Diipadaapaa

Ummet ja lammet kai sä mut tunnet, jos et, se on katse, pitäis olla avoimia kun lapset, kosket, mut älä tunne mitää, ku lasket, ei kymmene riitä mihinkää, ei oo rauhaa ei, ei mikämikä maata, mu jalkoje alta, itsesi kaadat kun taistelet vastaa vaik aika kaataa sut, ja saattaa olla siunaus olla ottamatta huomioo, kun ei sillo tarvii miettii onks meillä vapaata tahtoo, tai valintaa, uskotko että se on osa kohtaloo, et voi valita, väärin, mut älä välitä, ehkä on tarkotuksenmukasta olla ymmällä, kai mä lennän kai mä lennän, keskityn elämää, en oo vaan olemassa vaan, alan olee enemmän

henkiin hankiin valkoisiin

sulo tuoksustasi helsinkiin

pelkään niin

että hymylläkin satuttaa voi


kyynelvanat poskilla, carpe diem on mun  godzilla, vaan en tiedä, missä surematta olla vois, kun kokoaja lintui vaa lentää pois, päästäkää mut mukaanne, ottakaa mut siivillenne, antakaa unohtaa et oon joku melkein inhimillinen, herätä, ei voi, ja joku vieressä sanoo et ei noi, mut muistan jokasen sanan, toistetun haavan, nään toisissa toistuvan kaavan, ja siinä sorretaa, katkeruus, se on joko mä tai sä, mut koska en oo lähteny viel etelää, ollaan täällä yhessä, ja yhtenäisyys on harhaa, se on varmaa, silti yritän kunnioittaa karmaa, kuulemma kannan auraa, niin  et ei sormia ristii, vaan kahlitaan mahollisuudet riskiin, ylistän äitiluontoa ja rakastan koko maailmaa,


henkiin hankiin valkoisiin

sulo tuoksustasi helsinkiin

pelkään niin

että hymylläkin satuttaa voi