Sataa varjoja
Oletko ikinä hävittänyt sateenvarjoa? Onko se jäänyt bussiin tai penkille jonnekin, mihin olet saattanut palata, mutta jossa ei ole ollut enää mitään palattuasi. Minne nuo kaikki varjot päätyvät? Minä ajattelin ennen, että ne joutuvat roskikseen. Nuoret heittelevät niitä tai sytyttävät tuleen. Tai sitten ne vain unohtuvat johonkin maahan, mistä joku katujen siisteydestä vastuussa oleva ihminen ne jossain vaiheessa kerää. Ajattelin myös niiden joutuvan löytötavaroihin. Koreihin, josta joku joka omansa on kadottanut, voisi sen löytää, vaikka harva lähtee hakemaan varta vasten sateenvarjoaan löytötavara toimistolta. Mutta se osa on totta, että varjot päätyvät ensin jonnekin löytötavaroihin, mutta kuka ne sieltä noutaa? Oletko koskaan miettinyt? Minulle asia selvisi hyvän ystäväni Terho Munkkisen kautta.
Terho on omaperäinen mies, se on sanomattakin selvää. Hän innostuu helposti ja nauraa paljon. Joskus hän saattaa jäädä kuitenkin tuijottamaan tyhjää kohtaa, jonkun hänelle puhuessakin, niin ettei hän kuule mitään toisen puheesta, vaikka nyökkääkin terävästi puheen pitäjän lopettaessa tarinansa. Terholla oli mielenkiintoinen unelma, jonka toteuttamisesta hän minulle kertoi. Hän nimittäin sopi ympäri Suomea, että jos jonnekin päätyy ei kenenkään haluama sateenvarjo, on se välittömästi toimitettava hänelle. Ja koska kukaan ei tee mitään hylätyillä sateenvarjoilla ja Terho lupasi maksaa toimitukset, onnistui tämä varsin helposti. Hyvin pian Terholla oli satoja erilaisia sateenvarjoja. Oli eri värisiä ja eri kokoisia. Oli sellaisia joissa oli hieno puinen kahva, tai sitten vain muovinen tappi. Muodotkin vaihtelivat tietenkin ja jotkin olivat myös käytön uuvuttamia tai haalistuneita. Rikkinäisiä Terho ei kuitenkaan ottanut vastaan. Terhon talo oli pursunnut sateenvarjoja. Hänen hyllyillään oli niitä, vessassa, keittiössä, lattialla, kaapeissa ja jopa uuniin hän oli laittanut muutamia, sillä tila oli käynyt hyvin vähäiseksi. Herää kysymyksiä: Miksi kukaan keräisi satoja ja taas satoja sateenvarjoja itselleen? Mitä niillä muka voi tehdä? Eikö yksi tai kaksi riittäisi? Eihän Suomi ole muuttuvista sääolosuhteistaan huolimatta kummiskaan niin sateinen paikka. Terholla oli kuitenkin unelma.
Sitä varten Terho tarvitsi suuren kuumailmapallon. Korin oli oltava suunnattoman tilava, jotta sinne mahtuisi satoja sateenvarjoja. Suurinkaan kuumailmapallo ei riittänyt, vaan Terhon vaatimuksesta sitä täytyi suurentaa. Kuumailmapallo firman mies oli ymmällään, mutta käsitti, että "asiakas on aina oikeassa (varsinkin jos maksaa hyvin). Ja niin tehtiin melkein huoneen kokoinen kuumailmapallo. Siihen Terho lastasi kaikki hankkimansa sateenvarjot. Siisteihin pinoihin, niin että kuumailmapallo tuli ääriään myöten täyteen. Terho ei jättänyt edes itselleen tilaa koriin, vaan päätyi istumaan kaikkien noiden eriväristen sateenvarjojen päälle. Hän oli ikään kuin lentävässä pallomeressä, vaikka pallot olivatkin tässä tapauksessa sateenvarjoja. Lopulta kaikki oli valmista ja Terho kohosi taivaalle suunnattoman kuumailmapallonsa kanssa, joka oli täynnä sateenvarjoja. Ja niin korkealle kuin mahdollista Terho lensi. Melkein pilvien korkeudelle, mutta ei ihan. Taivaan sineen. Rauhallisten kesätuulien keskelle. Siellä ilma oli viileämpää, mutta Terho oli varautunut lämpimillä vaatteilla. Sieltä korkealta Terho ihaili allaan avautuvaa Suomea sateenvarjo pinonsa