Winter paradise
Kerron nyt ja tänään eilisestä, jossa oli niin paljon kauniita asioita, että sitä olisi voinut luulla uneksi. Mutta niin kuin kaikissa saduissa ja tarinoissa oli tässäkin päivässä omat ongelmansa, jotka eivät kuitenkaan rumentaneet kauniita asioita, vaan päinvastoin. Ne tekivät päivästä yhä ikimuistoisemman.
Aamumme alkoi aikaisella herätyksellä, joka oli yllättävän helppo minulle. En todellakaan ole aamuihminen. Mikael gabriel laulaa-älä herätä mua unesta. Minut kyllä herätetään aina aamuisin, mutta en silti herää. ~kahvi on mun henkilääke, kiitos ja aamen.~ Palataan aamuuni. Lähdimme matkaan hyvin vähäisellä aamupalalla, joka ei ollut omiaan parantamaan mielialaani.
Kaikesta huolimatta pääsimme lähtemään ja tallustimme aamun kalpeassa viileydessä metro-asemalle. Saksalaiset metrot eroaa suomalaisista sillä tavalla, että matkustustilat ovat yhtenäiset niin että metron perimmäisestä vaunusta näkee suoraan ensimmäiseen vaunuun, jos katsoo suoraan käytävää pitkin. Siitä tulee vielä enemmän mieleen, että on jonkun jättimäisen käärmeen vatsassa. No, Pääsimme keskustaan, jossa keskiviikkoinen arkihälinä oli tavallisen hektinen, mutta jotenkin hyväntuulinen. Saattoi johtua auringonpaisteesta, joka oli lisääntynyt kellon kivutessa yhä korkeammalle. Tarkoituksenamme oli mennä noin 40 minuutin matka junalla Berliinin ulkopuolella sijaitsevaan jättimäiseen kylpylän tapaiseen, jossa viettäisimme koko päivän. Minulle kerrottiin vain, että se oli todella suuri ja kaunis paikka. Olisko sanottu vielä, että siellä oli euroopan suurin sisään rakennettu tekojärvi. Ei siis mikään ihme, että innostukseni kasvoi koko ajan mitä lähemmäksi pääsin tuota fantastiseksi kuvailtua paikkaa.
Pääsimme siis juna-asemalle, joka on huomattavasti suurempi kun mikään Suomessa oleva. Siihen ei sinänsä vaadita paljon. Juna-asemalta löytyi jos jonkinlaista liikettä, ravintolaa ja kahvilaa. Tarkoituksemme oli syödä väliin jäänyt aamupalamme siellä. Ensimmäisen sanaharkan ainekset olivat valmiit, kun huomasimme veljeni kanssa kauniisti kaartuvan McDonaldsin logon eräässä kulmauksessa. Aamupala kysymyksemme siis kuului.
- Voidaaksme ottaa aamupalaks mäkistä kahvit ja parit juustot.
Kuten arvata saattaa oli vastaus jyrkän kieltävä. Hetken aikaa asiasta tiiviisti väiteltyämme pääsimme sopuisaan yhteisymmärrykseen, joka salli McDonaldsin, mutta vain yhden juustohampurilaisen ja kahvin. Tyydyimme tietenkin siihen ja riensimme heti rahat kädessä McDonaldsin tiskille. Täällä myös McDonaldsit ovat erilaisia kuin Suomessa. Suomalaiseen Mcdonaldsiin kuuluu hyvin usein iso pytinki, jossa on kunnon ruokailutilat, parkkipaikka ja jättimäinen McDonalds logo, jossakin tolpan kärjessä. Saksassa McDonaldsit muistuttavat lähinnä kioskitiskejä, joista jokainen voi käydä hakea syötävänsä ja jatkaa sitten matkaansa suoraan ulos lähimmästä oviaukosta. Noh, jokatapauksessa saimme tilattua ruokamme ja vaikka emme olleet täysin rikkumattomassa yhteisymmärryksessä kassalla olleen 50v naisen kanssa, joka ei tietenkään puhunut englantia, oli viestimme silti mitä ilmeisimmin mennyt perille, sillä hän käytti kahvikonetta ahkerasti samalla kun mulkoili meitä ja jutteli jotain saksaksi työkaverilleen.
