Häät ja hautajaiset

Urut. Niiden viiltävä murheellisuus. Lasittuneet katseet. Naiset itkevät. Miehet ovat suut viivoina, yksittäistä kyyneltä poskelta pyyhkien. Ihmiset tummissa. Lapset hämmentyneinä, sormet suussaan. Pappi puhuu. On kukkia. Ja arkku. Ihmiset istuvat päät kumarassa. Suru kaikki nöyriksi tehneenä. Ei ole valoa näiden ihmisten silmissä. Mutta ei ole uruissakaan, jotka jokaisen ihmisen ikävää tulkitsevat. Eturivissä on mies hiukset silmillään, silmät punoittaen. Hänen kätensä ovat ristissä. Hengitys tuntuu ylimääräiseltä tähän tilanteeseen. Se on kuin kuolevaisuus, joka tässä kirkossa jokaisen lapsenkin yllä vääjäämättömänä leijuu. Ihmisen taakka. Kun tietää ja tuntee kuoleman. Nuori mies ei sano sanaakaan, mennessään auttamaan arkun kannossa. Hänen silmänsä ovat yhä sumeat ja vihaa täynnä. Vihaa kuolemaa kohtaan. Hiekkaa heitetään. Kukat lasketaan. Viimeiset hyvästit. Nuori mies tuijottaa arkkua ja sanoo.

- Jos kuolema voi tehdä jotain näin julmaa maailman rakastavaisimalle miehelle, niin miksi täällä on niin monta läppeensä pahaa elossa. 

Ihmiset tuijottavat maata vaieten. Nuori mies harppoo pois paikalta. Pois hautausmaalta, pois ihmisten keskeltä. Hän repii mustan takkinsa päältään ja juoksee hiekkatielle. Takin hän heittää pois ja silmät kiiltäen hän juoksee. Pakoon. Lopulta hänen voimansa loppuvat ja hän jatkaa kävellen. Saapuu asfalttitielle. Mies tuijottaa tietä ja kääntyy kävelemään sen reunaa pää painuksissa. Ja sade saapuu. Kastellen asfaltin ja miehen. Rasittaen puita ja sotkien hiekan mössöksi. Ojassa huono ryhtiset voikukat taipuilevat entisestään. Mies luulee, että kukaan ei olisi liikkellä tällä säällä. Mutta kauempaa häntä vastaan kävelee joku. Sade ei kiusaa toista kävelijää. Pieni tuuli sekoittaa vastaantulijan hiuksia ja aurinko paistaa hänen kasvoilleen. Hänkin on pukeutunut parhaimpiinsa, mutta hymy pukee häntä siinä missä vaatteetkin.

Molemmat pysähtyvät ja katsovat toisiaan. Toinen sateessa väristen, hiukset ja kädet velttoina roikkuen. Toinen seisten auringossa hymyillen.

Mies, joka seisoo auringossa on juuri mennyt naimisiin. Hänellä on takana sukulaisten riemuitseminen. Huulilla vielä kevyt suudelma tuoreelta vaimoltaan. Sormus sormessa. Tyytyväinen rauha rinnassa. Tänne asti päästy. Kaikki ovat juhlimassa. Nuori kaunis vaimo. Kaikki on täydellistä. Tulevaisuus näyttää valoisalta

Tuijottavat toisiaan nuo kaksi. Kuin eri maasta olisivat siihen saapuneet. Toinen onnelasta ja toinen surun kentiltä. 

Mies joka sateessa kylmissään seisoo ajattelee. Jos nyt voisin kaataisin metsät tuon paskiaisen päälle. Polttaisin hänen omaisuutensa ja varastaisin kaiken arvokkaan. Tekisin hänet työttömäksi, vetäisin maton hänen altaan. Saattaisin syytteeseen. Ihan mitä vain, kunhan tuo itsetyytyväinen hymy katoaisi. Jos hän vain ymmärtäisi miten paskaa voi elämä olla. Miltä tuntuu menettää.

Mies joka seisoo auringossa tyytyväisenä ajattelee. Voi tuota mies parkaa, kasvoiltaan näkee että hän on paljon menettänyt. Kunpa aurinko nyt valaisisi hänen tietään ja muistuttaisi elämän ainutlaatuisuudesta. Kunpa häntä lähimmäiset tukisivat ja ymmärtäisivät. Ja ei olisi pahitteeksi, jos hän jossain voittaisi, niin että tuntisi taas onnistuvansa. Mitä vain, kunhan jonkunlaisen hymyn hänen huulilleen saisi.

Auringossa seisovan miehen takaa ilmestyy vaimo. Hymyillen paljain varpain asfaltilla. Kukkaseppele päässään. Hyppää miehensä selkään. Tämä nauraa ja ottaa vaimonsa reppuselkään. Vaimo painaa päänsä vasten miehensä selkää ja kietoo kätensä tämän kaulalle. Hyväilee tämän hiuksia. Mies lähtee kävelemään vaimo reppuselässään takaisin päin, pitkin asfalttitietä. Linnut laulavat ja heinäsrikat sirittävät. Kerran mies vilkaisee taakseen sateessa seisojaan. Mutta toisen murhe ei hänen päiväänsä pysty tänään varjostamaan.

Yksinhän hän oli halunnut ollakin. Sateessa palelija ajattelee. Viha alkaa väistyä. Puhdas suru purjehtii sydämeen. Mies käy kyykkyyn ja purskahtaa itkuun. Kohta joku taputtaa selkään lohduttavasti. Hänen serkkunsa, hänkin murheissaan. Serkku nostaa sateessa itkevän pystyyn ja lähtee taluttamaan tätä pois päin. Takaisin kohti kirkkoa ja sen murhetta.