Kesäyö
Seison mietteissäni haalean katulampun valokeilan alla kädet taskuissa. Ystäväni Hermanni kusee pusikkoon vähän matkan päässä antaumuksella.
- Asia on katsos näin broidi, että naiset. Naiset ovat ihan omaa luokkaansa.
Hänen humalainen jokelluksensa on tarkoituksettoman kovaäänistä, mutta saa kuitenkin huomioni.
- Niinkö?
- Naisilla on aina jokin siveellinen ja kaunis ajatus mielessään, kun he ovat miehen kanssa yhdessä. Jotain ällöttävän imelää, sokerikuorrutettua rakkaushöpinää. Hermanni sanoo ja vetää juuri housuja jalkaansa. Onnistuttuaan hän tulee luokseni ja lähdemme kävelemään bussipysäkille, josta meidän oli tarkoitus jatkaa kohti keskustaa.
- He seisovat sen takana ja ovat olevinaan niin täydellisiä, puhtaita, vain rakkautta.
Hermanni levittelee käsiään ja ilmeilee tarinansa myötä.
- Siinä missä kunnon mies ajattelee vain seksiä, ha? Se on se mitä me ajatellaan. Hermanni jatkaa.
- Miten tällaiset maailmat voi mielestäsi kohdata millään tasolla? Hermanni sanoo pysähtyen ja vetäen käsillään ns. maailmat yhteen ja katsoo minuun. Pysähdyn ja katson hänen juopuneisiin silmiinsä ilmeettömästi.
- Oliko tuo nyt jokin hyvin, hyvin Korostan vielä kerran HYVIN kummallinen yritys lohduttaa mua, koska olen eronnut? Kysyn häneltä.
- No eikö ollu aika hyvä? Hermanni kysyy ja pukkaa minua kylkeen virnistäen.
Pudistan päätäni ja jatkan kävelemistä.
- Odota nyt! Ootko muka eri mieltä? Hermanni huutaa ja ottaa muutaman juoksuaskeleen rinnalleni.
- Arvaa mitä mieltä mä olen, Romeo? Sitä mieltä, että jos et tänään tee mitään sen Jannasi eteen, niin et tee koskaan.
Hermanni ilme muuttuu tuimaksi. Katson häntä hymyillen. Saavumme juuri bussipysäkille ja jäämme seisomaan sen viereen.
- Miksi juuri toi kortti?..
- Hei mitä menetettävää sulla on? Kaikki näkee miten katot sitä. Sano sille jotain söpöä.
Hermanni näyttää onnettomalta ja levittelee käsiään.
- No vittu kun.. En mä osaa. Mä oon tosi huono sellasessa.
- Oot kyllä niin humalassa, kun vielä myönsit ton.
Hermanni katsoo minuun ja sitten maahan.
- No vittu..
Sitten hän katsoo minuun taas.
- Okei. No tänään mä teen sen.
- Teet minkä?
Hermannilla on toinen käsi nyrkissä, kun hän vastaa.
- Sanon Jannalle jotain söpöä.
Pukkaan häntä nyrkillä kylkeen.
-Nonii, nyt kuulosta siltä miltä pitää.
Bussin valot näkyvät tienpäässä, ja nostan käteni, jotta se ymmärtäisi pysähtyä. Pian se liukuukin pysähdyksiin kohdallamme ja nousemme kyytiin.
- Mut kyllähän meiän pitää sullekin nainen löytää. Hermanni sanoo kun pääsemme istumaan bussin penkeille.
- Naah, ei nappaa.
- Oot kyllä yks vitun draamaqueen.
- Häh kui?
- Jatka nyt eteenpäin saatana, ei kannata jäädä junnaa.
En vastaa mitään, katson vain ulos bussin ikkunasta.
Yön kuluessa Hermanni menee puhumaan Jannalle. En tiedä tarkkaan mitä hän sanoi, mutta he pussailivat myöhemmin eräällä penkillä. Hymyilin heitä katsellessani.
Ehdin hetken selailla puhelintani puoli tuttujen keskellä, kun jostain juoksee hätääntynyt vaaleahiuksinen tyttö.
- Tuolla on joku mies hukkumassa töölön lahdessa! Tulkaa auttaa tai soittakaa poliisi tai jotakin!
