Tanssiva mies

Hän oli tanssija mies. Sielukas, herkkä ja notkea. Lavalla hän sulautui ja mukautui toisten liikkeisiin niin kauniisti, etteivät hänen suuri kokonsa ja lihaksikas vartalonsa häirinneet yksityiskohtina. Hän oli osa esitystä, niin kuin joulupukki on joulua. Mies nautti työstään suunnattomasti. Ainoastaan lavalla hän tunsi olonsa vapautuneeksi ja tärkeäksi. Tuon tanssijan nimi oli Kalle. Hän oli varsin hyvää seuraavaa useimmille. Naisten seurassa hän käyttäytyi niin luontevasti ja itsevarmasti, että hän keräsi aina peräänsä kaipaavia katseita. Mutta yksi suuri pelko tuolla suurella, mutta herkällä miehellä oli. Hän pelkäsi miehiä. Vetäessään tiukkoja hyvin istuvia farkkuja jalkaansa, hän mietti, että pitäisivätkö miehet häntä homona. Pukiessaan suuri kaula-aukkoista valkoista t-paitaa päälleen, joka kiristi sieltä sun täältä hänen lihaksikasta kroppaansa, hän mietti että hyväksyttäisiinkö häntä. Kalle laittoi vielä ristiriipuksen kaulaansa, sillä johonkin hän uskoi ja sitten hän poistui tanssijoiden pukutiloista, missä hän oli ollut tällä kertaa viimeisenä. Kohta Kalle astui kesäiselle kadulle, johon illan hämärä alkoi pikkuhiljaa hiipiä. Ovi sulkeutui hänen perässään loksahtaen. Kalle katseli tuimasti ohi kulkevia ihmisiä ja heitti sitten tanssitarvikekassin olalleen. Hiljakseen Kalle lähti kävelemään katua pitkin. Autojen äänet ja satunnaiset keskustelut olivat ainoita ärsykkeitä lämpimässä kesä-illassa. Erään bussipysäkin ohi kuljettuaan hän kuuli takaansa huudon.

      - Hei sinä!

Kalle kääntyi ja näki lippalakkipäisen miehen, joka erkani pienestä miesporukasta tullakseen juttelemaan. Kaikki kääntyivät katsomaan Kalleen. Kallen sydän rupesi hakkaamaan nopeammin ”sulavasti kuin lavalla” Kalle ajatteli hermostuneesti. Miksi minä pelkään miehiä? Miksi kieleni jumittuu aina, kun joku mies puhuttelee minua.

       -Isi! Katso ostin uuden paidan.

 Kalle 8v astelee olohuoneeseen ylpeänä, missä isä lukee vihreässä vanhassa nojatuolissa sanomalehteä lukulasit aivan nenänsä päässä ja punakka naama hiukan kurtussa. Isä lukee rauhallisesti loppuun jonkun kohdan lehdestä, minkä aikana Kallen jännitys kasvaa. Millä tavallakohan isä kehuisi minua? Kalle pohtii vaihtaen kärsimättömänä painoa jalalta toiselle. Lopulta isä nostaa katseensa lehdestä, mutta isän ilme ei ole mitään mitä Kalle oli odottanut. Hänen kasvoiltaan kuvastuu vastenmielinen inho ja raivo.

       - Mitä helvettiä sinulla on päälläsi? Isä tiuskaisee epäuskoisesti.

       - Tämä uusi paita vaan. Kalle sopertaa hermostuneesti.

       - Minun poikanihan ei tytöksi pukeudu! Isä karjuu yhtäkkiä ja heittää lehden pois, astelee Kallen luokse ja repii uuden paidan tämän yltä. Kalle yrittää vastustella, mutta isä on liian vahva. Saatuaan paidan suuriin kouriinsa isä repii sen kahtia ja käy viskaamassa sen vihaisesti roskikseen. Kalle parkuu onnettomana ilman paitaa.

        - Omaan huoneeseesi siitä miettimään haluatko häpäistä minut uudestaan! Isä karjuu päin Kallen naamaa ja Kalle haistaa nyt selvän alkoholin löyhkän isän hengityksessä. Nyyhkyttäen Kalle ryntää omaan huoneeseensa ja hyppää sänkyyn, missä hän upottaa kasvonsa tyynyyn, täristen ja itkien vuolaasti. Siellä hän viettää sen päivän ja sitä seuraavan yön. Eikä isä tule pyytämään anteeksi. Isä ei tule ollenkaan. Lopulta Kalle nukahtaa kyyneleistä märälle tyynylleen.

