Hylkäsin sen minkä tunsin. Unohdin sen minkä muistin. Tuijotin Egyptissä kuolevaa. Käänsin selkäni. Löysin jotain, mutta en sitä mitä luulin löytäväni. Niin paljon pyöriä ja pöllyävää hiekkaa. Kuumuutta ja äänekkäitä keskusteluja. Niiliä en nähnyt, mutta tunsin sen vaikutuksen. Italiassa heitin kolikon suihkulähteeseen. Tunsin niskassani kivettyneiden tuijotuksen. Paljon oli  palasina, mutta kaikki oli kaunista. Vanhaa ja osittain sortunutta. Suurimmaksi osaksi unohdettua. Se oli yllätyksellistä. Kuulin kaiut vielä unissanikin. Autiot hetket, hiljaisuus toisessa korvassa. Täytyin Espanjassa riemusta. Elämä oli väri. Lämmin ja vallaton. Menneisyyteni oli kevyt. Hetki sitäkin kevyempi. Ja siksi nuo kauniit hetket olivat päällimmäisenä mielessäni. Saaden vain pieniä muistutuksia kuolevaisuudesta. Portugalissa suuni oli kuiva. Maa kärsi. Minä kärsin sen mukana, Paljon pakenevia. Paljon köyhiä. Kolmijalkainen koira etsi ruokaa roskien joukosta. Suuri mahdollisuus olla uhri. Luuli

Se on tummaa kuin yö. Se on kaunista. Se tuoksuu voimalta. Ehkä myös hiukan lupauksellista. Se muodostaa mustan ympyrän. Ei sen läpi näe. Ei erota mitä sen takana on. Jollain tavalla se on kaunis. Hyvin yksinkertainen mutta kaunis. Ja nyt vasta tänään. Minä ajattelen, että se on kaunis. Omalla tavallaan. Niin kuin tähdet taivaalla. Ne helmet. Ne timantit. Vasten hiljaisuutta. Vasten yötä. Ja niin kuin aurinko on kaunis. Varsinkin laskiessaan ja noustessaan. Valoloistoa. Pilvet värjäytyvät punaisiksi ja oransseiksi. Viimeiset säteet kurottavat kuin reunasta roikkuja. Yrittäen saada otetta, niin ettei tippuisi meidän näkymättömiin. Pois meidän näkömme luota. Ei kaiken tarvitse olla niin kaukaista ollakseen kaunista. Kyllä täällä on paljon arkisia asioita, joiden kauneuden näkeminen vaatii oikeanlaista silmää. Oikeanlaista tapaa tarkastella asioita. Tuijotan vielä hetken kahvikuppiini ja nostan sitten katseeni yleisöön. Ihmisiä on kymmenellä eri rivillä. Tuolit on järjestetty niin että

Tavoittelet katsettani. Huolissasi Haluat tietää Haluat löytää Siksi etsit Yrität ehkä rohkaista Yksi katsoo varpaitaan Hämmennys Ei sanaakaan Vapinaa Toinen käsi nyrkissä Silmät suurina Yhdestä ei voi sanoa mitään Ilmeetön Niin monta on sellaista tässä maailmassa Mutta hyväksyy Haluaa nähdä Kädet puuskassa Yksi ei peittele sitä mitä ajattelee Suu ilmeetön Silmät vihaiset Kasvot jännittyneet Valmiina nousemaan seisomaan Ei ole muita näkökulmia Sormi nousee hitaasti. Nousee kunnes ei pääse ylös. Vaivalloisesti. Mutta tulee voimalla alas. Napauttaa pöytää. Yhä uudestaan. Kärsimätön. Ärtynyt. Minne katsotaan? Pöytä jossa istumme on valkoiseksi maalattu. Maali taitavasti sivelty Puu lakattu Katse kulkee pitkin puun syitä Pöydällä on kynttilä Sinne minä katson Tulta minä tuijotan Ja kurotan kädelläni Kosketan sormellani Tuli tarttuu minuun Kulkee pitkin sormeani, tanssii Kiemurtelee käsivarrellani En ole tunnoton, vaikka niin luulette Se sattu

Yhden tähden mies, kene nähde vie, tai minne menos , kulta sydämmie, jotain kaunista tiel, minne askeleet johtaa, jos jotain pelkää, pitää se pikimitte kohtaa, emmä aikonu ajatella, mut sit alko maailma mua tavotella, kuuma hella, virheide labyrintti, mieti enne ku teet, ja sit taas riitti, omaa juttua pitäs tehä, mut pitiki sattua, ei kukaa muista mite mä elän, silti kunnioitan ja nostan hattua Tähdet tähdet, ne mut valtaansa saa Mut on mulla vaan yksi tähti Yksi ainoo tähti Tähdet tähdet, kuinka niitä katsellaa saa Mun tähti on kaunein, en muuta kaipaa en Tähtie joukos hymyille kiltisti kävelen Sydämmiä särjetää, vielä täällä muuta nähää, joku kiertää kehää, kuolla ei voi, ku ei oo ees alkanu viel jotku elää, ja mulla paljo pelissä, rohkeita ollaa mielissä, ja viedessä, on tanssi ku tanssi, hitaammi, en oo tanssies relevantti, kuinka kaikki vaa katoaa, mut mun ainoo tähti aina on upea, siitä pidän kiinni ja sitä mä seuraan, en häne kanssaa tuu koskaa kaipaa muuta seuraa Tä