Ei aikaakaan kun olimme rakkaan pikkusiskoni rattaat ylös laiturille kannettuamme, mutustelemassa hampurilaisimme ja hörppimässä kahvejamme. Sain myös huomata, että erittäin käytännölliset McDonaldsin mukaanottokorkit, eivät toimineet minun käytössäni myöskään Saksassa. Toisin sanoen kaadettuani mielestäni tarpeeksi kahvia takilleni, heitin korkin lähimpään roskikseen ja join kahvia pahvimukista aivan perinteisellä tavalla. Odottelimme jonkun aikaa junaa ja juttelimme satunnaisista asioista veljeni kanssa. Päätin, että en räpeltäisi uutta kännykkääni junamatkan aikana, sillä halusin säästää sen akkua. Laturia en tietenkään ollut tajunnut ottaa mukaan. Kohta juna liukuikin pysähdyksiin kohdallamme ja pääsimme vaikeuksitta kaikki sisään. Menimme veljeni Einon kanssa istumaan kahdestaan hiukan syrjemmälle, missä hän aloitti innokkaasti pelaamaan kännykkäänsä samalla, kun minä katselin ohi viliseviä maisemia. Noin 20 minuuttia matkaa taitettuamme, juuri silloin kun olin kuumuuden takia päättänyt riisua takkini, piponi, hanskani ja huivini, ilmestyi vaunuumme vanhahko silmiään ystävällisesi räpyttelevä blondi nainen, joka oli vetänyt hiuksensa poninhännälle. Meidän kohdallamme hän ei vaivautunut pysähtymään, mutta tiedusteltuani asiaa kovaan ääneen äidiltä meluisessa junanvaunussa, sain selville, että ilmeisesti juna-matkastamme tulisi odotettua lyhyempi. Se ei todellakaan ollut hyvä juttu. Rata, jolla meidän oli ollut tarkotus matkata oli jostakin meille tuntemattomasta syystä poissa käytöstä. Sen takia joutuisimme siirtymään bussiin, jolla sitten taittaisimme sen matkan mitä junalla olisi vielä ollut jäljellä. Kukaan ei näyttänyt turhautuneelta, ehkä kaikilla oli muutakin mietittävää, mutta minua jo näin matkamme alkuvaihteessa kohdatut ongelmat rassasivat hiukan. Joutuisimmeko odottamaan bussia iäisyyden? Kestääköhän bussimatka hirveästi enemmän, kun mitä sen oli junalla tarkoitus kestää? Ilmentyisikö vielä joitakin muitakin ongelmia? Ja mitenkön melko runsaat tavaramme mahtuisivat bussiin. Meillä oli siis mukana yksi iso matkalaukku, rattaat, rinkka ja muutamia kasseja. Yritin olla miettimättä näitä asioita, joka johti taas mielikuvitukseni laukkaan.
Pakostikkin kehittyi päässäni tarina siitä miten ihmisille uskoteltiin, että he olivat matkalla junalla uskomattomaan paratiisiin, mutta todellisuudessa heidät vietäisiinkin jonnekkin keskitysleirille. En tiedä mistä tuo ajatus pulpahti mieleeni, mutta muistan historiantunneilta, miten keskityisleireistä annettiin varsin iloinen ja mukava kuva, mikä oli titetenkin täyttä propagandaa. Sama malli sopi täysin meidänkin tilanteeseemme. Ilmestyisiköhän junan ikkunoihin kohta kalterit ja tulisko kuulutus, että meidän piti riisua kenkämme ja mennä seinää vasten seisomaan. Ken tietää, siinä olisi jo jonkinlaisen ainekset, pohdin ennen kun saavuimme asemalle, jossa meidän piti jäädä pois.
Junan pysähdyttyä päädyimme ehkä yksistä alkukantaisimmista ihmisen vaistoista seuraamaan ihmismassaa ja olettamaan, että siellä 50 metrin päässä edessä joku tietäisi minne olisi menossa. Iloksemme saimme hetken odottelun jälkeen havaita useita busseja, jotka jonossa kurvasivat tienlaitaan, tyhjensivät matkalaisensa ja rupesivat ottamaan uusia matkustajia sisään. Turhia aikailematta raahasin jättimäisen matkalaukun sisälle bussiin, joka oli alkanut täyttyä hyvää vauhtia. Käännyin katsomaan muita matkaseuralaisiani ( heitä siis on, aiemmin jo mainittu veljeni Eino ja äitini sekä isäpuoleni Bäne ja hänen poikansa Robin. Ja tietenkin myös pikkusiskoni Edi) Kehotin heitä tulemaan sisään, sillä en ymmärtänyt mikä heitä viivytti. He seisoivat kadulla ja katselivat epäröivästi ihmisiä, jotka tulivat sisään bussiin. Hetken päästä veljeni harppasi bussin sisään. Katsoin odottavasti muita, mutta sitten sain kuulla heiltä, että emme enää mahtuisi siihen bussiin ja että menisimme seuraavalla. Näin jälkeenpäin voin myöntää nöyrästi suivaantuneeni vähän liikakin tuosta ja sorruin haukkumaan heitä Suomalaisiksi fobisteiksi, joiden pelko ihmisiä kohtaan oli suorastaan naurettava. Olen nyt pahoillani noista sanoista, Olihan se bussi aika täynnä. Turhautuneena laskeuduin matkalaukun kanssa takaisin kadulle ja Eino tuli pian perässäni. Äiti vastasi syytöksiini samalla mitalla, mikä synkisti taas hetkellisesti mieli-alani täysin pohjalukemiin, mutta en halunnut ruveta enää riitelemään ja siksi olinkin vain hiljaa. Kuin tilauksesta noiden bussien lähdettyä, ilmestyi paikalle uusi bussiletka ja pääsimme laittamaan tavaramme tavaratilaan ja itse istumaan bussin takaosaan. Silloin äkillinen väsymys ja raukeus rupesi painamaan mieltäni ja suljin silmäni melkein koko bussimatkan ajaksi ja herätessäni olin taas huomattavasti paremmalla tuulella ja äskeiset vastoinkäymiset tuntuivat täysin mitättömiltä. Myös perheeni jäsenistä kuvastui odotus ja innokkuus, kun lähenimme vääjämättä päämäärämme. Vaihdoimme vielä kerran bussia, Tropical Islandsin omaan bussiin ja köröttelimme sillä lyhyen matkan päämäärämme. Bussissa oli televisio ruutuja joissa teennäisen iloiset ja onnelliset ihmiset kiertelivät ympäri tropical islandsin paratiisimaisia paikkoja ja silloin oli minun pakko kertoa veljelleni ja sen jälkeen myös muille naureskellen niistä keskitysleirimäisistä asioista, joita mieleeni oli tullut tästä matkasta. Huvittavinta jutussa oli, että eräs meille vieras ihminen yhtyi vilpittömään iloiseen nauruun, vaikka hän ei puhunut Suomea, eikä liioin ymmärtänyt sitä.
