Seison hangessa höyryten alastomana ja haavoittuvaisena. Takanani menneestä elämästä tullut lämpö, joka on helppo sammuttaa kuin sauna. Lumessa pystyssä on tupakka, jota en ollut polttanut loppuun. Koko elämän kaulallani ollut koru tuntuu painavammalta kuin koskaan. En tärise kylmästä, eikä silmäni valu vettä siksi, että niihin olisi mennyt hikeä. Olen kovassa humalassa, mutta siihen on syy, mihinkään muuhun ei. Tähdet ovat pilvien takana, kauneus on piilotettu. Itken ja tärisen. Menettänyt. Naapurien kaukaiset valot palavat heikosti, mutta juopuneet silmäni eivät erota yksityiskohtia. Tunnottomat jalat hangessa vaatii minua menemään eteenpäin. Olin mennyt eteenpäin koko elämäni. Mutta silti lähtiessäni olin ollut paljon pidemällä kuin perillä koskaan. Ainoa etten päässyt perille. Olin hoiperrellut kuvitellun onneni varassa, kuin enkeli helvetissä, luullen että jumala rakastaisi. Nyt kaikki olivat jättäneet. Olin menettänyt työni, lyönyt vaimoani, en tiennyt missä he olivat nyt. Vanhe

ilone, luova, kuka huomas, kene huomas, voit olla onnelline, eli en, mut saan ja pyrin muuttaa mun maailmaa. Kene kaa tunnet, kene kaa elät, vaa vedät, päätät jättää, ei päätä eikä häntää, pitää vääntää ja säätää, mut kuuntele rakkaut eli sydänt, on meis syväl se joka näkyy ulos,vastaus tai tulos, mitä tulos oot näkymätö vaa ilma tuntoo , mut pääset kuntoo vaik makaisit mis, huomioo riskit, himas tiskit ja huutava maailmasi , kuka lainasi mulle rauhaa ees hetkeks, ku pauhaa nää jutut ku sisäne huuto mun teksteis. Ei velkaa, pelkää, älkää, mut puolustaudut, sanot mitä haluut, muttet välttämät haluu mitä sanot Eiooeioo kellää sitämitäketäjota onni on, on moni mielestää onneton ja se saa aikaa aikaa joka aikaistaa hautaa, hautaa haavettomuutes tartu unelmiisi, soita se biisi joka sai sut pienen itkee, kytkee näihi tapahtumii ja kylkee käperryt mis on lämmint, läpi niien joist et välitä, läpinäkyvin ne joist välität, välil tää ketä vaa hämmentää, mut jo yrität ees ymmärtää, ni

Kahvin maku yhä suussaan Tuomas astelee rennosti ensimmäiselle tunnilleen, joka sattuu olemaan uskontoa. Mistä ihminen löytää uskoa? Itsestään. Tuomas ajattelee tyytyväisenä katsellessaan keitä tänään oli paikalla. Melkein kaikki näyttävät olevan paikalla, joko teeskennellen väsynyttä tai sitten ollen vain oikeasti väsyneitä. - Mitä kuuluu rakkaat luokkalaiseni?! Tuomas kajauttaa ja päitä kääntyilee katsomaan häntä, jotkut virnistelevät iloisina, jotkut taas vain vilkaisvat tyhjin ilmein. - Pidä joskus pää kii, kiitos. Sofia sanoo mulkaisten Tuomasta pahasti. - Oivoi, olen pahoillani siitä, että tämä ei ole sinun päiväsi ja olen myös pahoillani siitä, että mikään niistä 365 päivästä ei voi olla sinun päiväsi, sillä jokainen päivä on minun. Voit toki neuvotella kanssani, sillä jaan mielelläni kaikki päiväni kanssasi, jos sitä vain pyydät. Tuomas sanoo hymyillen ja kumartaen kevyesti. - Mä en oo koskaan tavannut yhtä ylimielistä kusipäätä kun sä. Samuel huutaa ja hymyilee voitonrie

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin nukkuneeni elämäni aikana suunnilleen 7-8 vuotta yhteensä. Eihän se ole mikään tarkka lukema, sillä nukun yössä ehkä 8-9 tuntia ja siksi en voi olla nukkunut tismalleen puolta elmästäni. Se vaatisi nimittäin joka yö 12 tunnin yöunet. Mutta jokatapauksessa. Onhan se hurja määrä. Monia vuosia vain unessa. Joku optimisti voisi todeta, että elämme siis puolet elämästämme unelmaa, kun käytämme sen nukkumiseen. Kukapa nyt ei nukkumisessta pitäisi? Uni on yksi niistä asioista, joita ilman emme yksinkertaisesti pärjäisi. Ruoka ja juoma kuuluu tietenkin samaan kastiin. Olen nukkunut elämäni aikana 7-8 vuotta, mutta silti hyvin harvoin tai oikeastaan en lähes koskaan mieti sitä miten ihmeellinen asia uni on. Se on meidän portimme Narniaan, joka yö. Suljemme silmämme ja vaivumme uneen, emmekä enää tiedosta maailmaa ympärillämme. Miksi emme? Koska olemme unimaailmassa. Siellä  ei päde mitkään säännöt tai rajoitukset. Mitä jos kaikki aistimme ovat huijaust

