenkaarii, sateenvarjo alla ku pariisis en tarvii hotellia, tiiän mite kohtelet kulkuria, neuvosta vanhan vaarin, tai kallio savusen baarin, keväisen bulevardin, tarviin yhden lipun ja katoo kaikki harmit, seurataa tänää joutsenii, ei variksii, hymyssä suin ees taas näit julkisii, ei liinoi kii, toivotaa vastaa valosii ihmisii, hietsus seurataa pilvii ku karnevaalii, mukulakivii ja halpaa valkoviinii, kompassil odotelles kävelen piirii eikä mua saa kii nii, ei kiinni volume on rikkaus, ja oluet on rakkaus, siinä prikullee sörnäise tämän illan kattaus, ja ottaa tulta alle tää, ota multa sulle jäät, illa hämärää, kulta tänne jäädää absraktii taidetta ku ei oo pahaa aikeita, kiasma portailla, pitäis pysyy raiteilla nii vitusti skaalaa, helsinkiläist gaalaa, ei keskellä maailmaa, mut keskenää maalaa, syvii tai sulosii, sanoi, ajan palasii,  useit ilosii,, suhteutettuna reviirii enemmä on jaardii ku piirii, mut kannetaa