Jostakin
- Voi sentään! Minä kun niin ajattelin saavani kuulla kauniin lopun. Kaikki vaikutti niin täydelliseltä. Itseasiassa! Herranen. En nyt oikein ymmärrä. Olen kai sitten jotenkin vähän hidas tänään tai jotakin. Tai sitten se on tuo aurinko.. perhana.
Kiusaantunut naurahdus, ja varjot sinisissä silmissä. Leevi katsahtaa kattoon kuin toivoen vastauksen leijailevan sieltä hänen syliinsä. Ilme hyvin onnettomana. Aurinko tosiaan paistaa avonaisista ikkunoista sisään saaden ilman pysähtymään ja tuntumaan hiukan vilpilliseltä, mutta auringon paiste ei ole syyllinen Leevin mielessä vallitsevaan ristiriitaisuuteen. Lopulta hän vieläkin neuvoton ilme kasvoillaan katsahtaa vieressä istuvaan Saaraan.
- Olen pahoillani.. En vain ymmärrä. Miksi juuri nuo kolme tarinaa. Miksi sinä kerroit nuo kolme tarinaa minulle. Pitäisikö niiden merkitä jotakin? Tarkoittaa jotakin. Soittaa kelloja, vai miten se nyt sanotaan.
- Hyvin mielenkiintoinen kysymys. Voi olla että kerroin kaikki kolme vain omaksi ilokseni tai sitten en. Kyllähän sinä tiedät minut. Kaiken aikaahan minä kerron tarinoita.
Nämä kaksi istuvat auditoriossa aivan sen vasemmassa laidassa toisella penkkirivillä. Punaiset pehmustetut penkit ovat epämukavat, vaikkakin kaikkein mukavimmat istumapaikat mitä koulussa oli. Auditorio on vielä tyhjä, sillä on välitunti. Nämä kaksi kaverusta kuitenkin istuvat siellä, toinen heistä levottoman näköisenä ja toinen ilme heijastellen hiljaista huvittuneisuutta. Levottoman pojan nimi on Leevi. Hän on sinisilmäinen lyhyt poika jonka hiukset ovat keksijakauksella, ja joka usein busseissa seistessään näyttää hermostuneelta: ei tiedä minne pitäisi laskea katseensa tai minne olisi soveliasta katsoa. Tuo varsin mitättömältä vaikuttava yksityiskohta kertoo hänestä yllättävän paljon. Leevi on pohjimmiltaan ujo, mutta oikeanlaisessa seurassa todella vilkas, ja utelias luonne. Nyt hän on kuitenkin ymmällään, sillä Saaran kertomat tarinat tuntuvat hänestä täysin käsittämättömiltä. Saara jolla on vaaleat kauniit hiukset, ja myöskin suuret siniset silmät naurahtaa nyt ystävänsä hädälle.
- Älä huoli. Ei sinun kannata vaivata liikaa päätäsi. Voin kertoa sinulle yhden uuden tarinan. Se voisi auttaa siihen ettei nuo kolme aikaisempaa enää vaivaa mieltäsi.
Saaran huulet ovat hyväntahtoisessa hymyssä, ja silmät tuikkivat iloista valoa. Hän pitää ystävästään kovin, vaikka he ovatkin hyvin erilaisia ja varsinkin siksi. Leevi nojaa taaksepäin istuimessaan ja sulkee hetkeksi silmänsä kädet velttoina sylissään. Sitten hän avaa ne uudelleen.
- Hyvä on. Kerro minulle vielä yksi tarina.
Saara nojautuu laiskasti pöydälle - joka heidän edessään on - ja painaa päänsä kallelleen käsivarsilleen. Ele on harkittu, ja vähän lapsekas, mutta jotenkin hyvin Saaramainen. Saara katselee käsiinsä nojaten ystäväänsä, silmät vieläkin tuikkien.
