Tuijottajat

Kaksi leipää. Se on sopiva määrä aamiaiselle. Jos syö vain yhden leivän, tulee liian pian nälkä. Kolmen leivän syöminen taas olisi vaikeaa. En pidä aamuisin liiasta syömisestä. Kaksi leipää nököttävät vihreällä naarmuisella muovilautasella edessäni pöydällä. Leipien päällä on kalkkunaleikettä ja juustoa. En yleensä syö leikkeleitä leivän kanssa. Tänään syön. Pöydällä on myös höyryävä mehumuki: mustaherukkamehua. Vitamiinipitoista ja terveellistä. Sen juominen pitää flunssan loitolla. Kuitenkaan en osaa vielä keskittyä ruokaan, vaan mieli risteilee viime yön unessa. Siinä oli ollut hyökkäys. Hyökkäys kotia vastaan. Mietin ihmisen tarvetta turvapaikoille, ja ihmisten tarvetta suojella kotiaan. Mielenkiintoinen yhtälö. Mietiskelyni keskeytyy kun jokin musta lentää ikkunaan, josta katselen ulos. Säpsähdän. Tuijotan herkeämättä ikkunalasiin. Miten tuollainen musta kuoriainen selviää ulkona olevasta usean asteen pakkasesta. Hämmentävää. Pikimusta kuoriainen ottaa muutaman askeleen lasilla, ja jää sitten jähmettyneenä paikoilleen ylösalaisin.

Vilkaisen lautaselleni ja otan haukun leivästä. Sitten katson taas ikkunassa olevaa kuoriaista. Jostain mieleeni tulee Juice Leskisen sanoja biisistä, jonka nimeä en heti muista. "Musta silmä tuijottaa" Ymmärrän, että kuoriainen todella muistuttaa silmää. Ehkä sellaisen alkuperäisen Mikki Hiiren nappisilmää. Tyhjän pimeää. Kuoriainen levenee perää kohden ja koska se on ylösalaisin.. Kyllä vain, silmältä se näyttää kovasti.
"musta silmä tuijottaa, musta silmä tuijottaa, musta silmä tuijottaa ja musta silmä tuijjotttaa" Yritän hätistellä Juicen sanoja pois aivoistani, mutta ne jatkavat onteloissani törmäilyä siitä huolimatta. Löytämättä muuta jatkoa kuin itsensä. Leivät ja mehu ovat kokonaan unohtuneet. "Kuka minua katselee", "se voisi olla saatana". Myönnän mieltyneeni saatanaan sen jälkeen, kun se omalla kohdallani saapui Moskovaan (Viittaus teokseen). Mutta miksi tuo pikimusta pirun silmä tuijottaa minua. Teen lopulta tempun jonka opin aivan pienenä. Oikein kovasti keskittymällä pystyn näkemään jonkun yhden objektin kahtena. Keskityn silmään kaikella tahdonvoimallani. Pian silmästä erkanee toinen hyönteinen, joka on identtinen ensimmäisen kanssa. Nyt minua tuijottavat kaksi mustaa nappisilmää. Räpäytän silmiäni ja rypistän kulmiani. Kahden silmän näkeminen oli jopa pelottavaa. Nyt ikkunassa näkyy enää yksi musta silmä. Keskityn taas syömiseen hetken. "En vieläkään ymmärrä miten tuollainen hyönteinen voi selvitä pakkasessa"

"Mitä etsitkään minusta paholainen. Tunnet jokaisen likaisen ja puhtaan ajatukseni. Tiedät kohdat, joissa tunnen häpeää, ja kohdat joissa en. Tunnet kasvot jotka loukkaavat minua menneisyydestä. Jotka saavat minut kaipaamaan turvapaikkaa. Tunnet ne ajatukset, jotka kyseenalaistavat itseään. Kyseenalaistavat minua. Tunnet minut niin kuin tunnen itseni."

Mustia harakoita lentävät ikkunaan näkökenttääni. Iso parvi. Muistelen miten alhaalta kuunnellessa lintujen siiven iskut kuulostivat omanlaiseltaan tuulelta. Tuulelta, joka on matkalla jonnekin. Lintujen mentyä kuoriainen on yhä paikallaan.

"Saatana en minäkään tule tuijottamaan millimetrin päähän kun sinä syöt! Mieti nyt millaista se olisi aterioida. Silmät pyöreinä tuijottamista. Yritä siinä sitten niellä"

Ajatukseni ei saa kuitenkaan kuoriaista edes liikahtamaan. Tuijotus alkaa käymään turhan painostavaksi. Olen nousemassa ja menossa mehumukin kanssa olohuoneeseen, mutta ajatus jää vain aikomukseksi, ja lysähdän takaisin tuolille. Päätän kuitenkin nousta ja mennä tutkimaan kuoriaista lähempää. Laitettuani nenäni melkein ikkunaan kiinni tajuan, että kuoriainen onkin kahden lasin välisessä tilassa. "Tietysti hölmö". Kuoriainen ei vieläkään liikahda. Katson ikkunoiden välissä olevan tilan tasanteelle. Siellä makaa kuolleena muutamia kärpäsiä. Hymyilen.

"Voi sinua kun sinne jouduit, etpä varmasti löydä tietä ulos." Kävelen pois ikkunan luota. "Miten se sinne edes joutui?" Oli aika siirtyä eteenpäin. Ainoa joka tuijottaa minua kaiken aikaa olen minä itse.