Kutsu mua omalaatuseks

Kahvin maku yhä suussaan Tuomas astelee rennosti ensimmäiselle tunnilleen, joka sattuu olemaan uskontoa. Mistä ihminen löytää uskoa? Itsestään. Tuomas ajattelee tyytyväisenä katsellessaan keitä tänään oli paikalla. Melkein kaikki näyttävät olevan paikalla, joko teeskennellen väsynyttä tai sitten ollen vain oikeasti väsyneitä.

- Mitä kuuluu rakkaat luokkalaiseni?! Tuomas kajauttaa ja päitä kääntyilee katsomaan häntä, jotkut virnistelevät iloisina, jotkut taas vain vilkaisvat tyhjin ilmein.

- Pidä joskus pää kii, kiitos. Sofia sanoo mulkaisten Tuomasta pahasti.
- Oivoi, olen pahoillani siitä, että tämä ei ole sinun päiväsi ja olen myös pahoillani siitä, että mikään niistä 365 päivästä ei voi olla sinun päiväsi, sillä jokainen päivä on minun. Voit toki neuvotella kanssani, sillä jaan mielelläni kaikki päiväni kanssasi, jos sitä vain pyydät. Tuomas sanoo hymyillen ja kumartaen kevyesti.
- Mä en oo koskaan tavannut yhtä ylimielistä kusipäätä kun sä. Samuel huutaa ja hymyilee voitonriemuisesti

Tuomas käännähtää ja katsoo iloisesti Samueliin.

- Mua onkin tässä maailmassa vain yksi ja se mitä kutsut ylimielisyydeksi on itsevarmuutta ja se mitä kutsut kusipäisyydeksi on sitä, että en pidä sinusta tuollaisena haisevana kalpeana ja hiukan masentuneena teininä.

Samuel ja Sofia molemmat tuijottavat Tuomasta pahantahtoisesti, mutta Tuomas ei ole millänsäkkään.

- Rakkaat opiskelijatoverit, purkakaa toki sydämiänne ihan kunnolla, sillä on harmillista jos tälläiset asiat kalvavat teitä kaiken yötä, ja ette saa nukuttua, niin että tulette kouluun pahantuulisina ja vihaisina. Purkakaa nyt ihan kunnolla niin, että huomenna me kaikki voimme hymyillä tälle päivälle, joka on tuolloin jo eilinen.

Tuomas astelee tanssahdellen luokan eteen ja katsele jokaista paikalla olijaa kysyvästi.

- Kuka vittu sä luulet oikein olevas? puuskahtaa eturivin poika, jonka nimeä Tuomas ei muista, koska yleensä hän on aina hiljaa.
- Kukako luulen olevani. En luule mitään, tiedän asioita. esimerkiksi tiedän, sen että tuon ääneen sanoniminen vaati sinulta äärimmäisen paljon, ja tämän jälkeen et koe uudestaan samanlaista puhumisen tarvetta, sillä et osaa vastata vastaukseeni. Mikä tekee sinusta hiljaisen ja minusta äänekkään? Mikä minusta pantavan ja sinusta välteltävän?

Tuomas kohottaa kulmiaan ja levittää kätensä levälleen ja katsoo eturivin poikaan.

- No koska..
- Aivan sinä et osaa vastata. Tuomas sanoo hyväntuulisena ja laskee kätensä.
- Usko itseesi poikaseni niin sinusta tulee vielä jotakin suurta. Tuomas sanoo eturivin pojalle ja sitten kiinnittää huomionsa taas muuhun luokkaan. Noin keskivaiheilla pulpettirivistöä istuu kaksi tyttöä, jotka ovat ilmeisesti hyvät ystävykset. Sen näkee heidän kehonkielestään. Heidän nimensä ovat Milla ja Tiia. Toinen tytöistä viittaa ja katsoo vaativasti Tuomakseen kulmakarvat hiukan kurtussa.

- Keskirivin tyttö ole hyvä, jaa ajatuksesi meille muille ajatteleville.
- No ensinnäkin oot tosi outo ja miks koet hyväksi nöyryyttää Timiä. Luuletko että hänen itsetuntonsa paranee kun nolaat hänet? Olet aika säälittävä itseasiassa, et yhtään enempää kun muutkaan.

Tuomas miettii hetken kuka on Tim, mutta päättelee sitten että sen oli oltava eturivin hiljaisen pojan nimi.

- Voi kutsu minua omalaatuiseksi kultaseni, jos haluat nimitellä ja en nöyryyttänyt ystäväämme Timiä. Paremminkin kannustin häntä ilmaisemaan itseään ja luottamaan itseensä. En myöskään tarvitse sääliäsi, kiitos vain tarjouksesta.

Tuomas laskee kätensä pöydälle ja katselee luokkaa mietteliäästi.

- Minä en ole parempi kun te. En yhtään. Haluan vain, että jokainen ilmaisee itseään, niin että vältymme kiusallisilta selän takana puhumisilta ynnä muilta. Puhumalla asioista tulee huomattavasti selkeämpiä. Yritän saada teitä tiedostamaan oman arvonne, sillä usein vetäydytte keskustelussa ja jätätte sanomatta sen minkä olitte aikoneet sanoa.

Keskirivin tyttö viittaa taas ryhdikkäänä ja vielä äskeistä hiukan vaativampana.

- Sano toki kultaseni. Ei sinun tarvitse pyytää minulta puheenvuoroa. Ei sinun tarvitse pyytää minulta mitään. Saat silti. Tuomas sanoo ja iskee silmäänsä veijarimaisesti.

Lähes kaikkien luokassa olijoiden katse on nyt kiinnittynyt Tuomakseen joka seisoskelee edessä nauttien tilanteesta rentona ja itsevarmana.

- Sä luulet tietäväs kaikkeen vastauksen, mutta sulla ei oo hajuakaan siitä mitä jotkut on joutunu kokee ja et ehkä ne siks on sellasii kun on.

Tuomaksen katse muuttuu hiukan murheelliseksi.

- En todellakaan tiedä kaikkeen vastausta, enkä tiedä myöskään kaikkia kysymyksiä. Enkä voi tietää teidän menneisyydestänne, joka on sellane kun on, mutta tiiän että tulevaisuutta ei oo vielä tapahtunut ja siks me voidaan vaikuttaa siihen ja vaikuttaa myös siihen millaisia me siellä olemme. Lisäksi mä painotan sitä miten tärkeää on, että jokainen on oma itsensä, sillä näyttelemällä valehtelee itselleen ja tuntee olonsa vieraaksi ja vääräksi.

- Mä pyydän teiltä yhtä asiaa ystävät. Ilmaiskaa itseänne ja uskokaa itseänne. Rakastakaa itseänne ja eläkää hymy huulillane, sillä murhetta on maailmassa niin paljon. Pahoittelen mitä suurimmiten jos loukkasin jota kuta, sillä en halua pahaa kellekkään. Pyrin olemaan parempi. Peace and love, eiks nii?

- Ja mikä sinut saa jatkamaan tuota? Luokkaan hiljaa hiipinyt opettaja kysyy vino hymy huulillaan silmälasiensa takaa.

- Usko ihmisiin, opettaja hyvä, usko ihmisiin, jotka rakastavat.