Tekstit

Rakas äitini- Katsaus elokuvaan taidekriitikon silmin

Kuva
Italialaisen Emanuele Crialesen elokuvaan on vaikeaa ottaa yksioikoista tulokulmaa, sillä narratiivi on arkkitehtuurisesti tilava, laadukkaista materiaaleista rakennettu: marmorinen sekä aistikkaasti sisustettu esteettinen kokonaisuus, melkein kuin esikaupungilla kohoava italialainen huvila. Elokuvan aurinkoon sadetinletkulla kurottava viehkeys kaikilla noilla kivipihoilla syttyy todella henkiin vasta taidokkaasti veistettyjen henkilöhahmojen kautta, jotka raivaavat tiensä Rooman näyttämölle, ja onnistuvat levittämään katsojan silmien eteen omalla mahtipontisella psykologisella painollaan etenevän spektaakkelin, joka kuvaa perhe-elämän solmukohtia erityisen ansiokkaasti äidin ja lapsien näkökulmasta käsin.  Tiivistelmä juonesta Elokuvassa seurataan italialaisen perheen elämää Roomassa 1970-luvulla, osana katolilaista yhteisöä, ja sukua, joka käy kirkossa säännöllisesti, ja elää muutenkin sosiaalisesti sangen aktiivista elämää. Perheen vanhin lapsi Adriana kipuilee oman identiteettinsä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Loue

Yötön yö on sinun palatsisi Sen reunat ovat unikukkaa Pulssi Lumous Omantunnon tuska Himo, jonka peloista Hulluus noruva Hunaja Orja, silkki Kaipuu Oletko kangastus Siipien sumussa Hypätä Pudota Haluta Avata Tarttua Kaataa Kaatua Nauraa Maata yhdessä Kaukainen majatalo, jonka ikkunassa palaa Rakkaan lemmikin poismeno Myöhässä Sieltä Niin kuin viulun laulu Raollaan oleva ovi Karmiinin puna Huulet Ruusutarhan tuoksu Ilo, juokseva Kutsuu Luokse Kuutamo, vuoret Nuoruus En osaa enää Lauseita Vasten Aisteja Niin kuin Lumihuippu Raukeuden pako Oi sielussa sykkivä valo Vaaran huntu Aukeamaton nuppu Tuho Halu Olla Ja ei olla Rakastuneet karkulaiset Tässä viinissä On pimenevä kohta Ja se on olemassa Niin kuin (Nautinnollisesti) Riuduttava Muisto
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tuhto

  Min mielen mittelössä Umpinaisen lammen, suon, tammen Sanan, tyven, untamossa Sylen syvyydessä, kylmyyttä sammaleessa Lumettuvan metsän viimeisimmässä Vapaassa kaistaleessa Kannan airot yli juovikon Luovihan lämpimään sinä onneton Vaillinainen malmimieli tavassansa Rannat kalkkina maan taikinassa Palkinnat, vanhoissa sarkamaissa, armas Vaan millon valmiina on harkinnassa Tarttuvat taas kypärähän kylkijäiset Kynnössä karvaassa sänkimaassa Mi Ilmarinen metehelöi Taonnassa taasen, mik halval kansan möijäiset Tarttumassa tanaan, pian vuodattamaan Vanhaan pitäjään, kaadetaan petäjää Kourassa surman suolijaiset Katveessa kaarnassa kuorijaiset Ravattaansa, kauemmasta navettaansa Polku pakinasta takamaille Siin siintää päistiäiset Siin kiiltää välineet väräväiset Mi maal varthomassa Omaansa ain valmiina puolustamassa Siin henkii veri Pohjolassa Koti mulla isänmaassa.
Lähetä kommentti
Lue lisää

Dorian Grayn muotokuva

  Ette löydä kultasta koulukirjoist Salatieteet vieny mukanaan kultapojan Tanssin aina hitait, saanko luvan? Rupesin chillaa hemona enemmä, ku hahmotin ison kuvan. Kirjotan öisin, Artemis ja Luna Poltan spliffiii, mr Uno Kultane jäniksenä aina, ha salee, dunno Viimei löytäny poltteeen, ja kisakunnon Kultasen tekstit ei levii niiku korona Tyyli yltiöpäisen herkkä, samaan aikaan ruma Oon hautonu näit mietteit monta kaut Always respect for u, Fedor Naulaaan arkkuuni, Pistän sinne sun kuvan Naulaan mun tarkkuut Silti aina liikkeees, niiku lihaskudos Nää reunat ritisee, varo vaa ettet putoo Nää menot kriiseilee, meitsi putoo Meitsi haistaa veren, Pluto Meitsi haistaa ideoiden löyhkän, Platon. Meitsi on kärsivällisin kaikist, Damian Laiminlyönny turhan paskan noi vaan Päässää lihavampi ku karvine Duunaan mun juttui, samaan aikaan täält katoon Sorvin ääres tuttuii, kynä kädes pelti paskaks, Meitsi sekoo Kuuntele, älä mun skutsii runtele Vedän tunteel vähä vähemmä kova ku perkele Silti kultase
Lähetä kommentti
Lue lisää