Jo hyvin kaukaa pystyimme erottamaan suuren hopeisena kiiltelevän kupolin, joka oli aivan kuin jostain scifileffasta. Bäne(isäpuoleni) valaisi siinä vaiheessa, että se minne tropical islands oli rakennettu oli ollut ennen ilmalaivahalli. Se selitti sen jättimäisen koon. Viimeisen kilometrin bussimme ajoi pitkin vanhaa lentokentän kiitorataa, jonka molemmilla puolilla oli jos minkämoista asumusta, jos sattuisi vaikka haluamaan jäädä Tropical Islandsiin yöksi. Siellä oli mökkejä, telttoja ja leirintäaluekin. Kaikki tiuhasti varattuja ja asustettuja, vaikka nyt ei ollut edes lomakausi. Pian saavuimme jättimäisen kupolin äärelle ja lähempää se näytti vielä uskomattomamalta, kun kaukaa. Se kiilteli auringossa, joka kunnioitti meitä porottamalla kuin kesällä ikään. Lumoutuneina astelimme sisään etuovesta ja kupolin sisällä meitä oli vastassa trooppinen kosteus ja lämpö, jota parempaa tervetulottajaa ei olisi voinut toivoa. Näimme ihmsiä, jotka kävelivät drinkit kädessään rantavaatteissa puomien toisella puolella ja näimme sademetsän, joka oli matkittu yksityiskohtaisesti aidosta. Vedin huumaantuneena ilmaa sisääni. Tämä se oli jotakin.
Liput ostettuamme saimme käteemme rannekkeet, joilla saimme kaapimme oven kiinni tai auki, ja jolla pystyimme ostamaan mistä vain kaupasta mitä vain. Tietenkin kaikki pitää siis maksaa poistuessa tiskillä. Menimme vaihtamaan pukutiloihin uimashortsit ja laittamaan tavaramme kaappeihin. Sen jälkeen korkkasimme laukussa mukana olleet cokiset ja lähdimme tutustumaan paratiisiin.
Tuon paikan yksityiskohtaiseen kuvailuun menisi varmaan kymmeniä sivuja, jos haluaisi ilmaista kaikki upeat yksityiskohdat, joita siellä on. Siksi kuvailen sitä lyhyesti ja pelkistetysti, mutta sillä tavalla, että sinulle tulee mahdollisen selkeä kuva tuosta paikasta. Noh, niinkuin jo mainitsin ihmiset kulkivat siellä, niin kuin olisi kesä,miehet ilman paitoja ja naiset bikineissä. Liityimme mielellämme heidän joukkoonsa. Ilman paitaa olemista oli ehtinyt kaivata talven aikana. Jokapuolella oli tekokasveja, joita veljeni väitti kyllä oikeiksi, mutta sanoin, että ajatus tuntui mahdottomalta. Hyvin aidoilta kaikki kyllä vaikuttivat. Jokapuoellla oli palmuja ja erilaisia syvän vihreitä kasveja. Tuollaisen trooppisen metsän keskellä meni ristiin rastiin kivillä päällystettyjä polkuja, joista ihmiset pääsivät sinne minne halusivat. Siellä ei ollut paikka jonne ei haluaisi. Sauna-osasto oli mahdottoman monipuolinen, yli 10 erilaista saunaa, erilaisia hienoja suihkuja, porealtaat, riippumatot, joissa saattoi väsymyksen tullen ottaa nokoset, ja rantatuoleja joissa saattoi vain nauttia hetkistä höyryävänä saunan jälkeen. Sauna-osastoon kuului myös fittness-klubi, muutama hieno ravintola ja hiekkaranta alue, jossa saattoi päästä niin lähelle aidon hiekkarannan tunnelmaa, että en ole enää varmaa kumpi olikaan aito hiekkaranta. Saunaostastolla oli myös lukuisia koristeita ja jylhiä muistomerkin tapaisia, jotka oli muokattu kivestä. Jokapuolella oli myös suihkulähteitä ja altaita, joissa uiskenteli mitä kauniimpia punaisia ja oransseja suuria kaloja. Siinä pelkistetysti saunaosasto. Ei kovinkaan kaukana saunaosastosta, jonne päästäkseen piti käyttää rannekettaan, oli se tekojärvi josta olinkin jo kuullut. Sekin oli uskomaton. Tekojärven tai oikeastaan jättimäisen uima-altaan rantaan oli tehty pitkä hiekkaranta, jossa ihmiset makoilivat ja lapset juoksentelivat ja rakensivat hiekkakakkuja. Löytyi myös muutamia lentopallokenttiä ja musiikki soi rannalla tauotta. Hyvin lähellä rantaa oli myös kahvila tai rantabaari, josta pystyi itse kukin hakemaan juotavaa tai syötävää, nälän tai janon yllättäessä. Oli tropical islandissa toinenkin tekojärvi, jossa oli hiukan enemmän vielä lapsia ja liukumäkiä sun muita. Oli ensimmäisenkin altaaseen rakennettu liukumäkiä, joita en kyllä tullut kokeilleeksi. Viihdyin kuitenkin paremmpin ensimmäisellä rannalla, sillä hiekkaranta sisällä oli jotain mitä ei muualta löytynyt. Noiden kahden suuren altaan, jotka nimeän yksinkertaisesti, vaikka aikuisten -ja lastenaltaaksi, lisäksi tropical islandista löytyi minigolfrata, useita erilaisia ravintoloita, muun muuassa thairuokapaikka ja esiintymislava, jossa oli aina tasaisin väliajoin huikeita tanssi -ja akrobaattiesityksiä. Hiekkarannan läheisyydessä oli myös mahdollisuus osallistua eräänlaiselle tanssitunnille, jota paidaton komea ja lihaksikaks mies veti. Itse en käyttänyt myöskään tuota tanssimiseen tullutta mahdollisuutta hyväkseni.
