paljon kauneut

Charlottenburgin kaunis ja ylväs linna, ja sen yhteyteen rakennettu suunnaton puistoalue, on kieltämättä Berliinin yksiä suuria ylpeyden aiheita. Arkkitehdin huolellisuus ja omistautuminen huokuu kaikessa mitä siellä on, ja jokainen kivi maassa tuntuu olevan kuin siihen varta vasten asetettu. En ihastunut siellä vain arkkitehtuuriin, joka kaikessa upeudessaan sai melkein kenet tahansa nöyräksi, vaan ihastuin myös säännöllisyyteen, joka kulki käsi kädessä näyttävyyden kanssa. Vaikka en taiteen asiantuntija olekkaan, voin sanoa että silmäni lepäsivät kaikessa mitä siellä näin. Tutustuin kyseiseen paikkaan kevään ajatuksen vasta viipyessä puissa, joidenka oksat olivat lehdettömät ja kylmät. Nurmikot olivat värittömiä ja kukat uinuivat untaan, näyttämättä loistoaan. Linnasta vähän matkan päässä on pieni kaunis poukama, ikään kuin lampi, ja poukamalle johtavat loivat monta kymmentä metriä leveät kiviset portaat. Näillä portailla ihmiset tapasivat istuskella ja katsella ympärilleen oikein tietämättä minne päin katsoa, sillä kaikkialla todentotta riitti hämmästeltävää.

Portailla istuu nuori mies, rennosti taaksepäin nojaillen. Nuorella miehellä on lakki kallellaan päässä ja hänen ilmeensä on tyynen keskittynyt. Melko pitkä takki on aseteltu hänen alleen niin, että se käy melkein pienestä viltistä. Päällään miehellä on valkoinen paita, ja jalassaan ruskeat farkut. Hän on täysin paikallaan ja ei anna juoksevien lasten tai yhteiskuvia ottavien pariskuntien häiritä. On vaikea arvioida miten kauan hän on siinä istunut.

Yllättäen miehen eteen ilmestyy vaaleahiuksinen nainen punaisessa kangastakissa. Nainen on kaunis ja kerää ihailevia katseita monelta suunnalta. Nuori mies hymyilee tunnistaessaan tulijan.

- Jos olisin taidemaalari, en maalaisi tätä sanoinkuvaamattoman hienoa linnaa ja sen tiluksia, ehei. Kolme maalausta minä maalaisin, mutta yhdessäkään niissä ei olisi pääosassa linna. Jokaisen kolmen taulun kehyksien keskellä olisit sinä.

- Mutta miksi kolme maalausta? Eikö yksi riittäisi? Nainen ihmetteli

- Ehei, yhden minä maalaisin sinulle lahjana, sillä niin kaunis sinä olet, että en voisi olla sinulle jotain kaunista antamatta. Toisen minä maalaisin myytäväksi miljoonalla eurolla. Sillä olet niin kaunis, että kuka tahansa olisi valmis lahjoittamaan pois omaisuutensa saadakseen maalauksen sinusta. Kolmannen taulun maalaisin itselleni, omaa puista seinääni koristamaan. Sillä ikuisesti haluaisin muistaa sen enkelin kasvot, johon Berliinissä niin yllättäen törmäsin.

Pidettyään pienen mietteliään tauon, nuori mies jatkaa vielä hymyillen naiselle.

- Piru vie vaan että olen kirjoittaja, en taidemaalari.

Nainen hymyilee kiusoittelevasti

- Ei sinusta kyllä saisi maalaria tekemälläkään.

Nuori mies katselee naista ja kohottautuu seisomaan raukeasti

- Ikävä tekee ihmismielelle kummallisia asioita rakkaani.

Kohta he ovat aivan lähekkäin, nenät melkein koskettaen.

- Mutta ei minulla kyllä maalaamiseen riittäisi kärsivällisyys kerran voin suudella sinua. Mies toteaa

Ja niin lapsien ja yhteiskuvia ottavien pariskuntien keskellä on yksi suuteleva pariskunta.