Mikään

Pan huilut soimaan

Tarviin voimaa

Joku mut sai hyvin voimaa

Ja nyt voidaa kai vaa

Unohtaa

Tuijottanu tulee ja miettiny et sun luo palaan

Vaikenevaan iltaa  sielu ei vaikerra

Sydän mykkä, se ei suostu mulle puhumaan

Ja siks mikään ei tunnu miltään

Ne näkee mun nauravan, laulavan, toimivan, sanovan, kierrän kehää, esitän ehjää, mut mikää ei oo ennallaa enää. Tukahtunut, usein tuntunut että kai näin on hyvä, mut oikee tiiä miten syvälle meen.

Kuin laskis laiturille sen kynttilän. Tuuli ei sitä sammumaan saa. Kun musta takkini on jo märkä sateesta. Kaatua järveen sanomatta mitään. Suoraan selälleen. Hiukset veden alla saavat elämän. Kohti pohjaa.

Ja miten hiljasuudes, siellä missä ei pitäis olla ääntäkää
Kuulen meiän naurut

Ja en mä sit haluu olla enää täällä
En haluu olla missää
Ravintolan kulmapöydäs kuuntelemas ihmisii
Kadulla istumas satees

Ja niin  vaa tunteet viheltää

Kuvia on paljon
Sydän niistä kiinni pitää
Ei halua mulle luovuttaa
Pelkää niiden iäksi katoavan

Pieni tyttö hiukset silmillää puristaa käsissään valokuvakansiota

En voi aina hänelle kääntää selkääni

Muistoille, jotka elävät

Värikäämmin kuin minä

Joka hukun yön kylmään ja etsin sydäntäni

Näillä portailla, jotka korkealle nousevat

Jonne kuutamo ja tähdet yhä muistavat

Linnoitus suojanaan, jotka tuntuivat yhtä vankoilta kun tunteet

Suudelmat, hymyt, sanat

Katseet

Jotka nyt eivät merkitse mitään

Mut nää paikat jää

Nousen seisomaan siellä valojen yläpuolella

Kai pitää vaan jatkaa elämää