Ihmeiden aika

Kultane el kukkane, sukka tee, tai kuka tiputtelee , mu aikakirjoist, vähenevist kesäilloist, kahdestaa tai isommal porukal, kuha oot mukan, saat luvan, eikä rumaa, puistoissa penkeillä, kalliolla kukkulalla, tai taki alla, metäs sydäme täyttää puide havinalla, kierrän mestoi vääristynein silmin, ja sun värittömäs filmis on käsittämättömii piirteit, ei kiireit, kasataa retkituolist alttari, tankoihi viirei, älyttömyyksie mittari, ja saisin tästäki tarinan, älä aattele et hiusten kasvu on varma asia, kun me luistellaan jeell, kevyel menee, eikö etene, jos ei pikku kikat vetele, näil sanoil, ja sanoista tuohikori, kauniista ajoista, puhee täytene kauppatori, ja pukee näyttävii, taloista aikakone, älä ainamene älä aika mene

Vantaal vandaali

Ulkomail sukkasandaali

Helsinkiläine, sun ranta
 Silmis satee kaarii ja spiraali


Portaat ku oisin taas tippumise partaal, saartaa itsetunto nii hartaan, vaik se on välil hattaraa, mut kai sen jostai kojusta uudestaa saa, tai voi lainaa, meiä puolesta ei vaa taistella aina, ja kainaloista tukee, en noi kaukaa voi lukee, toi menee, mut sä et, pysähy siihe, nosta kädet, aion halaa sua vielä ku oot siinä, maaailma voi loppuu nopee ja ei sillo aikaa riitä, kiitän, ollu kunnia, joka ei oo mulle linna, vaan sisäpiha, josta karata saa, kunnes palataa taas, ja asemaamme mietitää uudestaan, yaas, voi olla että nähtiin, tapana tuijotella vaa tyhjyytee ku tähtii, säkenöi, mut lähti, taas uudestaa kello ympäri pyörähti,