         - Hei äijä, herää. Kalle havahtui silmiään räpytellen ja katsoi edessään olevaa miestä silmiin. Ruskeat silmät olivat kylmät ja laskelmoivat. Hänen takkinsa oli nahkainen ja haisi tupakalle. Kalle oli miestä reilusti pidempi, mutta silti se ei tarjonnut lohdutusta. Lippalakki oli musta ja siinä oli karjalan logo.

        - Oisko lainata paria euroa? Menis hyvään tarkoitukseen.

Kalle vilkaisi hermostuneesti muita miehiä, jotka kerääntyivät hänen eteensä puolipiiriksi, jossa ei ollut raon rakoa.

        - Ei mulla..

Lippalakkipäinen mies kääntyi tovereidensa puoleen röyhkeästi mikä hiljensi Kallen.

        - Kuuletteko te tuosta piipityksestä mitään? Mies kysyi kovaan ääneen ja muut pudistelivat päätään ja nauroivat äänekkäästi. Kalle vilkuili miehiä pelokkaasti ja hän tunsi olonsa pienemmäksi, kuin olikaan. Todellisuudessa Kallella oli taskussaan muutama kolikko, joilla hän oli aikonut ostaa maidon kotiin mennessään ja tuntui, että lippalakkipäinen mies näki suoraan Kallen valheen läpi. Mies tuli aivan lähelle, niin että Kalle tunsi hänen haisevan hengityksen ihollaan.

       - Älä leiki mun kaa. Hän murahti. Mies haisi nyt vahvasti tupakalta ja alkoholilta. Kalle horjahti taaksepäin, kun mies tönäisi häntä.

      - Anna nyt vaan ne vitun rahat. Muut miehetkin tulevat yhä lähemmäksi uhkaavasti. Joku heistä sylkäisi maahan. Kalle perääntyi hiukan, mutta ei tiennyt mitä seuraavaksi pitäisi sanoa tai tehdä.

Silloin jostain kaukaa alkoi kuulua vaimeasti musiikkia. Kalle vilkuili ympärilleen hiukan ihmeissään. Uhkaavat miehet eivät olleet huomaavinaankaan musiikkia, joka kaikui nyt yhä selvemmin. Varsin hyvä ja tarttuva biisi. Kalle ajatteli ja kohta hän ei enää kuullut miesten uhkauksia tai muitakaan ääniä. Sillä rytmikäs musiikki kimpoili joka puolelle peittäen liikenteenkin äänet. Se kimpoili seinillä, kävi taivaalla ja kirmaili voitonriemuisesti kadulla vyöryen kuin aalto kaiken ylitse. Kalle virnisti iloisesti. Hän näki miesten hämmentyneet ilmeet. He eivät olleet vieläkään huomanneet musiikkia. Kalle näki lippalakkipäisen miehen huutavan jotain, mutta ääntä ei tullut hänen huuliltaan, se katosi musiikin hyökyvään virtaan. Kallea rupesi tanssittamaan ja kohta hänen kehonsa mukaili musiikin pomppivan energistä liikettä kauniisti ja sulavasti. Yksi miehistä lähti tulemaan kohti vihaisen näköisenä. Kalle hymyili itsevarmasti. Miehen lyönti meni ohi ja Kalle tanssahteli yhä. Mies yritti potkaista, mutta hänen liikkeensä oli tavattoman hidas. Kalle tarttui miehen jalkaan yhä tanssi hymyään väläytellen ja pyöräytti hänet hurjaan piruettiin, jonka seurauksena mies kaatui kadulle yhtenä myttynä. Kallen sydän pamppaili innosta ja vapaudesta. Lihakset värisivät ja vaativat yhä hurjempia ja vaativimpia liikkeitä. Kun seuraava mies oli kaatunut maahan ja jäänyt makaamaan siihen, rupesivat muut hitaasti perääntymään Kallen luota. Kaikki olivat selvästi hyvin hämmentyneitä ja epävarmuus paistoi heidän silmistään.

         - Jätetään toi friikki tänne yksinään ja lähetää. Lippalakkipäinen mies sanoi hänkin hitaasti perääntyen. Kalle katsoi häntä ivallisesti. Lippalakin alta ei paistanut enää itsevarmuus.

         - Mä en oo friikki, mä oon tanssiva mies.