Tyttö on aivan paniikissa ja hänen kätensä tärisevät ja pian hän rupeaa itkemään. Ponnahdan pystyyn ja lähden moni muu perässäni juoksemaan kohti töölön lahtea. Kaikkialla on aivan hiljaista, jostain kauempaa kuuluu matkakaiuttimesta musiikkia, mutta muuten kaikki näyttää hyvin tavalliselta kesäyöltä. Saavun rantaan hengästyneenä ja yritän katseellani haravoida tummaa vettä. Mutta on niin pimeää, että rannassa oleva katulamppu valaisee vain hyvin pienen alueen väreilevästä vedestä. Paikalle saapuu muitakin ihmisiä. Käännyn heidän puoleensa.
- Soittiko joku poliisin?
Minulle tuntematon poika vastaa, jonkun joka oli jäänyt kuuntelemaan tytön tarinaa soittaneen poliisille, ja että ne olivat tulossa.
- Vittu. Pitelen käsillä päätäni.
- Jos se on oikeesti hukkumassa ei poliisit millään ehdi tulla avuksi.
Minulle vastannut poika nyökkää tuimana.
- Mutta vedessä sokkona uiminen ois kanssa tosi hakuammuntaa. Hän vastaa minulle vaivaantuneesti.
- Niin. Vastaan ja käännyn taas lahdelle päin.
Sydämeni lyö. Joku on kuolemassa paraikaa, taistelee ehkä viimeisillä voimillaan, ja minä vain seison tässä rannassa ja tähyilen, kun joku vitun pöllö. Kävelen vähän edestakaisin, ihmiset käyvät levottomaksi takanani. Lopulta teen päätöksen.
- Paskat. Pakko sinne on mennä. Sanon ja riisun takkini.
Kukaan ei sano mitään. Laskeudun varovasti veteen piennäreeltä ja lähden kauhomaan kohti lahden keskustaa. Vesi on yllättävän lämmintä, mutta likaista. Lihakseni uupuvat nopeasti.
Kiroilen ja yritän välillä erottaa liikettä jostakin. Silloin kuulen kun joku huutaa nimeäni.
- Olen täällä! Huudan takaisin. Sitten keskityn taas katselemaan ympärilleni. Kuulen kun joku lähtee uimaan rannasta molskahtaen. Jonkun ajan päästä joku huutaa nimeäni lähempää ja tunnistan äänen. Se on Hermanni. Ja hän on lisäksi helvetin huono uimari.
- Hermanni! Missä olet. Idiootti. Lähden uimaan hänen äänensä suuntaan ja pian löydänkin hänet uimasta vaikeasti koiraa eteenpäin. Hänen silmänsä ovat järkyttyneet.
- Saatana. Löysinhän mä sut. Hermanni sanoo minulle uupuneena.
Sitten hän rupeaa vajoamaan. Otan hänestä kiinni, ennen kun hän ehtii kadota veden pimeään ja lähden vetämään häntä raskaasti kohti rantaa. Pian erotan rannassa poliisiautojen vilkkuja ja joku huutaa mekafoniin jotain käsittämätöntä. Pinnistän itse kaikki voimani, että saisin pidettyä sekä itseni että Hermannin pinnalla. Ei kauan enää. Uskottelen itselleni ja yritän vetää velttoa Hermannia perässäni parhaani mukaan. Lopulta pääsen rantaan ja poliisit ovat siellä vastassa.
- Teitä kahta sankariako meidät soitettiin tänne pelastamaan? Jykeväotsainen poliisisetä kysyy.
Olen väsynyt, kylmissäni, hengästynyt ja aivan loppuun kulutettu fyysisestä rasituksesta, mutta hetken kuluttua saan sanotuksi.
- Ei kun meille tuli huutamaan yksi tyttö, että joku on hukkumassa ja me lähettiin yhessä pelastamaan sitä kaverini kaa, mutta sen voimat loppu. On aika huono uimari ja niin edespäin.
Poliisimies katsoo meitä tuumivasti ja sanoo.
- Vai niin, älä sinä sitten lähde mihinkään, tarvitsemme vielä lausunnon. Kaverisi lähtee sairaalaan tietenkin samantien. Mutta onko siis mahdollista että tuolla vedessä on vielä joku?
Nyökkään ja vastaan.