päältä. Katseli kauniita maisemia kaukana alhaalla. Pienen pieniä taloja, ja autoja. Järviä ja jokia. Kauppoja ja muurahaisen kokoisia ihmisiä. Kaikkea tätä hän ihaili hyvän tovin, kunnes päätti, että nyt oli aika toteuttaa hänen unelmansa. Niin hän otti ensimmäisen viinin punaisen sateenvarjon ja avasi sen levälleen. Ilma oli tyyni ja leppoisa. Terho kurkisti reunan yli ja pudotti sitten sateenvarjon ilmojen teille. Viipottaen hiljakseen sateenvarjo lähti leijumaan alaspäin kohti maan kamaraa. Terho ei ehtinyt jäädä ihailemaan sateenvarjon menoa, sillä hänellä oli vielä paljon niitä jäljellä. Ja niin hän avasi aina vain uusia sateenvarjoja, ja ripotteli niitä taivaalle. Maankamaralta näytti, että suunaton värikäs meri leijaili hitaasti kohti maata. Monet lapset osoittelivat taivaalle ihmeissään ja ihastuksissaan. Sadat sateenvarjot heittelehtivät tuulessa vasten taivaan sineä. Se oli kerrassaan upea näky, vaikka harva siitä onnistui ottamaan kuvaa.
Katsoin viikkoja tämän tapauksen jälkeen televisiosta Terhon haastattelua. Ympäristö viranomaiset olivat pidättäneet hänet törkeästä luonnon roskaamisesta. Häneltä kysyttiin, että miksi hän oli tehnyt niin kuin teki. Empimättä hyvä ystäväni vastasi kameralle.
- Jokaisessa sateenvarjossa oli mukana pieni lappu, jossa luki "en ole unohtanut sinua". Halusin näyttää jokaiselle, joka sellaisen sateenvarjon saa käsiinsä, että hän on tärkeä, ja että vaikka joinain päivinä tuntuu siltä, että kukaan ei välitä, niin täällä on aina joku joka välittää. Sillä jokainen ihminen on tärkeä. Ja vaikka monet asiat jätetään huomiotta ja unohdetaan tässä maailmassa, niin täällä on aina joku, joka pitää kaikkea erilaisuutta ja värikkyyttä rikkautena. Sanoinkuvaamattona rikkautena.
Ystäväni Terho, joka minulle vielä rakkaamaksi tuli tämän tempauksensa jälkeen, tuomittiin maksamaan suunnattomia korvauksia Suomen valtiolle "rikoksestaan". Hän maksoi kaiken mukisematta, sillä hän tiesi mihin oli ryhtynyt lähtiessään toteuttamaan unelmaansa.
Terho on omaperäinen mies, se on sanomattakin selvää. Hän innostuu helposti ja nauraa paljon. Joskus hän saattaa jäädä kuitenkin tuijottamaan tyhjää kohtaa, jonkun hänelle puhuessakin, niin ettei hän kuule mitään toisen puheesta, vaikka nyökkääkin terävästi puheen pitäjän lopettaessa tarinansa. Terholla oli mielenkiintoinen unelma, jonka toteuttamisesta hän minulle kertoi. Hän nimittäin sopi ympäri Suomea, että jos jonnekin päätyy ei kenenkään haluama sateenvarjo, on se välittömästi toimitettava hänelle. Ja koska kukaan ei tee mitään hylätyillä sateenvarjoilla ja Terho lupasi maksaa toimitukset, onnistui tämä varsin helposti. Hyvin pian Terholla oli satoja erilaisia sateenvarjoja. Oli eri värisiä ja eri kokoisia. Oli sellaisia joissa oli hieno puinen kahva, tai sitten vain muovinen tappi. Muodotkin vaihtelivat tietenkin ja jotkin olivat myös käytön uuvuttamia tai haalistuneita. Rikkinäisiä Terho ei kuitenkaan ottanut vastaan. Terhon talo oli pursunnut sateenvarjoja. Hänen hyllyillään oli niitä, vessassa, keittiössä, lattialla, kaapeissa ja jopa uuniin hän oli laittanut muutamia, sillä tila oli käynyt hyvin vähäiseksi. Herää kysymyksiä: Miksi kukaan keräisi satoja ja taas satoja sateenvarjoja itselleen? Mitä niillä muka voi tehdä? Eikö yksi tai kaksi riittäisi? Eihän Suomi ole muuttuvista sääolosuhteistaan huolimatta kummiskaan niin sateinen paikka. Terholla oli kuitenkin unelma.
