kiitos lumipallosta ja takista
Tällaisia talvia sattuu ajatella. Sattuu ajatella, vaikka olisi sisällä, villasukat jalassa istumassa vanhassa tuolissa teemuki kädessä. Vielä enemmän sattuu kun joutuu kävelemään ulkona pimeässä. Hanki narskuen. Pakkanen keuhkoja viiltäen. Huivi tiukasti kaulan ympärillä. Pipo syvällä päässä, posket punoittaen. Kylmyys ikään kuin puristaa. Olet sen pihdeissä siihen asti kunnes pääset kotiin.
Tänä iltana taivaalla oli tähtiä. Luminen tuuli puhaltaa autioilla kaduilla. Katulamput palavat. Siellä täällä on puista pudonneita oksia. Pakkasen tappamia. Kerrostalot reunustavat katua, jota kävelen. Ne tekevät reitistäni selvän ja suoran. Lehdettömät puut ovat pysähtyneitä viisareita. Rikki menneitä ruohonleikkureita. Niillä ei ole tarkoitusta. Ne vain ovat.
Vähiten sellaisesta paikasta odottaisi löytävän ihmisen. Vielä vähemmän odottaisit että se ihminen nojaa kertostaloon täristen, kietoutuneena itsensä ympärille. Omituisinta on kuitenkin se että tuolla naisella ei ole yhtään vaatteita päällään. Hän istuu hangella alasti ja hieroo itseään. Hampaat kalisten. Hiukset otsalle kylmästä pysähtyneinä.
Mieleeni hyökyy muisto lapsuudestani. Makasin itsekin silloin hangella. Vaatteet minulla oli päällä, mutta yhtä luovuttanut olin, kun tuo nainen. Olin katsellut pehmeällä hangella maaten yötaivasta ja sen tähtiä. Kuunnellut yön ääniä. Tunnustellut pakkasta. Miettinyt maapallon ulkopuolista elämää. Elämän ihmeellisyyttä. Kunnes päälleni oli tippunut puusta iso kasa lunta, ja olin kastunut läpimäräksi. Silloin olin hoiperellut kotiin täristen.
Katson naista mietteissäni. Ehkä se auttaisi tälläkin kertaa. Muotoilen lumesta pallon ja heitän sen suoraan alastomaa naista päähän. Lumisen pallon pamahtamisesta naisen naamaan kuuluu yllättävän kova ääni. Nainen pudistelee järkyttyneenä lumet naamaltaan.
- Mitä helvettiä? Hän kysyy
Kohautan olkapäitäni ja jatkan kävelemistä hänen ohitseen. Olin tehnyt voitavani.
- Eikö sinua kiinnosta että makaan alasti hangella melkein kuolemaisillani? Nainen huutaa perääni
Käännyn katsomaan häntä.
- Jos sinua itseäsi ei kiinnosta, niin miksi minua pitäisi kiinnostaa?
- Poikaystäväni työnsi minut tänne ulos kylmään ilman vaatteita. Kyllä minua kiinnostaa, mutta mitä minä voin tehdä alasti pakkasessa.
- Tiedätkös olen itsekkin tulossa juuri eräistä synttäribileistä, joissa käytettiin runsaasti alkoholia, joten aivoni ei vain välttämättä oikein toimi kunnolla. Vastaan nolona.
- Huomaan sen. Voisitko lainata puhelinta?
- Totta kai.
Kaivan puhelimen taskustani ja ojennan sen alastomalle naiselle. Tuijotan häntä hetken hajamielisesti.
- Haluaisitko takkini?
Nainen nyökkää, valitessaan numeroa puhelimestani. Riisun lämpimän takkini ja kiedon sen naisen ympärille. Hän katsoo minua viileästi.
- Kiitos lumipallosta ja takista.
Tänä iltana taivaalla oli tähtiä. Luminen tuuli puhaltaa autioilla kaduilla. Katulamput palavat. Siellä täällä on puista pudonneita oksia. Pakkasen tappamia. Kerrostalot reunustavat katua, jota kävelen. Ne tekevät reitistäni selvän ja suoran. Lehdettömät puut ovat pysähtyneitä viisareita. Rikki menneitä ruohonleikkureita. Niillä ei ole tarkoitusta. Ne vain ovat.
Vähiten sellaisesta paikasta odottaisi löytävän ihmisen. Vielä vähemmän odottaisit että se ihminen nojaa kertostaloon täristen, kietoutuneena itsensä ympärille. Omituisinta on kuitenkin se että tuolla naisella ei ole yhtään vaatteita päällään. Hän istuu hangella alasti ja hieroo itseään. Hampaat kalisten. Hiukset otsalle kylmästä pysähtyneinä.
Mieleeni hyökyy muisto lapsuudestani. Makasin itsekin silloin hangella. Vaatteet minulla oli päällä, mutta yhtä luovuttanut olin, kun tuo nainen. Olin katsellut pehmeällä hangella maaten yötaivasta ja sen tähtiä. Kuunnellut yön ääniä. Tunnustellut pakkasta. Miettinyt maapallon ulkopuolista elämää. Elämän ihmeellisyyttä. Kunnes päälleni oli tippunut puusta iso kasa lunta, ja olin kastunut läpimäräksi. Silloin olin hoiperellut kotiin täristen.
Katson naista mietteissäni. Ehkä se auttaisi tälläkin kertaa. Muotoilen lumesta pallon ja heitän sen suoraan alastomaa naista päähän. Lumisen pallon pamahtamisesta naisen naamaan kuuluu yllättävän kova ääni. Nainen pudistelee järkyttyneenä lumet naamaltaan.
- Mitä helvettiä? Hän kysyy
Kohautan olkapäitäni ja jatkan kävelemistä hänen ohitseen. Olin tehnyt voitavani.
- Eikö sinua kiinnosta että makaan alasti hangella melkein kuolemaisillani? Nainen huutaa perääni
Käännyn katsomaan häntä.
- Jos sinua itseäsi ei kiinnosta, niin miksi minua pitäisi kiinnostaa?
- Poikaystäväni työnsi minut tänne ulos kylmään ilman vaatteita. Kyllä minua kiinnostaa, mutta mitä minä voin tehdä alasti pakkasessa.
- Tiedätkös olen itsekkin tulossa juuri eräistä synttäribileistä, joissa käytettiin runsaasti alkoholia, joten aivoni ei vain välttämättä oikein toimi kunnolla. Vastaan nolona.
- Huomaan sen. Voisitko lainata puhelinta?
- Totta kai.
Kaivan puhelimen taskustani ja ojennan sen alastomalle naiselle. Tuijotan häntä hetken hajamielisesti.
- Haluaisitko takkini?
Nainen nyökkää, valitessaan numeroa puhelimestani. Riisun lämpimän takkini ja kiedon sen naisen ympärille. Hän katsoo minua viileästi.
- Kiitos lumipallosta ja takista.
Kommentit
Lähetä kommentti