viisaus ja hulluus
Juna-aseman arkisessa harmaudessa asteli kepein askelin vanhus, joka oli pukeutunut kirjavaan kukkahaalariin. Hänen valkoiset melko pitkät hiuksensa olivat sekaisin.
Vanhuksen laihasta olemuksesta huolimatta, hänen askeleensa olivat itsevarmat ja päättäväiset. Vanhus tanssahteli eteenpäin kuin jonkun muilta salatun musiikin tahdissa. Kukaan ei pystynyt kuvittelemaan häntä yhtään minkään muunlaisena kuin tuonlaisena. Tuo vanhus oli viisaus. Ei siksi, että hän oli vanha ja kokenut elämässään niin paljon, että jos hän surisi, hän surisi aina ja jos hän riemuitsisi hän tekisi sitäkin aina. Tänään riemu pulppusi hänestä, kuin lähteestä, jossa jäykät patsaat tietävät paikkansa maailmassa, mutta eivät pääse eteenpäin.
Mutta viisautta seurasi myös hulluus. Hän ei ollut hullu, koska oli vanha ja hänen kokemuksensa olisivat musertaneet hänet. Mikään ei voinut tavoittaa häntä. Ei, vanhus oli hullu, koska viisaus kyllästytti häntä. Koska maailman luomat vaatimukset olisivat halunneet hänet vaimon luokse johonkin keinutuoliin kertomaan tarinoita lapsenlapsille, jotka kävivät vain kerran puolessa vuodessa. Maailma vaati häntä vanhainkotiin tai risteilyille, joilla ei voinut pitää enää hauskaa, koska kukaan ei uskonut vanhuksen olevan nuori. Vaikka hän oli.
Miksi vanhuus olisi heikkoutta. Miksi se olisi asioiden pyörittelemistä lammikossa. Tuo vanhus. Hullu ja viisas. Viisas ja hullu, halusi aaltoilla vapaana kuin meri. Tänään hän oli asemalla, sillä hänestä tuntui että piti odottaa. Ei siksi, että ihmiset elämänsä jokainen päivä odottavat jotain ei. Hän odotti siksi, että odottaessaan ihminen on paljon onnellisempi, kun sitten kun lyhyt tai pitkä odotus on ohi. Siksi, että tavoitteeseen päästessään ihminen ei osaa nauttia niin paljon, kun oli odottanut nauttivansa.
Vanhus myhäili itsekseen joutilaisena ja tyytyväisenä. Keväisiin vaatteisiin pukeutuneet arkilaiset katsoivat häntä, kuin kengurua koira kaupassa. He eivät voineet käsittää miten joku saattoi päästää itsensä tuollaiseen tilaan. He ajattelivat, että tuo mies on varmasti hullu. Mutta kuin lämpimänä kesäisenä tuulenpuuskahduksena heidän mielessään kävi ajatus, että tuo mies näyttää hitto vie onnelliselta. Huolettomalta. Mutta viisaus ei voi olla huoleton. Viisaus tarvitsee ajatuksia, kuin paimen lampaitaan. Niitä paimennetaan, hoidetaan, pyöritellään ja ruokitaan. Viisaus ei voi olla huoleton. Mutta onnellinen voi, sillä ajattelu on sitä mitä se haluaa tehdä. Viisaus ei ole viisaus, ellei se ajattele.Hullu voi olla mitä vain.
Vanhus vihelteli happyn tahtiin. Kohta juuri näkökentän laitamille ilmestyi juna, joka kolisten viiletti kiskojen päällä. Kohta se jarrutti liukuen pysähdyksiin laiturin kohdalle ja päästi ihmisiä ulos ja muutamia sisälle. Vanhus katseli hymyillen junaa ja vilkutti sen sisällä oleville. Menkää ja tehkää sitä mistä luulette tulevanne onnelliseksi. Minun tieni ei ole teidän, mutta teidän pitää kokea ja uskaltaa jotta voitte ehkä joskus ymmärtää hulluutta ja viisautta . Minua kukkahaalarista vanhusta.
