Ajatuksenvirta

Kuinka voisi kirjoittaa loppuja, jos ei hahmota alkukohtia. Kuin yrittäisi laittaa hammastikun lumihankeen ja mitata elämänpituutta, sen täydellisyyttä. Vai hukkuuko se niin kuin moni meistä, murheeseen, elämän liiallisuuteen tai iloon, joka kadotessaan synnyttää loven, joka laajenee laajenemistaan. Aika-avaruuteen on mahdotonta laittaa rajoja, ei siihen ei riitä että ymmärtää mistä kaikki alkaa, pitäisi lisäksi hahmottaa edellinen loppu, tai onko edellistä loppua edes tullut? Onhan se mahdollista. Huvittavaa ajatella, että joku on kirjoittanut kokonaisen kirjan ajatuksenvirtaa. Monta sataa sivua. Lukeminen on varmaan antoisaa. Mielessäni pyörii vieläkin se kuinka hän antoi minun tulla aivan lähelle, ja tunsin itseni varmaksi siitä, että jotain tapahtuu. Oliko tapahtumaton tapahtuma tapahtuma? Pitäisikö sen mukaan lähteä uuteen suuntaan? Vääjäämätön. Kuinka ikävä sana se onkaan. Eilen mietin miten narsistinen egoni haluaisi salaa olla tietoinen jokaisesta ihailevasta ajatuksesta, joka syntyy vain minun olemassaolostani. Mutta mitä minä siitä hyötyisin? Pystyisinkö kehittämään itseäni vai päätyisinkö kiertämään vain kehää, tutkimaan ihailua tuottamatta enää itseäni varten mitään mikä tekisi minut iloiseksi. Se on hämmentävää. Ja minulle on sanottu että katson aina sieluun asti kun katson silmiin. Jos oikeasti näkisin ne híenovaraiset liikkeet, atomien värähtelyt mitä syntyy siitä, että joku katsoessaan minuun tuntee jotakin, tietäisin paljon enemmän itsestänikin. Mutta subjektiivisuus on tietämättömyyttä. Silkkaa soihdun heiluttamista pimeydessä, jossa on miljoonia muitakin soihtuja. Ja hehkulamppuja. Sellaisia joita ei tarvitse vaihtaa, ja jotka säästävät energiaa. olen niin saatan tekopyhä. Suojelemista. Huomioonottamista. Mutta entä se subjektiivisuus? Niin jos olisin täysin tietoinen itsestäni, pystyisin tiedostamaan oman subjektiivisuuteni rajallisuuden jokaisessa tilanteessa, kaikkialla. Miten paljon onkaan vielä saavutettavaa. Pitäisi varmaan vain lukea enemmän kirjoja. Jotta voisi ymmärtää suuria voimia, joita maailmassa jyllää. Aina rakkaus plaa plaa plaa. Seksuaalisuus on paljon kiinnostavampaa. Vetovoima ja sen herkät yksityiskohdat. Hetket, joista syntyy skaala tuntemuksia, ajatuksia. Tai kun kipinät kulkevat kehon lävitse. Sitä tuntee olevansa magneetti. Mutta miten se magneetti toimii? Behavioristit saisivat imeä itseään ja miettiä sitä, että ympäristö ei tosiaan ajanut heitä tekemään sitä. Vittu. Maailma on niin suuressa vaikutuksessa ympäristön kanssa. Minun maailmani. Jokaisen maailma. jopa tämä teksti, jota kirjoitan kuumeessa. Voiko sen yhdistää johonkin. Onko sekin vain osa rumia kauniita päällekkäisiä maailmankaikkeuksia joidenka sotkeutuminen tarjoaa uteliaalle sielulleni ärsykkeitä. Ärsykkeitä, jotka toimivat kuin viini. Vähän niin kuin silloin autolla ajaessani mietin itsemurhaa. Siihen liittyvää subjektiivisuutta. Ja mikä täällä sitten onkaan ansaittua. Sinä vai se mitä sinusta on tullut. Tai tulee. Kokoajanhan tässä muututaan. Jos nyt vain katsoisin tarpeeksi pitkään ikkunasta ulos muistaisinkohan mitä ajatuksia minulla oli. Ainiin! Tittelit. Kaikki ne. Hah. Minä olen tappaja, varas, kaahari, syyllinen, valehtelija, huijari. Miten surullista että olen tappanutkin. Tarpeellista