Sitä varten Terho tarvitsi suuren kuumailmapallon. Korin oli oltava suunnattoman tilava, jotta sinne mahtuisi satoja sateenvarjoja. Suurinkaan kuumailmapallo ei riittänyt, vaan Terhon vaatimuksesta sitä täytyi suurentaa. Kuumailmapallo firman mies oli ymmällään, mutta käsitti, että "asiakas on aina oikeassa (varsinkin jos maksaa hyvin). Ja niin tehtiin melkein huoneen kokoinen kuumailmapallo. Siihen Terho lastasi kaikki hankkimansa sateenvarjot. Siisteihin pinoihin, niin että kuumailmapallo tuli ääriään myöten täyteen. Terho ei jättänyt edes itselleen tilaa koriin, vaan päätyi istumaan kaikkien noiden eriväristen sateenvarjojen päälle. Hän oli ikään kuin lentävässä pallomeressä, vaikka pallot olivatkin tässä tapauksessa sateenvarjoja. Lopulta kaikki oli valmista ja Terho kohosi taivaalle suunnattoman kuumailmapallonsa kanssa, joka oli täynnä sateenvarjoja. Ja niin korkealle kuin mahdollista Terho lensi. Melkein pilvien korkeudelle, mutta ei ihan. Taivaan sineen. Rauhallisten kesätuulien keskelle. Siellä ilma oli viileämpää, mutta Terho oli varautunut lämpimillä vaatteilla. Sieltä korkealta Terho ihaili allaan avautuvaa Suomea sateenvarjo pinonsa päältä. Katseli kauniita maisemia kaukana alhaalla. Pienen pieniä taloja, ja autoja. Järviä ja jokia. Kauppoja ja muurahaisen kokoisia ihmisiä. Kaikkea tätä hän ihaili hyvän tovin, kunnes päätti, että nyt oli aika toteuttaa hänen unelmansa. Niin hän otti ensimmäisen viinin punaisen sateenvarjon ja avasi sen levälleen. Ilma oli tyyni ja leppoisa. Terho kurkisti reunan yli ja pudotti sitten sateenvarjon ilmojen teille. Viipottaen hiljakseen sateenvarjo lähti leijumaan alaspäin kohti maan kamaraa. Terho ei ehtinyt jäädä ihailemaan sateenvarjon menoa, sillä hänellä oli vielä paljon niitä jäljellä. Ja niin hän avasi aina vain uusia sateenvarjoja, ja ripotteli niitä taivaalle. Maankamaralta näytti, että suunaton värikäs meri leijaili hitaasti kohti maata. Monet lapset osoittelivat taivaalle ihmeissään ja ihastuksissaan. Sadat sateenvarjot heittelehtivät tuulessa vasten taivaan sineä. Se oli kerrassaan upea näky, vaikka harva siitä onnistui ottamaan kuvaa.
Katsoin viikkoja tämän tapauksen jälkeen televisiosta Terhon haastattelua. Ympäristö viranomaiset olivat pidättäneet hänet törkeästä luonnon roskaamisesta. Häneltä kysyttiin, että miksi hän oli tehnyt niin kuin teki. Empimättä hyvä ystäväni vastasi kameralle.
- Jokaisessa sateenvarjossa oli mukana pieni lappu, jossa luki "en ole unohtanut sinua". Halusin näyttää jokaiselle, joka sellaisen sateenvarjon saa käsiinsä, että hän on tärkeä, ja että vaikka joinain päivinä tuntuu siltä, että kukaan ei välitä, niin täällä on aina joku joka välittää. Sillä jokainen ihminen on tärkeä. Ja vaikka monet asiat jätetään huomiotta ja unohdetaan tässä maailmassa, niin täällä on aina joku, joka pitää kaikkea erilaisuutta ja värikkyyttä rikkautena. Sanoinkuvaamattona rikkautena.
Ystäväni Terho, joka minulle vielä rakkaamaksi tuli tämän tempauksensa jälkeen, tuomittiin maksamaan suunnattomia korvauksia Suomen valtiolle "rikoksestaan". Hän maksoi kaiken mukisematta, sillä hän tiesi mihin oli ryhtynyt lähtiessään toteuttamaan unelmaansa.
Kommentit
Lähetä kommentti