Syksyni

Lehdet värjäävät maata ja taivasta kuin korkeamman voiman lähettämä ilon ja juhlan sade. Tältä pohjaltako serpentiini on kehitetty? Syksyn värikkyys saa miettimään omaa elämää. Voiko sitä verrata tähän väriloistoon ja monipuolisuuteen? Onko elämä vain tylsä ja mustavalkoinen

 Erään tutkimuksen mukaan ihmisen mieliala on huonoimillaan matkalla töihin. Minulle tuo tietenkin tarkoittaa matkaa kouluun, kiviseinien sisään oppimaan asioita, jotka vanhempamme on leimannut hyödyttömiksi tulevaisuuden kannalta jo aikoja sitten. Silti koulun pitäisi olla tärkein asia elämässäni tällä hetkellä. Siihen pitäisi käyttää maksimaalisen paljon aikaa. Onneksi hyvin moni asia antaa tilaa luovuudelle ja mielikuvitukselle, niin myös opiskelu. Sitä ei ehkä heti uskoisi.

 Valitettavasti melkein kaiken haluamisen eteen on tehtävä töitä. Haluaminen liittyy usein unelmiin. Joku saattaa haluta ammattilaisjalkapalloilijaksi. Hyvä on. Sanon. Sinun täytyy tehdä paljon töitä unelmasi eteen. Minun on helppo ajatella sitä miten kaikki jatkuu jokatapauksessa. Ala-asteelta pääsin ylä-asteelle ja sieltä taas lukioon. Pakkohan lukion jälkeenkin on siis tulla jotakin. Kaiken jatkuminen on siis odotettavissa. Mutta miten se jatkuu. Olenko jollain matalapalkka alalla, jossa saa tehdä kovaa työtä jo ruoanki eteen, vai jossain sellaisessa ammattissa missä pääsen toteuttamaan mahdollisimman hyvin itseäni.

Ymmärrän mitä minun pitäisi tehdä. Käsitän, että mitään ei saa ilmaiseksi. Mutta kun pitäisi tarttua toimeen. Kun pitäisi kiinnittää kaikki huomio opiskeluun. Silloin ynseys ja välinpitämättömyys taas valtaavat tilaa mielestäni. Ajatukseni lähtevät poluille, jotka ovat lehdin koristeltu. Kauniita ja herkkiä paikkoja, joissa kuningas ja kulkuri voivat olla ystäviä ja jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Nuo polut eivät kuitenkaan vie koulunasioiden ymmärtämisen pariin. Kouluasioiden polku on harmaata kiveä. Tylsä. Se tuntuu jatkuvan ikuisesti. Kun edes vilkaisen sinne tekee mieleni lähteä taas kauniisiin palatseihini, viettämään aikaa ystävieni kanssa, kirjoittamaan tarinoita ja lukemaan seikkailuista, joissa voin kuvitella olevani sankari. Silloin koulun betoninen ja harmaa polku jää kulkematta taas ja se pidentyy ja sille tulee uusia esteitä, kompastuskiviä. Jos vain osaisin nähdä tuon polun pään selkeästi. Jos tietäisin, että tuon polun takana on se todellinen paratiisi, jota jokainen ihminen haluaa. Jos osaisin keskittyä harmaaseen ja tylsään polkuun, kulkea sitä vakaasti ja varmasti, silloin saapuisin niiden asioiden luokse, joita oikeasti tavoittelen. Mutta lehdet, niin värikkäät ja kauniit. Vaativat minua pitämään hauskaa.