älä herätä mua

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin nukkuneeni elämäni aikana suunnilleen 7-8 vuotta yhteensä. Eihän se ole mikään tarkka lukema, sillä nukun yössä ehkä 8-9 tuntia ja siksi en voi olla nukkunut tismalleen puolta elmästäni. Se vaatisi nimittäin joka yö 12 tunnin yöunet. Mutta jokatapauksessa. Onhan se hurja määrä. Monia vuosia vain unessa. Joku optimisti voisi todeta, että elämme siis puolet elämästämme unelmaa, kun käytämme sen nukkumiseen. Kukapa nyt ei nukkumisessta pitäisi? Uni on yksi niistä asioista, joita ilman emme yksinkertaisesti pärjäisi. Ruoka ja juoma kuuluu tietenkin samaan kastiin. Olen nukkunut elämäni aikana 7-8 vuotta, mutta silti hyvin harvoin tai oikeastaan en lähes koskaan mieti sitä miten ihmeellinen asia uni on. Se on meidän portimme Narniaan, joka yö. Suljemme silmämme ja vaivumme uneen, emmekä enää tiedosta maailmaa ympärillämme. Miksi emme? Koska olemme unimaailmassa. Siellä  ei päde mitkään säännöt tai rajoitukset. Mitä jos kaikki aistimme ovat huijausta? Jos unimaailma on ainoa oikea maailma. Sulkemalla silmämme näemme todellisen maailman, joka ei ole säännöllinen ja rajallinen, niin kuin tämä maailmamme. Se on vain tunteita ja välähdyksiä. Minä ainakin olen nähnyt useinkin sellaisia seikkailuja unissani, että niistä voisi ihan hyvin kirjoittaa kirjan tai tehdä elokuva trilogian. Harmi vain, että aamulla herätessäni unohdan yksityiskohdat ja muistan vain kaukaisena uskomattomana häivähdyksenä maailman missä olin. Joskus seikkailujeni juonenkäänteet ovat menneet minunkin käsityskykyni yli. Pystymme päättelemään asioita tiettyyn pisteeseen asti. Sitten päähämme tulee ajatus, että tulen hulluksi, jos mietin tätä yhtään enemmän. Onko sekin rajoite, joka ihmisiin on asennettu, jotta he eivät voisi ymmärtää totuutta. Jos aistimme olisivat huijausta. Jos näkemämme ei ole totta, tai sitä ei ole olemassa. Jos hajuaistimme on huijausta ja kuulomme pelkkää sumutusta. Tuntoaistimme. Ja jos emme oikeasti hengitä, se vain kuuluu tähän antitodellisuuteen johon meidät on sidottu. Jos kuoleman kautta pääsemmekin vasta todelliseen maailmaan, jossa olemme jo nyt hiukan astelleet. Jos elämäntarkoitus on unien kautta ymmärtää mitä kuolema on, jotta sitten kun kuolemme osaisimme toimia ja hallita jotenkin todellista maailmaa. Unetko olisivat totuttelua kuolemaan? Kuulostaa uskomattomalta. Ei pidä kuitenkaan sulkea pois mahdollisuuksia. Tiede selittää mihin tarvitsemme unta. Tiede selittää meille kaiken. Me luotamme siihen, koska tarjolla ei ole mitään muutakaan järkevää selitystä maailmalle, jossa syystä tai toisesta olemme ja elämme.