Kuurasuukko

Kuurainen suukko, hän yksin kylmissään
Tuijottaa tähtiin, kyyneleet silmissään
Miettii mielessään

Kuinka jaettu on onni
Taottu taivas
Koottu maailma
Josta puuttuu palasii

Hän yksin kylmissään
Tietää sisimmässään
Miten halla tappaa kesän kukat
Peittää pientareet ja unelmat

Vievät paljon mennessään
Lätäköt jäätyessään
Viinilasit täyttyessään
Vapauden ja tunteiden hyvyyden

Mutta sydämessään, hänestä sen nään
Hän jännittää, huomennako vaiko tänään
Ei yksinäisyys enää yöksi jää
Pyyhkii hän kyyneleet ja kysyy mielessään

Voi saisinko taas

Muistaa miten toinen lempeästi kädellään
Hyväillessään toi uskoa ylempään

Hänet kohdatessa vaikka kumartaa syvään
lämpimästi hymyillä
ja sitten selittää

Miten kyteekään, tuo kaipuu yhä tääl'
Kuinka sen roihutessa kärsikään

Miten vaipuu mies aina sen kanssa unen hämärään
Jossa muistelee yksityiskohtia hänen hymyistään

Herätessään häntä enemmän kylmää
kuin lämmittää
Kun katkeran välimatkan taas ymmärtää

Ja siksi haluaisi hän kuuraisen suukon rakkaallenkin lähettää
Kysyä tältä pitäisikö vielä yrittää

Sillä vain Venus on hänet saanut elämässä syttymään