- Kyllä.
Hermannia kiikutetaan rannalta pois suoraan ambulanssiin, joka lähtee paikalta pikimmiten. Minulle tuodaan pyyhe ja jään värjöttelemään rannassa olevalle penkille, samalla kun poliisit asettavat valonheittimiä sun muuta. Mieleeni pälkähti, että minkähän poliisiauton renkaan alle kännykkäni oli mahtanut joutua, mutta päätän että murehdin sitä myöhemmin.
Seuraavana aamuna menen lääkäriin katsomaan Hermannia. Kukaan ei ollut hukkunut, tai ainakaan poliisi ei löytänyt ketään hukkunutta, joten minulla on hyvin helpottunut olo. Hermanni on varsin syrjässä muista osastoista, mutta hänellä on oma nurkkaus, pöytä sänky ja vesilasi pöydän kulmalla. Kun tulen hän näyttää ilahtuvan.
- Perkele, äijä selvis!
- Enemmän oon ihmeissäni, että sä selvisit. Mutta mun oli pakko. Muuten ois jäänyt ikuisesti painamaan mieltä yksi asia.
- No kakaise ulos.
- Mietin mitä sanoit ja mä tunsin just sitä ällöttävän imelää, sokerikuorrutettua rakkaushöpinää mun viime parisuhteessa, sitä mitä sä sanoit tyttöjen jutuksi. Ja arvaa mitä eilen, kun kattelin sua ja Jannaa..
Hymyilen välissä.
- Musta tuntuu, et sullaki vähä imelät jutut sykkii.
Hermanni näyttää hämmentyneeltä, mutta virnistää sitten takaisin.
- No paljasta jo! Mitä sä sille sanoit. Sehän oli ihan vahaa sun käsissä.
- Se imelyys, joka muhun iski ku katoin Jannaa silmiin oli kyllä sanoinkuvaamatonta. Hermanni sanoo arvokkaasti muka herkistyen.
- Kelailin eka kaikkee tosi super sulosta, mut sit se meni vähä vaikeeks, ni otin vaan ronskin otteen ja pussasin sitä kunnolla.
Hermanni virnistää tyytyväisenä. Kohautan olkapäitäni
- Kai se homma tolleeki toimii.
- Asia on katsos näin broidi, että naiset. Naiset ovat ihan omaa luokkaansa.
Hänen humalainen jokelluksensa on tarkoituksettoman kovaäänistä, mutta saa kuitenkin huomioni.
- Niinkö?
- Naisilla on aina jokin siveellinen ja kaunis ajatus mielessään, kun he ovat miehen kanssa yhdessä. Jotain ällöttävän imelää, sokerikuorrutettua rakkaushöpinää. Hermanni sanoo ja vetää juuri housuja jalkaansa. Onnistuttuaan hän tulee luokseni ja lähdemme kävelemään bussipysäkille, josta meidän oli tarkoitus jatkaa kohti keskustaa.
- He seisovat sen takana ja ovat olevinaan niin täydellisiä, puhtaita, vain rakkautta.
Hermanni levittelee käsiään ja ilmeilee tarinansa myötä.
- Siinä missä kunnon mies ajattelee vain seksiä, ha? Se on se mitä me ajatellaan. Hermanni jatkaa.
- Miten tällaiset maailmat voi mielestäsi kohdata millään tasolla? Hermanni sanoo pysähtyen ja vetäen käsillään ns. maailmat yhteen ja katsoo minuun. Pysähdyn ja katson hänen juopuneisiin silmiinsä ilmeettömästi.
- Oliko tuo nyt jokin hyvin, hyvin Korostan vielä kerran HYVIN kummallinen yritys lohduttaa mua, koska olen eronnut? Kysyn häneltä.
- No eikö ollu aika hyvä? Hermanni kysyy ja pukkaa minua kylkeen virnistäen.
Pudistan päätäni ja jatkan kävelemistä.
- Odota nyt! Ootko muka eri mieltä? Hermanni huutaa ja ottaa muutaman juoksuaskeleen rinnalleni.
- Arvaa mitä mieltä mä olen, Romeo? Sitä mieltä, että jos et tänään tee mitään sen Jannasi eteen, niin et tee koskaan.