Hetken ensin aikuisten altaalla uituamme tulimme siihen tulokseen, että jonkinlainen pallo olisi kyllä tosi kiva. Sitä voisi heitellä ja potkia. Niinpä lähdimme etsiämään jonkinlaista kauppaa. Kuljimme taas kerran upean tekosademetsän läpi ja näimme myös muutamat terraariot, joissa oli erinäisiä eksoottisia hyönteisiä, hämähäkkejä ja sen sellaisia. Näimme myös flamingoja tekolammessa, joka oli melko keskellä kaikkea. Tuossa lammessa, jossa oli myös kaikki lammen edelletykset, Kaislikot, kivipohja ja kaloja, ei saanut kuitenkaan uida, mutta kyllä sitä kelpasi katsellakin.Löysimme kuin löysimmekin useita erilaisia kauppoja, joista yhdessä oli kaikenlaisia rantatarvikkeita ja urheiluvälineitä, yhden, joka oli keskittynyt lähinnä vaatteisiin ja matkamuistoihin ja yhden, jossa oli kaikenlaista syötävää sipsiä, karkkia ja limua. Mitä ikinä nyt kaupasta saattoi haluta. Ostimme pallon ja palasimme rannalla tyytyväisenä potkimaan uudella pallollamme ja eikä aikaakaan, kun eräs saksalainen mies tuli kysymään poikansa kanssa, että voisivatko he liittyä pelailuumme. Niinpä sitten pelasimme tai oikeastan kikkailimme pallolla nelistään. Minä, Eino, se saksalainen mies jonka nimeä en muista+hänen poikansa. Hän oli oikein mukava ja ystävällinen mies ja huomasi, että hän oli pelannut ennenkin palloa. Sellaisella varmuudella hän varsin vaikeasti hallittavaa rantapalloamme potki. Kohta kuitenkin hänen poikansa kyllästyi potkimiseen mikä mahdollisti hiukan tasokkaamman pelailun, sillä hänen poikansa oli vielä kovin pieni vaikka kovasti yrittikin. Pidimme jonkin aikaa palloa ilmassa ja meillä oli oikein hauskaa. Kohta tuli kuitenkin niin kuuma, että päätimme pitävämme palloa ilmassa 10 vaihtoa ja sitten lopettaisimme. Se sopi Saksalaiselle ystävällemme ja usean yrityksen jälkeen onnistuimmekin tavoitteesamme. Sitten kättelin miestä hymyillen. -thanks for game. Veljenikin kätteli vielä häntä, jonka jälkeen erosimme omille teillemme. Me menimme taas sauna-osastolle ja hän lähti jonnekkin. Äiti, edi ja Bäne olivat lähinnä aurinkotuoleissa lepäilemässä.
Sanoin aiemmin, että saunoja oli kymmen erilaista. Oli 4 erilaista höyrysaunaa ja 6 erilaista puusaunaa. Niissä kaikissa oli jonkinlaista rauhoittavaa musiikkia ja lämpöä 40-80. Omasta mielestäni tuo sauna-osasto oli hienointa koko paikassa. Voi johtua myös siitä, että täällä Saksassa ollessani en ole päässyt kertaakaan saunaan, kova saunoja kun olen. Siksi lämpimät saunat toimivat oivina lääkkeinä kaikkeen stressiin ja ajatuksiin. Ne rauhoittivat sydäntä ja valoivat siihen uutta uskoa ja voimaa. Unohdin ehkä mainita, että saunaosastolla oli muutama kielto. Yksi niistä oli, että uimahousuja ei sallittu. Siksi siellä kuljettiin joko pyhkeet lanteilla tai alastomina.
Tuo päivä kului nopeasti, kun katsoimme tanssiesityksia, söimme pizzaa, pelasimme lentopalloa, uimme, saunoimme, nauroimme ja lauloimme. Uskomaton päivä kokonaisuudessaan. Sanoinkin Einolle, että - Mä sain muutamii visioita täältä, miten hyrylän kuplaa vois uudistaa. Ei tuollainen paikka Suomessakaan huono olisi. Lähdimme sieltä noin 9 aikaan illalla, eli olimme siellä noin yhdeksän tuntia. Eikä koko tuona aikana ollut hetkeäkään tylsää. Paluumatkallamme oli hiukan samanlaisia ongelmia, kuin tulomatkallakin ja lisäksi ulkona oli pakkasta, joka tuntui hyytävän kylmältä trooppisen +22 lämmön jälkeen. Odottelimme junaa asemalla hyvän tovin. Ilmeisesti junat kulkivat taas. Kävelimme edestakaisin ja yritimme pitää itsemme lämpiminä. Asemalle tuli muuan ihminen autolla, joka tarvitsi kuulema hiukan apua matkustamisen kanssa ja niin hän liittyi joukkoomme. Saimme kuulla, että hän oli Ruotsalainen ja, että hän oli varsinainen maailmanmatkaaja. Hän oli käynyt pariisissa, Sydneyssä, Marokkossa ja Amerikassa. Hän oli noin 25 vuotias nuorinainen, jonka kanssa oli oikein mukava jutella. Erosimme eräällä asemalla, kun me jatkoimme matkaa ja hän jäi pois. Hän kiitteli kaikesta ja toivotteli hyvää jatkoa. Pitkän päivän jälkeen omaan sänkyyn päästyäni nukahdin melkein heti syvään uneen.
