Seison hangessa höyryten alastomana ja haavoittuvaisena. Takanani menneestä elämästä tullut lämpö, joka on helppo sammuttaa kuin sauna. Lumessa pystyssä on tupakka, jota en ollut polttanut loppuun. Koko elämän kaulallani ollut koru tuntuu painavammalta kuin koskaan. En tärise kylmästä, eikä silmäni valu vettä siksi, että niihin olisi mennyt hikeä. Olen kovassa humalassa, mutta siihen on syy, mihinkään muuhun ei. Tähdet ovat pilvien takana, kauneus on piilotettu. Itken ja tärisen. Menettänyt. Naapurien kaukaiset valot palavat heikosti, mutta juopuneet silmäni eivät erota yksityiskohtia. Tunnottomat jalat hangessa vaatii minua menemään eteenpäin. Olin mennyt eteenpäin koko elämäni. Mutta silti lähtiessäni olin ollut paljon pidemällä kuin perillä koskaan. Ainoa etten päässyt perille. Olin hoiperrellut kuvitellun onneni varassa, kuin enkeli helvetissä, luullen että jumala rakastaisi. Nyt kaikki olivat jättäneet. Olin menettänyt työni, lyönyt vaimoani, en tiennyt missä he olivat nyt. Vanhe

ilone, luova, kuka huomas, kene huomas, voit olla onnelline, eli en, mut saan ja pyrin muuttaa mun maailmaa. Kene kaa tunnet, kene kaa elät, vaa vedät, päätät jättää, ei päätä eikä häntää, pitää vääntää ja säätää, mut kuuntele rakkaut eli sydänt, on meis syväl se joka näkyy ulos,vastaus tai tulos, mitä tulos oot näkymätö vaa ilma tuntoo , mut pääset kuntoo vaik makaisit mis, huomioo riskit, himas tiskit ja huutava maailmasi , kuka lainasi mulle rauhaa ees hetkeks, ku pauhaa nää jutut ku sisäne huuto mun teksteis. Ei velkaa, pelkää, älkää, mut puolustaudut, sanot mitä haluut, muttet välttämät haluu mitä sanot Eiooeioo kellää sitämitäketäjota onni on, on moni mielestää onneton ja se saa aikaa aikaa joka aikaistaa hautaa, hautaa haavettomuutes tartu unelmiisi, soita se biisi joka sai sut pienen itkee, kytkee näihi tapahtumii ja kylkee käperryt mis on lämmint, läpi niien joist et välitä, läpinäkyvin ne joist välität, välil tää ketä vaa hämmentää, mut jo yrität ees ymmärtää, ni

Kahvin maku yhä suussaan Tuomas astelee rennosti ensimmäiselle tunnilleen, joka sattuu olemaan uskontoa. Mistä ihminen löytää uskoa? Itsestään. Tuomas ajattelee tyytyväisenä katsellessaan keitä tänään oli paikalla. Melkein kaikki näyttävät olevan paikalla, joko teeskennellen väsynyttä tai sitten ollen vain oikeasti väsyneitä. - Mitä kuuluu rakkaat luokkalaiseni?! Tuomas kajauttaa ja päitä kääntyilee katsomaan häntä, jotkut virnistelevät iloisina, jotkut taas vain vilkaisvat tyhjin ilmein. - Pidä joskus pää kii, kiitos. Sofia sanoo mulkaisten Tuomasta pahasti. - Oivoi, olen pahoillani siitä, että tämä ei ole sinun päiväsi ja olen myös pahoillani siitä, että mikään niistä 365 päivästä ei voi olla sinun päiväsi, sillä jokainen päivä on minun. Voit toki neuvotella kanssani, sillä jaan mielelläni kaikki päiväni kanssasi, jos sitä vain pyydät. Tuomas sanoo hymyillen ja kumartaen kevyesti. - Mä en oo koskaan tavannut yhtä ylimielistä kusipäätä kun sä. Samuel huutaa ja hymyilee voitonrie