Hermanni ilme muuttuu tuimaksi. Katson häntä hymyillen. Saavumme juuri bussipysäkille ja jäämme seisomaan sen viereen.
- Miksi juuri toi kortti?..
- Hei mitä menetettävää sulla on? Kaikki näkee miten katot sitä. Sano sille jotain söpöä.
Hermanni näyttää onnettomalta ja levittelee käsiään.
- No vittu kun.. En mä osaa. Mä oon tosi huono sellasessa.
- Oot kyllä niin humalassa, kun vielä myönsit ton.
Hermanni katsoo minuun ja sitten maahan.
- No vittu..
Sitten hän katsoo minuun taas.
- Okei. No tänään mä teen sen.
- Teet minkä?
Hermannilla on toinen käsi nyrkissä, kun hän vastaa.
- Sanon Jannalle jotain söpöä.
Pukkaan häntä nyrkillä kylkeen.
-Nonii, nyt kuulosta siltä miltä pitää.
Bussin valot näkyvät tienpäässä, ja nostan käteni, jotta se ymmärtäisi pysähtyä. Pian se liukuukin pysähdyksiin kohdallamme ja nousemme kyytiin.
- Mut kyllähän meiän pitää sullekin nainen löytää. Hermanni sanoo kun pääsemme istumaan bussin penkeille.
- Naah, ei nappaa.
- Oot kyllä yks vitun draamaqueen.
- Häh kui?
- Jatka nyt eteenpäin saatana, ei kannata jäädä junnaa.
En vastaa mitään, katson vain ulos bussin ikkunasta.
Yön kuluessa Hermanni menee puhumaan Jannalle. En tiedä tarkkaan mitä hän sanoi, mutta he pussailivat myöhemmin eräällä penkillä. Hymyilin heitä katsellessani.
Ehdin hetken selailla puhelintani puoli tuttujen keskellä, kun jostain juoksee hätääntynyt vaaleahiuksinen tyttö.
- Tuolla on joku mies hukkumassa töölön lahdessa! Tulkaa auttaa tai soittakaa poliisi tai jotakin!
Tyttö on aivan paniikissa ja hänen kätensä tärisevät ja pian hän rupeaa itkemään. Ponnahdan pystyyn ja lähden moni muu perässäni juoksemaan kohti töölön lahtea. Kaikkialla on aivan hiljaista, jostain kauempaa kuuluu matkakaiuttimesta musiikkia, mutta muuten kaikki näyttää hyvin tavalliselta kesäyöltä. Saavun rantaan hengästyneenä ja yritän katseellani haravoida tummaa vettä. Mutta on niin pimeää, että rannassa oleva katulamppu valaisee vain hyvin pienen alueen väreilevästä vedestä. Paikalle saapuu muitakin ihmisiä. Käännyn heidän puoleensa.
- Soittiko joku poliisin?
Minulle tuntematon poika vastaa, jonkun joka oli jäänyt kuuntelemaan tytön tarinaa soittaneen poliisille, ja että ne olivat tulossa.
- Vittu. Pitelen käsillä päätäni.
- Jos se on oikeesti hukkumassa ei poliisit millään ehdi tulla avuksi.
Minulle vastannut poika nyökkää tuimana.
- Mutta vedessä sokkona uiminen ois kanssa tosi hakuammuntaa. Hän vastaa minulle vaivaantuneesti.
- Niin. Vastaan ja käännyn taas lahdelle päin.
Sydämeni lyö. Joku on kuolemassa paraikaa, taistelee ehkä viimeisillä voimillaan, ja minä vain seison tässä rannassa ja tähyilen, kun joku vitun pöllö. Kävelen vähän edestakaisin, ihmiset käyvät levottomaksi takanani. Lopulta teen päätöksen.
- Paskat. Pakko sinne on mennä. Sanon ja riisun takkini.
Kukaan ei sano mitään. Laskeudun varovasti veteen piennäreeltä ja lähden kauhomaan kohti lahden keskustaa. Vesi on yllättävän lämmintä, mutta likaista. Lihakseni uupuvat nopeasti.
Kiroilen ja yritän välillä erottaa liikettä jostakin. Silloin kuulen kun joku huutaa nimeäni.