Muutamia sanoja parantumisesta

  olen kulkijaluonne, kaihomieli. mukana vaitiolon taito nyt kohoaa kuurasta rikkaruoho, vaaniva vallan nielu minä olen parantuva. Minä olen löytävi ilon/ luo laskeudun siihen laaksoon, jossa vierailin lapsena. syleilevi puita, haukkovi ilmaa, peijakasta. Minä olen tuntevi kuinka aurinko lämmittää teepaidan ihollani minä olen silloin hymyilevi surulle, unhon huolille, sille pakenevalle olen kohottavani katseen, lintujen lennon mäntyjen marjat, välkähtävi aurinko taivaalla rutisevi kenkäin alla luonnon lumo olen voittanut pelon, taas tunnen lehvät jotka silittelevät hiuksiani enkä tunne häpeää, en epäluottamusta   lepään kuin lapsi pehmeillä rinnoillasi   olen tavoittavani ilmasta perhosia vaikka ne pysyvät ulottumattomissani olen tuntevi rakkauden, etäisyyksien katoamisen ihmeen, hullaantuneen kepeän olotilan, heräämisen tuoksun.   ja tanssahtelen kuin kömpelöin metsän asukeista huojun, ja kuljen, juoksuttamaan vettä virrassa virrassa
Lähetä kommentti
Lue lisää

Routarouva

Kuva
  - Liisa! Liisa! Tule tänne. -  Miksi mekkosi on aivan ryvettynyt? - Se likaantui maalla, ja isä sanoi, että vaatteissa kuuluukin näkyä, että on kesä. - Pentele sitä miehen nahjusta, jos häntä voi edes mieheksi sanoa. Liisa katseli äitiään ylös hämillään, silmät varjostuneina. - Eikö isä sitten ole mies? - Oi kyllä hän on mies. Piittaamaton, itsekeskeinen ja laiska retale. Ei edes pyykkiä pysty pesemään. Miten ihmeessä hän on selvinnyt aikuisikään tuollaisilla maneereilla, sitä minä kyllä välillä mietin. - Otahan se mekko nyt pois. - Oletko sinä minulle vihainen? - En kultaseni. Isäsi vain luistaa sellaisista asioista, joita me yhdessä sovimme. Se tuntuu äidistä pahalta, koska äidistä tuntuu, ettei voi oikein luottaa isään enää. - Isä oli maalla aika surullinen. Röhnötti vain nojatuolissa. Liisa rupesi pujottamaan mekkoa yltään. Äiti tarkasteli Liisaa mietteliäänä, mittaili hänen hiustensa pituutta ja pohti, olisiko jo aika viedä tytärtä kampaamolle. Ritva voisi siistiä tuota kuontalo
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuinka huulia käytetään?

Tämä seuraavaksi kuvattu tapahtui kauan ennen sitä, kun minut valittiin epäoleellisten asioiden ministeriön johtajaksi, priimukseksi, ja kuten ruohonjuuritason työntekijät, joiden pääasiallisena tehtävänä on tutkia sitä, mistä kissoille syntyy epämiellyttävä kokemus vastakarvaan silittämiseen suhteen, minua mielellään nimittivät: epäoleellisen emeritukseksi. En pidä itse niinkään oleellisena sitä, että minut valittiin tähän tehtävään yksimielisesti ja asiaankuulumattomin juhlamenoin, mutta haluan silti ilmaista kiitollisuuteni kaikille niille, jotka näkivät tarkoitusperieni puhtauden, ja tunnistivat sen omistautumisen, jota tunsin tähän virkaan pyrkiessäni. Kaikki tämä muuttui ajankohtaiseksi vasta myöhäisemmässä elämässäni, ja tässä tekstissä, joka julkaistaisiin postuumisti, jos ymmärtäisin mikä on oleellista, käsittelen elämäni varsin varhaisia vaiheita, jolloin toiminnalleni omaleimaista oli kiihkeä viattomuus, jonka pyörteissä tulin tehneeksi kaikenlaista hölmöä, ja jopa sellais
Lähetä kommentti
Lue lisää