Toni Hengitykseni kävi kiivaasti ja katkonaisesti. Miksi minä juoksin? Kävelytiellä harvakseen kulkevat ihmiset katsoivat ihmeissään menoani. Mitkä he olivat minua tuomitsemaan? Kukaan ei ollut oikeutettu tuomitsemaan minua. En jaksaisi enää kohta. Keuhkoni yrittivät riipiä happea niin paljon kuin mahdollista, mutta sitä ei ollut tarpeeksi, sillä vauhtini oli niin kova. Maistoin veren suussani. Päässäni pyöri. En voinut lopettaa. Silloin kompastuin. Väsyneet jalkani eivät enää pysyneet  kuolettavassa tahdissani. Polveni ruhjoutuivat ja käteni menivät vereslihalle. Mutta en päästänyt ääntäkään. Mieleni taki itkeä, kuolla ja maata maassa ikuisesti. - Toni mitä sinä haet tuolla? Nostin katseeni ja näin Millan juoksuradan reunalla. Hän seisoi siellä ja tärisi talven kylmästä. Hänen tummat hiuksensa olivat osittain silmillä ja hänen kauniit ruskeat silmät katsoivat minua myötätuntoisesti. Miksi hän oli täällä? Nousin seisomaan huohottaen, pystymättä puhumaan. Nojasin käsillä polviini.

Hän oli tanssija mies. Sielukas, herkkä ja notkea. Lavalla hän sulautui ja mukautui toisten liikkeisiin niin kauniisti, etteivät hänen suuri kokonsa ja lihaksikas vartalonsa häirinneet yksityiskohtina. Hän oli osa esitystä, niin kuin joulupukki on joulua. Mies nautti työstään suunnattomasti. Ainoastaan lavalla hän tunsi olonsa vapautuneeksi ja tärkeäksi. Tuon tanssijan nimi oli Kalle. Hän oli varsin hyvää seuraavaa useimmille. Naisten seurassa hän käyttäytyi niin luontevasti ja itsevarmasti, että hän keräsi aina peräänsä kaipaavia katseita. Mutta yksi suuri pelko tuolla suurella, mutta herkällä miehellä oli. Hän pelkäsi miehiä. Vetäessään tiukkoja hyvin istuvia farkkuja jalkaansa, hän mietti, että pitäisivätkö miehet häntä homona. Pukiessaan suuri kaula-aukkoista valkoista t-paitaa päälleen, joka kiristi sieltä sun täältä hänen lihaksikasta kroppaansa, hän mietti että hyväksyttäisiinkö häntä. Kalle laittoi vielä ristiriipuksen kaulaansa, sillä johonkin hän uskoi ja sitten hän poistui

Lehdet värjäävät maata ja taivasta kuin korkeamman voiman lähettämä ilon ja juhlan sade. Tältä pohjaltako serpentiini on kehitetty? Syksyn värikkyys saa miettimään omaa elämää. Voiko sitä verrata tähän väriloistoon ja monipuolisuuteen? Onko elämä vain tylsä ja mustavalkoinen  Erään tutkimuksen mukaan ihmisen mieliala on huonoimillaan matkalla töihin. Minulle tuo tietenkin tarkoittaa matkaa kouluun, kiviseinien sisään oppimaan asioita, jotka vanhempamme on leimannut hyödyttömiksi tulevaisuuden kannalta jo aikoja sitten. Silti koulun pitäisi olla tärkein asia elämässäni tällä hetkellä. Siihen pitäisi käyttää maksimaalisen paljon aikaa. Onneksi hyvin moni asia antaa tilaa luovuudelle ja mielikuvitukselle, niin myös opiskelu. Sitä ei ehkä heti uskoisi.  Valitettavasti melkein kaiken haluamisen eteen on tehtävä töitä. Haluaminen liittyy usein unelmiin. Joku saattaa haluta ammattilaisjalkapalloilijaksi. Hyvä on. Sanon. Sinun täytyy tehdä paljon töitä unelmasi eteen. Minun on helppo a

Oletko koskaan miettinyt millaiset asiat jäävät mieleesi ja mitkä vain unohdat, koska pidät niitä niin arkipäiväisinä ja hyödyttöminä jatkon kannalta? Tietenkin aiemmat elämänkokemuksesi vaikuttavat siihen millä tavalla katsot maailmaa ja mihin kiinnität huomiota. Esimerkiksi tästä, näin yhtenä päivänä bussilla kulkiessani tien varressa kyltin, joka varoitti työmaasta. Tuo kyltti ei kuitenkaan ollut samanlainen, kuin miljoonat muut samanlaiset arkiset kyltit. Varoitus kyltin lapiolla työtä tekevän mihen rintaan oli piirretty kirkkaan punaisella värillä sydän. Moni bussissa olija varmaan vilkaisi sitä unohtaen sen heti silmiään räpäytettyään. Minulle tuo kyltti oli kuitenkin varoitus siitä miten ihminen voi rakastaa työtään ja olla tunnollinen sitä kohtaan. Koska se oli varoituskyltti, tuli mieleeni, että sen sanoma olisi " älä koskaan rakasta työtäsi enemmän kuin läheisiäsi" (Kuulostaa melkein raamatun siteeraukselta). Toisaalta se saattoi kertoa siitä miten kaikilla niillä t