- Olen täällä! Huudan takaisin. Sitten keskityn taas katselemaan ympärilleni. Kuulen kun joku lähtee uimaan rannasta molskahtaen. Jonkun ajan päästä joku huutaa nimeäni lähempää ja tunnistan äänen. Se on Hermanni. Ja hän on lisäksi helvetin huono uimari.
- Hermanni! Missä olet. Idiootti. Lähden uimaan hänen äänensä suuntaan ja pian löydänkin hänet uimasta vaikeasti koiraa eteenpäin. Hänen silmänsä ovat järkyttyneet.
- Saatana. Löysinhän mä sut. Hermanni sanoo minulle uupuneena.
Sitten hän rupeaa vajoamaan. Otan hänestä kiinni, ennen kun hän ehtii kadota veden pimeään ja lähden vetämään häntä raskaasti kohti rantaa. Pian erotan rannassa poliisiautojen vilkkuja ja joku huutaa mekafoniin jotain käsittämätöntä. Pinnistän itse kaikki voimani, että saisin pidettyä sekä itseni että Hermannin pinnalla. Ei kauan enää. Uskottelen itselleni ja yritän vetää velttoa Hermannia perässäni parhaani mukaan. Lopulta pääsen rantaan ja poliisit ovat siellä vastassa.
- Teitä kahta sankariako meidät soitettiin tänne pelastamaan? Jykeväotsainen poliisisetä kysyy.
Olen väsynyt, kylmissäni, hengästynyt ja aivan loppuun kulutettu fyysisestä rasituksesta, mutta hetken kuluttua saan sanotuksi.
- Ei kun meille tuli huutamaan yksi tyttö, että joku on hukkumassa ja me lähettiin yhessä pelastamaan sitä kaverini kaa, mutta sen voimat loppu. On aika huono uimari ja niin edespäin.
Poliisimies katsoo meitä tuumivasti ja sanoo.
- Vai niin, älä sinä sitten lähde mihinkään, tarvitsemme vielä lausunnon. Kaverisi lähtee sairaalaan tietenkin samantien. Mutta onko siis mahdollista että tuolla vedessä on vielä joku?
Nyökkään ja vastaan.
- Kyllä.
Hermannia kiikutetaan rannalta pois suoraan ambulanssiin, joka lähtee paikalta pikimmiten. Minulle tuodaan pyyhe ja jään värjöttelemään rannassa olevalle penkille, samalla kun poliisit asettavat valonheittimiä sun muuta. Mieleeni pälkähti, että minkähän poliisiauton renkaan alle kännykkäni oli mahtanut joutua, mutta päätän että murehdin sitä myöhemmin.
Seuraavana aamuna menen lääkäriin katsomaan Hermannia. Kukaan ei ollut hukkunut, tai ainakaan poliisi ei löytänyt ketään hukkunutta, joten minulla on hyvin helpottunut olo. Hermanni on varsin syrjässä muista osastoista, mutta hänellä on oma nurkkaus, pöytä sänky ja vesilasi pöydän kulmalla. Kun tulen hän näyttää ilahtuvan.
- Perkele, äijä selvis!
- Enemmän oon ihmeissäni, että sä selvisit. Mutta mun oli pakko. Muuten ois jäänyt ikuisesti painamaan mieltä yksi asia.
- No kakaise ulos.
- Mietin mitä sanoit ja mä tunsin just sitä ällöttävän imelää, sokerikuorrutettua rakkaushöpinää mun viime parisuhteessa, sitä mitä sä sanoit tyttöjen jutuksi. Ja arvaa mitä eilen, kun kattelin sua ja Jannaa..
Hymyilen välissä.
- Musta tuntuu, et sullaki vähä imelät jutut sykkii.
Hermanni näyttää hämmentyneeltä, mutta virnistää sitten takaisin.
- No paljasta jo! Mitä sä sille sanoit. Sehän oli ihan vahaa sun käsissä.
- Se imelyys, joka muhun iski ku katoin Jannaa silmiin oli kyllä sanoinkuvaamatonta. Hermanni sanoo arvokkaasti muka herkistyen.
- Kelailin eka kaikkee tosi super sulosta, mut sit se meni vähä vaikeeks, ni otin vaan ronskin otteen ja pussasin sitä kunnolla.
Hermanni virnistää tyytyväisenä. Kohautan olkapäitäni
- Kai se homma tolleeki toimii.
Kommentit
Lähetä kommentti