iskelmää

Seison hangessa höyryten alastomana ja haavoittuvaisena. Takanani menneestä elämästä tullut lämpö, joka on helppo sammuttaa kuin sauna. Lumessa pystyssä on tupakka, jota en ollut polttanut loppuun. Koko elämän kaulallani ollut koru tuntuu painavammalta kuin koskaan. En tärise kylmästä, eikä silmäni valu vettä siksi, että niihin olisi mennyt hikeä. Olen kovassa humalassa, mutta siihen on syy, mihinkään muuhun ei. Tähdet ovat pilvien takana, kauneus on piilotettu. Itken ja tärisen. Menettänyt. Naapurien kaukaiset valot palavat heikosti, mutta juopuneet silmäni eivät erota yksityiskohtia. Tunnottomat jalat hangessa vaatii minua menemään eteenpäin. Olin mennyt eteenpäin koko elämäni. Mutta silti lähtiessäni olin ollut paljon pidemällä kuin perillä koskaan. Ainoa etten päässyt perille. Olin hoiperrellut kuvitellun onneni varassa, kuin enkeli helvetissä, luullen että jumala rakastaisi. Nyt kaikki olivat jättäneet. Olin menettänyt työni, lyönyt vaimoani, en tiennyt missä he olivat nyt. Vanhemmat olivat kuolleet, perintö oli mennyt veroihin,  eivätkä he olleet enää välittäneet pojastaan, joka oli rakastanut rakkautta uskollisesti kuin koira. Rakkaus oli kuitenkin potkinut uskollista niin kuin julma isäntä. Henkeni huuruaa ja pisarat ihollani ovat kuin veitsiä. Huutamimen olisi turhaa. Siskoni oli ryöstetty, raiskattu ja tapettu ulkomailla. Tekijöitä ei saatu kiinni. Lapseni olivat onnettomia ja lääkärit epäilivät alkavaa masennusta. Syljen lumeen ja kiroan maailman. Ystävät olivat jättäneet paljon nopeammin kuin olivat tulleet. Mitä arvoa oli elämällä, missä olin hylkiötäkin hyljeksitympi. Sillä hylkiöistäkin välitti valtio, minä olin ärsyttänyt vääriä ihmisiä vain olemassa olollani ja valtio ei välittänyt. Nostan maasta kylmettyneen tupakkani ja laitan sen suuhun täristen. Silloin pilvet väistyivät ja olin näkeväni tähdissä ankkurin, uskon tunnuksen ja symbolin. Vaisu hymy nousi huulilleni ennen kuin kaaduin hankeen. Sydämmeni sammui kuin kynttilät ensimmäisillä syntymäpäivilläni, kun äiti oli puhaltanut ne sammuksiin kakusta. Silmäni sulkeutuivat kuin pienenä mennessäni nukkumaan vailla pienintäkän huolta. Kuolin hymy huulillani, kuolin kuten olin elänytkin, pois lukien vimeisen luvun.