Aamumme alkoi aikaisella herätyksellä, joka oli yllättävän helppo minulle. En todellakaan ole aamuihminen. Mikael gabriel laulaa-älä herätä mua unesta. Minut kyllä herätetään aina aamuisin, mutta en silti herää. ~kahvi on mun henkilääke, kiitos ja aamen.~ Palataan aamuuni. Lähdimme matkaan hyvin vähäisellä aamupalalla, joka ei ollut omiaan parantamaan mielialaani.
Kaikesta huolimatta pääsimme lähtemään ja tallustimme aamun kalpeassa viileydessä metro-asemalle. Saksalaiset metrot eroaa suomalaisista sillä tavalla, että matkustustilat ovat yhtenäiset niin että metron perimmäisestä vaunusta näkee suoraan ensimmäiseen vaunuun, jos katsoo suoraan käytävää pitkin. Siitä tulee vielä enemmän mieleen, että on jonkun jättimäisen käärmeen vatsassa. No, Pääsimme keskustaan, jossa keskiviikkoinen arkihälinä oli tavallisen hektinen, mutta jotenkin hyväntuulinen. Saattoi johtua auringonpaisteesta, joka oli lisääntynyt kellon kivutessa yhä korkeammalle. Tarkoituksenamme oli mennä noin 40 minuutin matka junalla Berliinin ulkopuolella sijaitsevaan jättimäiseen kylpylän tapaiseen, jossa viettäisimme koko päivän. Minulle kerrottiin vain, että se oli todella suuri ja kaunis paikka. Olisko sanottu vielä, että siellä oli euroopan suurin sisään rakennettu tekojärvi. Ei siis mikään ihme, että innostukseni kasvoi koko ajan mitä lähemmäksi pääsin tuota fantastiseksi kuvailtua paikkaa.
Pääsimme siis juna-asemalle, joka on huomattavasti suurempi kun mikään Suomessa oleva. Siihen ei sinänsä vaadita paljon. Juna-asemalta löytyi jos jonkinlaista liikettä, ravintolaa ja kahvilaa. Tarkoituksemme oli syödä väliin jäänyt aamupalamme siellä. Ensimmäisen sanaharkan ainekset olivat valmiit, kun huomasimme veljeni kanssa kauniisti kaartuvan McDonaldsin logon eräässä kulmauksessa. Aamupala kysymyksemme siis kuului.
- Voidaaksme ottaa aamupalaks mäkistä kahvit ja parit juustot.
Kuten arvata saattaa oli vastaus jyrkän kieltävä. Hetken aikaa asiasta tiiviisti väiteltyämme pääsimme sopuisaan yhteisymmärrykseen, joka salli McDonaldsin, mutta vain yhden juustohampurilaisen ja kahvin. Tyydyimme tietenkin siihen ja riensimme heti rahat kädessä McDonaldsin tiskille. Täällä myös McDonaldsit ovat erilaisia kuin Suomessa. Suomalaiseen Mcdonaldsiin kuuluu hyvin usein iso pytinki, jossa on kunnon ruokailutilat, parkkipaikka ja jättimäinen McDonalds logo, jossakin tolpan kärjessä. Saksassa McDonaldsit muistuttavat lähinnä kioskitiskejä, joista jokainen voi käydä hakea syötävänsä ja jatkaa sitten matkaansa suoraan ulos lähimmästä oviaukosta. Noh, jokatapauksessa saimme tilattua ruokamme ja vaikka emme olleet täysin rikkumattomassa yhteisymmärryksessä kassalla olleen 50v naisen kanssa, joka ei tietenkään puhunut englantia, oli viestimme silti mitä ilmeisimmin mennyt perille, sillä hän käytti kahvikonetta ahkerasti samalla kun mulkoili meitä ja jutteli jotain saksaksi työkaverilleen.
Ei aikaakaan kun olimme rakkaan pikkusiskoni rattaat ylös laiturille kannettuamme, mutustelemassa hampurilaisimme ja hörppimässä kahvejamme. Sain myös huomata, että erittäin käytännölliset McDonaldsin mukaanottokorkit, eivät toimineet minun käytössäni myöskään Saksassa. Toisin sanoen kaadettuani mielestäni tarpeeksi kahvia takilleni, heitin korkin lähimpään roskikseen ja join kahvia pahvimukista aivan perinteisellä tavalla. Odottelimme jonkun aikaa junaa ja juttelimme satunnaisista asioista veljeni kanssa. Päätin, että en räpeltäisi uutta kännykkääni junamatkan aikana, sillä halusin säästää sen akkua. Laturia en tietenkään ollut tajunnut ottaa mukaan. Kohta juna liukuikin pysähdyksiin kohdallamme ja pääsimme vaikeuksitta kaikki sisään. Menimme veljeni Einon kanssa istumaan kahdestaan hiukan syrjemmälle, missä hän aloitti innokkaasti pelaamaan kännykkäänsä samalla, kun minä katselin ohi viliseviä maisemia. Noin 20 minuuttia matkaa taitettuamme, juuri silloin kun olin kuumuuden takia päättänyt riisua takkini, piponi, hanskani ja huivini, ilmestyi vaunuumme vanhahko silmiään ystävällisesi räpyttelevä blondi nainen, joka oli vetänyt hiuksensa poninhännälle. Meidän kohdallamme hän ei vaivautunut pysähtymään, mutta tiedusteltuani asiaa kovaan ääneen äidiltä meluisessa junanvaunussa, sain selville, että ilmeisesti juna-matkastamme tulisi odotettua lyhyempi. Se ei todellakaan ollut hyvä juttu. Rata, jolla meidän oli ollut tarkotus matkata oli jostakin meille tuntemattomasta syystä poissa käytöstä. Sen takia joutuisimme siirtymään bussiin, jolla sitten taittaisimme sen matkan mitä junalla olisi vielä ollut jäljellä. Kukaan ei näyttänyt turhautuneelta, ehkä kaikilla oli muutakin mietittävää, mutta minua jo näin matkamme alkuvaihteessa kohdatut ongelmat rassasivat hiukan. Joutuisimmeko odottamaan bussia iäisyyden? Kestääköhän bussimatka hirveästi enemmän, kun mitä sen oli junalla tarkoitus kestää? Ilmentyisikö vielä joitakin muitakin ongelmia? Ja mitenkön melko runsaat tavaramme mahtuisivat bussiin. Meillä oli siis mukana yksi iso matkalaukku, rattaat, rinkka ja muutamia kasseja. Yritin olla miettimättä näitä asioita, joka johti taas mielikuvitukseni laukkaan.