kai sanoa, että tappajana olen toteuttanut itseäni vain hyönteisten kanssa. Mutta mitä se on! Mitä muutakaan kun harkittua ainutlaatuista itsenäisen autonomisen elämän lopettamista. Siitä syystä ettei pidä jostain hyönteisestä. Ei sekään vittu varmaan pidä minusta. Se ei silti yritä tappaa minua. Tai ehkä se yritti mutta ei osannutkaan. Mielenkiintoista että joidenkin hyönteisen ominaispiirteiksi sukeutuu tietynlainen pahantahtoisuus tai hyväntahtoisuus mutta emme siltikään halua luokitella niitä millään tavalla sen mukaan. Yksilöiksi. Miljardeja hyönteisiä. Niilläkin on ympäristön luomat aatokset. Saatana behavioristit oikeasti, en edes jaksa käyttää aivosolujani yrittääkseni ymmärtää miten he pystyvät perustelemaan maailmaa itselleen sellaisella tavalla. Sehän on lapsellista! Niin kuin politiikkakin. Voi ei , varmaan pitäisi jättää politiikka pois tästä ajatuksenvirrasta. Korrektius suhteutettuna asiaan. Sananvapaus, mielipiteet. Sotkeutuvat langat, ja niiden päät. Rasismia ei tuomita. ääh, minun olisi niin pitänyt toimia eri tavalla. Tuomita rasismi paljon jyrkemmin. Hymyttä. Mutta sillä että sanoessani tuomitsevia sanojani hymy huulilla, teki se siitä syrjinnästä jota yritin tuomita huomattavasti hyväksyttävämpää. Olen niin pettynyt itseeni. Mutta ehkä osaan elää asian kanssa. Mielenkiintoista miten kaaos ja järjestys täytyy pitää erillään toisistaan. Niin kuin jeesus ja saatankin. Aina vain raamatun hahmoja. Mutta ääripäät ovat tarpeeksi konkreettisia, että niitä voi ymmärtää. Instituutiot. Ne jotka eivät kehity. En pidä niistä yhtään. Niitä ei voi kehittää sisältä eikä ulkoa. Jos olet osa jotakin, tulet osaksi jotakin. hyvin pieneksi osaksi, mutta osaksi. Siksi sisäpuolelta kehittäminen on lähes mahdotonta. Vähän kun yrittäisi löytää hammastikun joka on heitetty hankeen. Liian laimea metafora. Vaikuttaminen on vielä huomattavasti vaikeampaa. Ja mihin minä yritin vaikuttaa viimeksi? Kahvin vahvuuteen, totta tosiaan. Käytin sitä konetta siellä auton katsastuksessa. Katsastusmies ei näyttänyt pitävän minusta. Jotkut hyönteiset pitävät minusta, mutta  katsastusmies ei. Itse pidän perhosista kovin. Niiden siiven iskuista, jotka kutittavat iholla. ja siitä tarkoituksellisesta kehityksestä kauniimpaan, jotta voi kuolla. Elämme varmaan kaikki kotilovaiheessa. Ja vahvin määrää silti aina. Määrää muita. Valta. Valta toiseen. Miten hän ei voinut pitää sitä esineellistämisenä? Niin oppikirja ésimerkki siitä. Naisen kauneus sotkee moniakin asioita, mutta esineellistäminen on yökättävää, Halveksittavaa, mutta ehkä ymmärrettävää. On kiveäkin helpompi ymmärtää, jos pitää sitä vain yhtenä aineena. Eikä ota huomioon niitä kaikkia mineraaleja joita kivessä on. Kivenkin voi esineellistää, ja sen voi ehkä hyväksyä. Mutta mikä oikeuttaa esineellistämään naisia? Ja sitä pidetään jotenkin oletuksena joissain piireissä. Kun ei pystytä ymmärtämään niin tehdään jostain vain jotakin yhtä. Tietynlaista. Muuttumatonta. helposti käsiteltävää. Sairasta. Mutta minkäs sille voi. Voisinko minä tehdä asialle jotakin. Ehkä en kerro enää sovinistisia vitsejä edes sarkastisen ironisen sarkastisesti. Voi kuinka kiero olento olenkaan. Kuin kivi. Ja mitä laitoinkaan tinder profiiliini. Ei vittu tekisi mieli nauraa ja itkeä samaan aikaan. Kukahan