Kosket (Juicen muistolle)

muhun kosket, kuljenko kauemmas vaiko sua kohden
                                                                                       hahmota en, mut niin kaunis oot

 taas ihmiset ovat kiinni toisiltaan, vaikka lähellä läheistä lehdissä kahlataan

 olen tiellä synkkänä, sydäntäni liikuttaa,  muistot siellä syvään, sulle yhä
                                                                                   nyt ja ainiaan

 emme toisiamme ymmärrä, ja hiljaisuus on ympyrä, sitä mä kierrän
                                                                  katkerassa ikävässäni tietämättä minne meen

 erota ei kumpikaan, ei tiedetä miten jatketaan, iltasin kaipaan vaa
                                                  ja mietin voiko kaiken kokea uudestaan

 tunteita tahdota omia, ei kuulu mikään kellekään, ja taas kuuluu kaikki, kun syleillään sen nään

avaruudessa ajan, haluan pysäyttää, unohdan maailman, sen paikan, jossa tarkoitus on vain muita saavuttaa

kestää voidaanko, mistään saadaanko, lämpöä askeleen toisen jälkeen, pienii asioita pidetä ei enää pienimpinä laisinkaan

sattui niin, melkein sopeuduttiin, mut salaa uskottii, et tähdet seuraa meitä
                                                                                                  vaikka minne mentäisiin

älä unohda maata, joskus pitää palata, uudestaan vanhoja asioita vahvemmaks maalata
                                                                    jotta kaikki sekunnit muistettaisiin

pilvet päätä kiertää, viel tääl, uskotaan vähemmän siihen mitä tiedetään

taivaaseen taida kuulua, en sinne matkalla, kun ei tuu kuu mua vastaa vieläkään

kuulun viereesi vielä, ehkä en koskaan
luotasi poistunutkaan

yksinäistä melankoliaa, kaipaan syksyyni muutakin kuin ruskaa
en mä sulle valehdellut oo koskaan
ja kun läpi silmälasies taas katsot maailmaa
toivon ettet tule unohtamaan