Pakostikkin kehittyi päässäni tarina siitä miten ihmisille uskoteltiin, että he olivat matkalla junalla uskomattomaan paratiisiin, mutta todellisuudessa heidät vietäisiinkin jonnekkin keskitysleirille. En tiedä mistä tuo ajatus pulpahti mieleeni, mutta muistan historiantunneilta, miten keskityisleireistä annettiin varsin iloinen ja mukava kuva, mikä oli titetenkin täyttä propagandaa. Sama malli sopi täysin meidänkin tilanteeseemme. Ilmestyisiköhän junan ikkunoihin kohta kalterit ja tulisko kuulutus, että meidän piti riisua kenkämme ja mennä seinää vasten seisomaan. Ken tietää, siinä olisi jo jonkinlaisen ainekset, pohdin ennen kun saavuimme asemalle, jossa meidän piti jäädä pois.
Junan pysähdyttyä päädyimme ehkä yksistä alkukantaisimmista ihmisen vaistoista seuraamaan ihmismassaa ja olettamaan, että siellä 50 metrin päässä edessä joku tietäisi minne olisi menossa. Iloksemme saimme hetken odottelun jälkeen havaita useita busseja, jotka jonossa kurvasivat tienlaitaan, tyhjensivät matkalaisensa ja rupesivat ottamaan uusia matkustajia sisään. Turhia aikailematta raahasin jättimäisen matkalaukun sisälle bussiin, joka oli alkanut täyttyä hyvää vauhtia. Käännyin katsomaan muita matkaseuralaisiani ( heitä siis on, aiemmin jo mainittu veljeni Eino ja äitini sekä isäpuoleni Bäne ja hänen poikansa Robin. Ja tietenkin myös pikkusiskoni Edi) Kehotin heitä tulemaan sisään, sillä en ymmärtänyt mikä heitä viivytti. He seisoivat kadulla ja katselivat epäröivästi ihmisiä, jotka tulivat sisään bussiin. Hetken päästä veljeni harppasi bussin sisään. Katsoin odottavasti muita, mutta sitten sain kuulla heiltä, että emme enää mahtuisi siihen bussiin ja että menisimme seuraavalla. Näin jälkeenpäin voin myöntää nöyrästi suivaantuneeni vähän liikakin tuosta ja sorruin haukkumaan heitä Suomalaisiksi fobisteiksi, joiden pelko ihmisiä kohtaan oli suorastaan naurettava. Olen nyt pahoillani noista sanoista, Olihan se bussi aika täynnä. Turhautuneena laskeuduin matkalaukun kanssa takaisin kadulle ja Eino tuli pian perässäni. Äiti vastasi syytöksiini samalla mitalla, mikä synkisti taas hetkellisesti mieli-alani täysin pohjalukemiin, mutta en halunnut ruveta enää riitelemään ja siksi olinkin vain hiljaa. Kuin tilauksesta noiden bussien lähdettyä, ilmestyi paikalle uusi bussiletka ja pääsimme laittamaan tavaramme tavaratilaan ja itse istumaan bussin takaosaan. Silloin äkillinen väsymys ja raukeus rupesi painamaan mieltäni ja suljin silmäni melkein koko bussimatkan ajaksi ja herätessäni olin taas huomattavasti paremmalla tuulella ja äskeiset vastoinkäymiset tuntuivat täysin mitättömiltä. Myös perheeni jäsenistä kuvastui odotus ja innokkuus, kun lähenimme vääjämättä päämäärämme. Vaihdoimme vielä kerran bussia, Tropical Islandsin omaan bussiin ja köröttelimme sillä lyhyen matkan päämäärämme. Bussissa oli televisio ruutuja joissa teennäisen iloiset ja onnelliset ihmiset kiertelivät ympäri tropical islandsin paratiisimaisia paikkoja ja silloin oli minun pakko kertoa veljelleni ja sen jälkeen myös muille naureskellen niistä keskitysleirimäisistä asioista, joita mieleeni oli tullut tästä matkasta. Huvittavinta jutussa oli, että eräs meille vieras ihminen yhtyi vilpittömään iloiseen nauruun, vaikka hän ei puhunut Suomea, eikä liioin ymmärtänyt sitä.