nyt painaa sydäntä. ehkä ei kukaan. Mutta miten mielenkiintoinen se tähti juttu. Ja se miten tietyt atomit vetävät puoleen toisiaan. Entä jotain vielä pienempää kuin atomit. Elämänkumppani. Voiko sen selittää atomitasolla. En ainakaan minä, olen liian epäkäytännöllinen. Tänäänkin jouduin juomaan liian vahvaa kahvia useampaan otteeseen. vaikka kurkkukipuun auttaisi paljon paremmin tee. Asioita pitäisi varmaankin yksinkertaistaa. Kohta ymmärrän niitä sovinistejäkin. Sitähän he juuri tekevät. Yksinkertaistavat asioita pienessä mielessään. Tarttui hiuksista ja kaatoi viinaa kurkkuun. Hur se tuli mieleen. Ja huusi vielä päälle. Ei, ei huutanut vaan karjui. aivan punaisena. Millaisia perheitä täällä onkaan. Millaisia tilanteita. Ja minä olen se joka vain kuulee kaikesta. Kuulee ja suree suremistaan. Olen siis varkaan ja tappaja tittelin lisäksi myös surija. Lokerot. Kategoriat. Pitäisi sylkeä niille mutta sylkenikin vain säilööntyisi johonkin laatikkoon tullakseen minua vastaan joku päivä pakattuna. Tiukasti jonkun kategorian sisällä. Anarkisti, hippi hipsteri, levoton taiteilija, tai ajaton haaveilija. Mielummin kehittäisin itselläni oman sanan, tuollaiset tittelit runkkaavat superegoani, iljettävää. Ah totta minullehan on oma sana. Onni. Onni. Onni. Onni. Tekisi mieli nauraa. Minä olen Onni. Ironista sarkastista ja ironisen sarkastista. Nuokin sanat menettävät merkitystään käyttäessäni niitä. ja niiden määritelmä muuttuu. Niin kuin kaikki koko ajan. Velikin kysyi saunassa: Määrittele mulle boheemi. ja menin sanomaan sille; vastaan sulle kysymyksellä: Määrittele minulle rakkaus? Ah ne määritelmät, ikään kuin parasta oltaisiin käytetty eniten tai huonointa vältelty. Kaikki ne ovat yhtä eläviä. niin kuin minäkin. Onni. Kai. Tai ehkä jos luet tätä sadan vuoden päästä olen kuollut. tai vähemmänkin ajan. Voi murhetta. Kohta wikipediasta löytyy varmasti määritelmä rakkaudelle. En ole kyllä ikinä googlettanut. Pitäisi varmaan. Määritelmä menisi varmaan jotenkin: Rakkaus on tunnetila, jossa eletään kiintymyksen alaisena. Sitten yläreunassa lukisi: Tämä artikkeli on tynkä, auta wikipediaa ja kirjoita lisää. Hyi helvetti. Voisin kyllä mennä kirjoittamaan wikipedialle rakkauden määritelmän. se menisi näin: Rakkaus on sitä kun on wikipedia koulutöiden tekemistä varten. Ei ehkä paras määritelmäni. Mutta ei kyllä huonoinkaan. yhtä elävä kuitenkin, eikä sitä voi yli käyttää tai halveksia sen toimivuuden tai toimimattomuuden takia. Niin kuin ei mitään. Okei nyt alkaa riittää. Pitää varmaan lisätä nimi tälle tekstille, jotta joku voi ymmärtää etten ole menettänyt järkeäni. Millaisesta tekstistä edes voisi tehdä johtopäätöksen, että joku on menettänyt järkensä. Kafka my maaann. Olin lintu. Kunnes sydämeni lävisti lusikka. Lusikka ei ollut kylmä eikä kuuma, mutta yhtäkaikki metallia. Ja siksi muutuin enkeliksi. Jotta voisin antaa molemmat ihmisille. Syleillä heitä ja rangaista. Niin kuin metalli. Maailman tappavin ja käytännöllisin materiaali. Syöt sillä aamupuurosi, samalla kun toinen työntää terävän suoraan rinnan läpi veren valuessa. Inhorealistista. Ollapa parempi feministi, niin kuin Minna Canth. Hän kyllä lopettaisi nykypäivänä vallitsevat epäoikeudenmukaisuudet naisia kohtaan. Rautarouva. Kyseenalaista, älä hyväksy, ja tuomitse.