- Annan sinulle tällä kertaa valinnan vapauden. Saat valita kolmesta eri vaihtoehdosta. Haluatko kuulla tarinan naapurini kissasta, rakkausrunon kirjoittamisesta vai ympyröistä?
Kiusaantunut naurahdus, ja varjot sinisissä silmissä. Leevi katsahtaa kattoon kuin toivoen vastauksen leijailevan sieltä hänen syliinsä. Ilme hyvin onnettomana. Aurinko tosiaan paistaa avonaisista ikkunoista sisään saaden ilman pysähtymään ja tuntumaan hiukan vilpilliseltä, mutta auringon paiste ei ole syyllinen Leevin mielessä vallitsevaan ristiriitaisuuteen. Lopulta hän vieläkin neuvoton ilme kasvoillaan katsahtaa vieressä istuvaan Saaraan.
- Olen pahoillani.. En vain ymmärrä. Miksi juuri nuo kolme tarinaa. Miksi sinä kerroit nuo kolme tarinaa minulle. Pitäisikö niiden merkitä jotakin? Tarkoittaa jotakin. Soittaa kelloja, vai miten se nyt sanotaan.
- Hyvin mielenkiintoinen kysymys. Voi olla että kerroin kaikki kolme vain omaksi ilokseni tai sitten en. Kyllähän sinä tiedät minut. Kaiken aikaahan minä kerron tarinoita.
Nämä kaksi istuvat auditoriossa aivan sen vasemmassa laidassa toisella penkkirivillä. Punaiset pehmustetut penkit ovat epämukavat, vaikkakin kaikkein mukavimmat istumapaikat mitä koulussa oli. Auditorio on vielä tyhjä, sillä on välitunti. Nämä kaksi kaverusta kuitenkin istuvat siellä, toinen heistä levottoman näköisenä ja toinen ilme heijastellen hiljaista huvittuneisuutta. Levottoman pojan nimi on Leevi. Hän on sinisilmäinen lyhyt poika jonka hiukset ovat keksijakauksella, ja joka usein busseissa seistessään näyttää hermostuneelta: ei tiedä minne pitäisi laskea katseensa tai minne olisi soveliasta katsoa. Tuo varsin mitättömältä vaikuttava yksityiskohta kertoo hänestä yllättävän paljon. Leevi on pohjimmiltaan ujo, mutta oikeanlaisessa seurassa todella vilkas, ja utelias luonne. Nyt hän on kuitenkin ymmällään, sillä Saaran kertomat tarinat tuntuvat hänestä täysin käsittämättömiltä. Saara jolla on vaaleat kauniit hiukset, ja myöskin suuret siniset silmät naurahtaa nyt ystävänsä hädälle.
- Älä huoli. Ei sinun kannata vaivata liikaa päätäsi. Voin kertoa sinulle yhden uuden tarinan. Se voisi auttaa siihen ettei nuo kolme aikaisempaa enää vaivaa mieltäsi.
Saaran huulet ovat hyväntahtoisessa hymyssä, ja silmät tuikkivat iloista valoa. Hän pitää ystävästään kovin, vaikka he ovatkin hyvin erilaisia ja varsinkin siksi. Leevi nojaa taaksepäin istuimessaan ja sulkee hetkeksi silmänsä kädet velttoina sylissään. Sitten hän avaa ne uudelleen.
- Hyvä on. Kerro minulle vielä yksi tarina.
Saara nojautuu laiskasti pöydälle - joka heidän edessään on - ja painaa päänsä kallelleen käsivarsilleen. Ele on harkittu, ja vähän lapsekas, mutta jotenkin hyvin Saaramainen. Saara katselee käsiinsä nojaten ystäväänsä, silmät vieläkin tuikkien.
- Annan sinulle tällä kertaa valinnan vapauden. Saat valita kolmesta eri vaihtoehdosta. Haluatko kuulla tarinan naapurini kissasta, rakkausrunon kirjoittamisesta vai ympyröistä?
Kommentit
Lähetä kommentti