Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin nukkuneeni elämäni aikana suunnilleen 7-8 vuotta yhteensä. Eihän se ole mikään tarkka lukema, sillä nukun yössä ehkä 8-9 tuntia ja siksi en voi olla nukkunut tismalleen puolta elmästäni. Se vaatisi nimittäin joka yö 12 tunnin yöunet. Mutta jokatapauksessa. Onhan se hurja määrä. Monia vuosia vain unessa. Joku optimisti voisi todeta, että elämme siis puolet elämästämme unelmaa, kun käytämme sen nukkumiseen. Kukapa nyt ei nukkumisessta pitäisi? Uni on yksi niistä asioista, joita ilman emme yksinkertaisesti pärjäisi. Ruoka ja juoma kuuluu tietenkin samaan kastiin. Olen nukkunut elämäni aikana 7-8 vuotta, mutta silti hyvin harvoin tai oikeastaan en lähes koskaan mieti sitä miten ihmeellinen asia uni on. Se on meidän portimme Narniaan, joka yö. Suljemme silmämme ja vaivumme uneen, emmekä enää tiedosta maailmaa ympärillämme. Miksi emme? Koska olemme unimaailmassa. Siellä  ei päde mitkään säännöt tai rajoitukset. Mitä jos kaikki aistimme ovat huijaust

Toni Hengitykseni kävi kiivaasti ja katkonaisesti. Miksi minä juoksin? Kävelytiellä harvakseen kulkevat ihmiset katsoivat ihmeissään menoani. Mitkä he olivat minua tuomitsemaan? Kukaan ei ollut oikeutettu tuomitsemaan minua. En jaksaisi enää kohta. Keuhkoni yrittivät riipiä happea niin paljon kuin mahdollista, mutta sitä ei ollut tarpeeksi, sillä vauhtini oli niin kova. Maistoin veren suussani. Päässäni pyöri. En voinut lopettaa. Silloin kompastuin. Väsyneet jalkani eivät enää pysyneet  kuolettavassa tahdissani. Polveni ruhjoutuivat ja käteni menivät vereslihalle. Mutta en päästänyt ääntäkään. Mieleni taki itkeä, kuolla ja maata maassa ikuisesti. - Toni mitä sinä haet tuolla? Nostin katseeni ja näin Millan juoksuradan reunalla. Hän seisoi siellä ja tärisi talven kylmästä. Hänen tummat hiuksensa olivat osittain silmillä ja hänen kauniit ruskeat silmät katsoivat minua myötätuntoisesti. Miksi hän oli täällä? Nousin seisomaan huohottaen, pystymättä puhumaan. Nojasin käsillä polviini.

Hän oli tanssija mies. Sielukas, herkkä ja notkea. Lavalla hän sulautui ja mukautui toisten liikkeisiin niin kauniisti, etteivät hänen suuri kokonsa ja lihaksikas vartalonsa häirinneet yksityiskohtina. Hän oli osa esitystä, niin kuin joulupukki on joulua. Mies nautti työstään suunnattomasti. Ainoastaan lavalla hän tunsi olonsa vapautuneeksi ja tärkeäksi. Tuon tanssijan nimi oli Kalle. Hän oli varsin hyvää seuraavaa useimmille. Naisten seurassa hän käyttäytyi niin luontevasti ja itsevarmasti, että hän keräsi aina peräänsä kaipaavia katseita. Mutta yksi suuri pelko tuolla suurella, mutta herkällä miehellä oli. Hän pelkäsi miehiä. Vetäessään tiukkoja hyvin istuvia farkkuja jalkaansa, hän mietti, että pitäisivätkö miehet häntä homona. Pukiessaan suuri kaula-aukkoista valkoista t-paitaa päälleen, joka kiristi sieltä sun täältä hänen lihaksikasta kroppaansa, hän mietti että hyväksyttäisiinkö häntä. Kalle laittoi vielä ristiriipuksen kaulaansa, sillä johonkin hän uskoi ja sitten hän poistui

Lehdet värjäävät maata ja taivasta kuin korkeamman voiman lähettämä ilon ja juhlan sade. Tältä pohjaltako serpentiini on kehitetty? Syksyn värikkyys saa miettimään omaa elämää. Voiko sitä verrata tähän väriloistoon ja monipuolisuuteen? Onko elämä vain tylsä ja mustavalkoinen  Erään tutkimuksen mukaan ihmisen mieliala on huonoimillaan matkalla töihin. Minulle tuo tietenkin tarkoittaa matkaa kouluun, kiviseinien sisään oppimaan asioita, jotka vanhempamme on leimannut hyödyttömiksi tulevaisuuden kannalta jo aikoja sitten. Silti koulun pitäisi olla tärkein asia elämässäni tällä hetkellä. Siihen pitäisi käyttää maksimaalisen paljon aikaa. Onneksi hyvin moni asia antaa tilaa luovuudelle ja mielikuvitukselle, niin myös opiskelu. Sitä ei ehkä heti uskoisi.  Valitettavasti melkein kaiken haluamisen eteen on tehtävä töitä. Haluaminen liittyy usein unelmiin. Joku saattaa haluta ammattilaisjalkapalloilijaksi. Hyvä on. Sanon. Sinun täytyy tehdä paljon töitä unelmasi eteen. Minun on helppo a