Jo hyvin kaukaa pystyimme erottamaan suuren hopeisena kiiltelevän kupolin, joka oli aivan kuin jostain scifileffasta. Bäne(isäpuoleni) valaisi siinä vaiheessa, että se minne tropical islands oli rakennettu oli ollut ennen ilmalaivahalli. Se selitti sen jättimäisen koon. Viimeisen kilometrin bussimme ajoi pitkin vanhaa lentokentän kiitorataa, jonka molemmilla puolilla oli jos minkämoista asumusta, jos sattuisi vaikka haluamaan jäädä Tropical Islandsiin yöksi. Siellä oli mökkejä, telttoja ja leirintäaluekin. Kaikki tiuhasti varattuja ja asustettuja, vaikka nyt ei ollut edes lomakausi. Pian saavuimme jättimäisen kupolin äärelle ja lähempää se näytti vielä uskomattomamalta, kun kaukaa. Se kiilteli auringossa, joka kunnioitti meitä porottamalla kuin kesällä ikään. Lumoutuneina astelimme sisään etuovesta ja kupolin sisällä meitä oli vastassa trooppinen kosteus ja lämpö, jota parempaa tervetulottajaa ei olisi voinut toivoa. Näimme ihmsiä, jotka kävelivät drinkit kädessään rantavaatteissa puomien toisella puolella ja näimme sademetsän, joka oli matkittu yksityiskohtaisesti aidosta. Vedin huumaantuneena ilmaa sisääni. Tämä se oli jotakin.
Liput ostettuamme saimme käteemme rannekkeet, joilla saimme kaapimme oven kiinni tai auki, ja jolla pystyimme ostamaan mistä vain kaupasta mitä vain. Tietenkin kaikki pitää siis maksaa poistuessa tiskillä. Menimme vaihtamaan pukutiloihin uimashortsit ja laittamaan tavaramme kaappeihin. Sen jälkeen korkkasimme laukussa mukana olleet cokiset ja lähdimme tutustumaan paratiisiin.
Tuon paikan yksityiskohtaiseen kuvailuun menisi varmaan kymmeniä sivuja, jos haluaisi ilmaista kaikki upeat yksityiskohdat, joita siellä on. Siksi kuvailen sitä lyhyesti ja pelkistetysti, mutta sillä tavalla, että sinulle tulee mahdollisen selkeä kuva tuosta paikasta. Noh, niinkuin jo mainitsin ihmiset kulkivat siellä, niin kuin olisi kesä,miehet ilman paitoja ja naiset bikineissä. Liityimme mielellämme heidän joukkoonsa. Ilman paitaa olemista oli ehtinyt kaivata talven aikana. Jokapuolella oli tekokasveja, joita veljeni väitti kyllä oikeiksi, mutta sanoin, että ajatus tuntui mahdottomalta. Hyvin aidoilta kaikki kyllä vaikuttivat. Jokapuoellla oli palmuja ja erilaisia syvän vihreitä kasveja. Tuollaisen trooppisen metsän keskellä meni ristiin rastiin kivillä päällystettyjä polkuja, joista ihmiset pääsivät sinne minne halusivat. Siellä ei ollut paikka jonne ei haluaisi. Sauna-osasto oli mahdottoman monipuolinen, yli 10 erilaista saunaa, erilaisia hienoja suihkuja, porealtaat, riippumatot, joissa saattoi väsymyksen tullen ottaa nokoset, ja rantatuoleja joissa saattoi vain nauttia hetkistä höyryävänä saunan jälkeen. Sauna-osastoon kuului myös fittness-klubi, muutama hieno ravintola ja hiekkaranta alue, jossa saattoi päästä niin lähelle aidon hiekkarannan tunnelmaa, että en ole enää varmaa kumpi olikaan aito hiekkaranta. Saunaostastolla oli myös lukuisia koristeita ja jylhiä muistomerkin tapaisia, jotka oli muokattu kivestä. Jokapuolella oli myös suihkulähteitä ja altaita, joissa uiskenteli mitä kauniimpia punaisia ja oransseja suuria kaloja. Siinä pelkistetysti saunaosasto. Ei kovinkaan kaukana saunaosastosta, jonne päästäkseen piti käyttää rannekettaan, oli se tekojärvi josta olinkin jo kuullut. Sekin oli uskomaton. Tekojärven tai oikeastaan jättimäisen uima-altaan rantaan oli tehty pitkä hiekkaranta, jossa ihmiset makoilivat ja lapset juoksentelivat ja rakensivat hiekkakakkuja. Löytyi myös muutamia lentopallokenttiä ja musiikki soi rannalla tauotta. Hyvin lähellä rantaa oli myös kahvila tai rantabaari, josta pystyi itse kukin hakemaan juotavaa tai syötävää, nälän tai janon yllättäessä. Oli tropical islandissa toinenkin tekojärvi, jossa oli hiukan enemmän vielä lapsia ja liukumäkiä sun muita. Oli ensimmäisenkin altaaseen rakennettu liukumäkiä, joita en kyllä tullut kokeilleeksi. Viihdyin kuitenkin paremmpin ensimmäisellä rannalla, sillä hiekkaranta sisällä oli jotain mitä ei muualta löytynyt. Noiden kahden suuren altaan, jotka nimeän yksinkertaisesti, vaikka aikuisten -ja lastenaltaaksi, lisäksi tropical islandista löytyi minigolfrata, useita erilaisia ravintoloita, muun muuassa thairuokapaikka ja esiintymislava, jossa oli aina tasaisin väliajoin huikeita tanssi -ja akrobaattiesityksiä. Hiekkarannan läheisyydessä oli myös mahdollisuus osallistua eräänlaiselle tanssitunnille, jota paidaton komea ja lihaksikaks mies veti. Itse en käyttänyt myöskään tuota tanssimiseen tullutta mahdollisuutta hyväkseni.