Vanhuksen laihasta olemuksesta huolimatta, hänen askeleensa olivat itsevarmat ja päättäväiset. Vanhus tanssahteli eteenpäin kuin jonkun muilta salatun musiikin tahdissa. Kukaan ei pystynyt kuvittelemaan häntä yhtään minkään muunlaisena kuin tuonlaisena. Tuo vanhus oli viisaus. Ei siksi, että hän oli vanha ja kokenut elämässään niin paljon, että jos hän surisi, hän surisi aina ja jos hän riemuitsisi hän tekisi sitäkin aina. Tänään riemu pulppusi hänestä, kuin lähteestä, jossa jäykät patsaat tietävät paikkansa maailmassa, mutta eivät pääse eteenpäin.
Mutta viisautta seurasi myös hulluus. Hän ei ollut hullu, koska oli vanha ja hänen kokemuksensa olisivat musertaneet hänet. Mikään ei voinut tavoittaa häntä. Ei, vanhus oli hullu, koska viisaus kyllästytti häntä. Koska maailman luomat vaatimukset olisivat halunneet hänet vaimon luokse johonkin keinutuoliin kertomaan tarinoita lapsenlapsille, jotka kävivät vain kerran puolessa vuodessa. Maailma vaati häntä vanhainkotiin tai risteilyille, joilla ei voinut pitää enää hauskaa, koska kukaan ei uskonut vanhuksen olevan nuori. Vaikka hän oli.
Miksi vanhuus olisi heikkoutta. Miksi se olisi asioiden pyörittelemistä lammikossa. Tuo vanhus. Hullu ja viisas. Viisas ja hullu, halusi aaltoilla vapaana kuin meri. Tänään hän oli asemalla, sillä hänestä tuntui että piti odottaa. Ei siksi, että ihmiset elämänsä jokainen päivä odottavat jotain ei. Hän odotti siksi, että odottaessaan ihminen on paljon onnellisempi, kun sitten kun lyhyt tai pitkä odotus on ohi. Siksi, että tavoitteeseen päästessään ihminen ei osaa nauttia niin paljon, kun oli odottanut nauttivansa.
Vanhus myhäili itsekseen joutilaisena ja tyytyväisenä. Keväisiin vaatteisiin pukeutuneet arkilaiset katsoivat häntä, kuin kengurua koira kaupassa. He eivät voineet käsittää miten joku saattoi päästää itsensä tuollaiseen tilaan. He ajattelivat, että tuo mies on varmasti hullu. Mutta kuin lämpimänä kesäisenä tuulenpuuskahduksena heidän mielessään kävi ajatus, että tuo mies näyttää hitto vie onnelliselta. Huolettomalta. Mutta viisaus ei voi olla huoleton. Viisaus tarvitsee ajatuksia, kuin paimen lampaitaan. Niitä paimennetaan, hoidetaan, pyöritellään ja ruokitaan. Viisaus ei voi olla huoleton. Mutta onnellinen voi, sillä ajattelu on sitä mitä se haluaa tehdä. Viisaus ei ole viisaus, ellei se ajattele.Hullu voi olla mitä vain.
Vanhus vihelteli happyn tahtiin. Kohta juuri näkökentän laitamille ilmestyi juna, joka kolisten viiletti kiskojen päällä. Kohta se jarrutti liukuen pysähdyksiin laiturin kohdalle ja päästi ihmisiä ulos ja muutamia sisälle. Vanhus katseli hymyillen junaa ja vilkutti sen sisällä oleville. Menkää ja tehkää sitä mistä luulette tulevanne onnelliseksi. Minun tieni ei ole teidän, mutta teidän pitää kokea ja uskaltaa jotta voitte ehkä joskus ymmärtää hulluutta ja viisautta . Minua kukkahaalarista vanhusta.
Kommentit
Lähetä kommentti