Kotiin palaamisii

Nousen portaat varovaisesti. Aivan kuin olisin vieras. Askeleeni kaikuvat silti heikosti rapussa. Kannan mukanani matkalaukkua, joka on täynnä ja painava. Kaulakoruni on kylmä paljasta ihoani vasten, sillä ulkona oli ollut lämpöä vain muutamia asteita. Takkini kahisee ja taskussani olevat esineet painavat reisiäni. Hiuksissani on kosteita sadepisaroita. Kello on jo niin paljon.

Olen odottanut koko illan. Olen ollut kärsimätön. Tehnyt asioita uudestaan. Kävellyt edestakaisin. Tuijottaen ikkunasta etsien sitä yhtä hahmoa. Sitä hahmoa, joka oli lähtenyt pois. Sitä hahmoa, joka oli luvannut palata. Suin hiuksiani taas. Riennän peilin eteen. Laitan lisää huulipunaa. Olen menossa keittämään kahvia, mutta huomaan keittäneeni sitä jo. Varmistan, että kaikki kynttilät on sytytetty. Laitan television päälle. Katson hetken frendejä. Sitten suljen sen uudelleen. Heittäydyn sohvalle ja naputtelen kaukosäätimellä sohvan käsinojaa. Hengittäminen on vaikeaa. Ahdistaa. Mitä minä sanon. Mitä minä teen. pitäisikö yrittää esittää, ettei ole ollut ikävä? Katson kelloa. Hänen pitäisi tulla hetkellä millä hyvänsä. Vatsastani kouraisee. Miksi minua jännittää näin helvetisti? Joku tulee rappuun. Sydämeni pamppailee. Onko hän vihdoin tullut? Askeleet menevät kuitenkin johonkin toiseen kerrokseen. Jollekin toiselle ovelle. Mieleni tekisi kirkua turhautuneisuuttani.

Odotan oven ulkopuolella hengitystä pidättäen. Tuttu nimikyltti. Tuttu ovikello. Minulla on avaimet, mutta pitäisikö soittaa ovikelloa. Se tuntuu sopivalta. En tiedä miksi. Rappukäytävässä ei ole valoja. Olen siis pimeässä. Oven alta kajastaa kuitenkin heikosti valoa. Lämmintä sellaista. Puhallan ilman keuhkoistani ja laitan sormeni ovikellon napille. Kuuntelen hetken sydämeni lyöntiä. Sitten painan ovikelloa hitaasti ja varmasti. Välittömästi oven takaa kuuluu ding dong. Kohennan ryhtiäni ja etsin hymyä kasvoilleni. Ovi aukenee hitaasti ja vain vähän. Hyvin varovaisesti. Olet oviaukossa. Kun katsot minuun huulesi alkaa väpättää ja silmiisi ilmestyy kyyneleitä. Sitten hyppäät syliini nyyhkyttäen ja täristen. Kiedon käteni ympärillesi. Hengitän tuoksuasi. Painat pääsi rintaani vasten. Olet niin lämmin. Niin elävä. Kaiken tämän jälkeen. Yhtäkkiä vetäydyt kauemmaksi. Huuli yhä väpättäen ja kyyneleet poskillasi, katsot minuun, hengität syvään ja sanot.

- Älä enää ikinä. Ikinä lähde.

Tönäisen matkalaukun huolimattomasti sisään. Suljen oven. Tartun käsiisi ja katson syvälle silmiisi. Läpi kyynelien. Yritän suudella sinua, mutta väistät kauemmaksi.

- Lupaa minulle. Sanot yhä heikommin.

Katson kyyneleisiin silmiisi ja painan pääni.

- En voi luvata sinulle sellaista.

Henkäiset ilmaa nopeasti.

- En voi luvata sinulle, etten lähde. Mutta voin luvata, että tulen aina takaisin. Niin kuin kuu lähtee taivaalta aamun valjetessa ja palaa takaisin illan hämärtyessä.

Se ei riitä sinulle.

- En voi luvata sinulle enempää kuin mitä minulla on antaa, rakas. Ikävöin sinua joka hetki. Kaikkea sinussa. Söpöjä huuliasi.

Sipaisen sormella huuliasi.

- Kauniita silmiäsi. Painan pääni sinun päätäsi vasten ja tunnen hengityksesi ihollani.

- Munakastasi. Sanon hartaasti ja sinulta pääse tahaton itkuinen naurun puuska.

Annat minun ottaa sinut takaisin syliini.

- Sitä nyt ei kaipaa kukaan muu kuin sinä. Jopa äiti haukkuu munakastani.

- Pyh. Se on taivaallista. Vastaan hymyillen ja keinutan meitä edestakaisin.

Hymyilet onnellisesti. Sitten painat huulet huuliani vasten.