Hetken ensin aikuisten altaalla uituamme tulimme siihen tulokseen, että jonkinlainen pallo olisi kyllä tosi kiva. Sitä voisi heitellä ja potkia. Niinpä lähdimme etsiämään jonkinlaista kauppaa. Kuljimme taas kerran upean tekosademetsän läpi ja näimme myös muutamat terraariot, joissa oli erinäisiä eksoottisia hyönteisiä, hämähäkkejä ja sen sellaisia. Näimme myös flamingoja tekolammessa, joka oli melko keskellä kaikkea. Tuossa lammessa, jossa oli myös kaikki lammen edelletykset, Kaislikot, kivipohja ja kaloja, ei saanut kuitenkaan uida, mutta kyllä sitä kelpasi katsellakin.Löysimme kuin löysimmekin useita erilaisia kauppoja, joista yhdessä oli kaikenlaisia rantatarvikkeita ja urheiluvälineitä, yhden, joka oli keskittynyt lähinnä vaatteisiin ja matkamuistoihin ja yhden, jossa oli kaikenlaista syötävää sipsiä, karkkia ja limua. Mitä ikinä nyt kaupasta saattoi haluta. Ostimme pallon ja palasimme rannalla tyytyväisenä potkimaan uudella pallollamme ja eikä aikaakaan, kun eräs saksalainen mies tuli kysymään poikansa kanssa, että voisivatko he liittyä pelailuumme. Niinpä sitten pelasimme tai oikeastan kikkailimme pallolla nelistään. Minä, Eino, se saksalainen mies jonka nimeä en muista+hänen poikansa. Hän oli oikein mukava ja ystävällinen mies ja huomasi, että hän oli pelannut ennenkin palloa. Sellaisella varmuudella hän varsin vaikeasti hallittavaa rantapalloamme potki. Kohta kuitenkin hänen poikansa kyllästyi potkimiseen mikä mahdollisti hiukan tasokkaamman pelailun, sillä hänen poikansa oli vielä kovin pieni vaikka kovasti yrittikin. Pidimme jonkin aikaa palloa ilmassa ja meillä oli oikein hauskaa. Kohta tuli kuitenkin niin kuuma, että päätimme pitävämme palloa ilmassa 10 vaihtoa ja sitten lopettaisimme. Se sopi Saksalaiselle ystävällemme ja usean yrityksen jälkeen onnistuimmekin tavoitteesamme. Sitten kättelin miestä hymyillen. -thanks for game. Veljenikin kätteli vielä häntä, jonka jälkeen erosimme omille teillemme. Me menimme taas sauna-osastolle ja hän lähti jonnekkin. Äiti, edi ja Bäne olivat lähinnä aurinkotuoleissa lepäilemässä.
Sanoin aiemmin, että saunoja oli kymmen erilaista. Oli 4 erilaista höyrysaunaa ja 6 erilaista puusaunaa. Niissä kaikissa oli jonkinlaista rauhoittavaa musiikkia ja lämpöä 40-80. Omasta mielestäni tuo sauna-osasto oli hienointa koko paikassa. Voi johtua myös siitä, että täällä Saksassa ollessani en ole päässyt kertaakaan saunaan, kova saunoja kun olen. Siksi lämpimät saunat toimivat oivina lääkkeinä kaikkeen stressiin ja ajatuksiin. Ne rauhoittivat sydäntä ja valoivat siihen uutta uskoa ja voimaa. Unohdin ehkä mainita, että saunaosastolla oli muutama kielto. Yksi niistä oli, että uimahousuja ei sallittu. Siksi siellä kuljettiin joko pyhkeet lanteilla tai alastomina.
Tuo päivä kului nopeasti, kun katsoimme tanssiesityksia, söimme pizzaa, pelasimme lentopalloa, uimme, saunoimme, nauroimme ja lauloimme. Uskomaton päivä kokonaisuudessaan. Sanoinkin Einolle, että - Mä sain muutamii visioita täältä, miten hyrylän kuplaa vois uudistaa. Ei tuollainen paikka Suomessakaan huono olisi. Lähdimme sieltä noin 9 aikaan illalla, eli olimme siellä noin yhdeksän tuntia. Eikä koko tuona aikana ollut hetkeäkään tylsää. Paluumatkallamme oli hiukan samanlaisia ongelmia, kuin tulomatkallakin ja lisäksi ulkona oli pakkasta, joka tuntui hyytävän kylmältä trooppisen +22 lämmön jälkeen. Odottelimme junaa asemalla hyvän tovin. Ilmeisesti junat kulkivat taas. Kävelimme edestakaisin ja yritimme pitää itsemme lämpiminä. Asemalle tuli muuan ihminen autolla, joka tarvitsi kuulema hiukan apua matkustamisen kanssa ja niin hän liittyi joukkoomme. Saimme kuulla, että hän oli Ruotsalainen ja, että hän oli varsinainen maailmanmatkaaja. Hän oli käynyt pariisissa, Sydneyssä, Marokkossa ja Amerikassa. Hän oli noin 25 vuotias nuorinainen, jonka kanssa oli oikein mukava jutella. Erosimme eräällä asemalla, kun me jatkoimme matkaa ja hän jäi pois. Hän kiitteli kaikesta ja toivotteli hyvää jatkoa. Pitkän päivän jälkeen omaan sänkyyn päästyäni nukahdin melkein heti syvään uneen.
Kommentit
Lähetä kommentti