Jouluna

Melkein kaikki ovat jo nukkumassa, valot on sammutettu, lahjat avattu, ruoat syöty ja naurut naurettu. On ollut mitä onnellisin jouluaatto. Perheet ovat päässeet viettämään aikaa keskenään ja monet ovat tavanneet sukulaisiaan glögin tai kinkun äärellä. Lapset leikkivät aikansa uusilla leluillaan ja vanhemmat ovat lopettaneet onnellisten silmäysten vaihdon, lapsien leikkejä katsellessaan.

 Vain ani harva on hereillä. Heistä yksi on kuitenkin Salla, joka katselee onnellisena teemuki kädessä ulos kerrostalonsa ikkunasta. Salla, kuten moni muukin äiti on tehnyt paljon töitä joulun eteen. On leivottu ja kokattu. on siivottu ja koristeltu. On hankittu lahjoja ja kortteja. On sovittu asioita sukulaisten kanssa, ja käyty kirkossa. Tämän kaiken päätökseen saaminen onnistuneesti on saanut Sallan mitä onnellisempaan tilaan. Ja siksipä hän nyt katselee aamutossut jalassaan ulos ikkunasta teekuppi kädessään. Ulkona kadut ovat tyhjiä, ja keli tyyni. Missään ei näy liikettä. Silloin kuitenkin Sallan oikeassa silmäkulmassa näkyy jotain verkkaista liikettä. Salla havahtuu mietteistään ja kiinnittää huomiota myöhäiseen liikkujaan. Hymy nousee Sallan huulille hänen tunnistaessaan punanuttuisen partasuun. Joku joulupukki oli varmasti matkalla kotiin työnsä jälkeen. Kyseinen joulupukki kantoi mukanaan sauvaa ja selässään hänellä oli säkki. Jalassa hänellä oli mustat kiiltävät saappaat. Salla tarkasteli pimeästä keittiöstään tuota yksinäistä hahmoa. Yhtäkkiä pukki kumminkin kääntyi kannoiltaan ja heilautti kättään Sallan suuntaan toverillisesti. Salla vilkutti äimistyneenä vapaalla olevalla kädellään. Miten ihmeessä? Asunto oli pimeä ja neljännessä kerroksessa. Pukki oli kuitenkin jo jatkanut matkaansa, jättäen Sallan pohtimaan ikkunansa ääreen. Ei kukaan voisi nähdä noin kaukaa. Salla seurasi pukin hahmoa niin kauas kun pystyi, mutta pian tuo punanuttu katosi hänen näköpiiristään. Silmiään hieroen Salla asteli makuuhuoneensa ja ajatteli vain kuvitelleensa jutun. Ei hän ollut ajatellut olevansa ihan näin väsynyt, että näki harhoja. Juotuaan teensä Salla käpertyi aviomiehensä kainaloon ja nukahti melkein heti, kuin pieni lapsi, nähden koko yön unta joulupukista.

Mutta ei Salla ollut ainoa, joka ei ollut vielä nukkumassa. Eräs joulupukkina rahaa ansainnut oli matkalla kotiin autollaan, kun hän näki ihmeellisen näyn ajaessaan hitaasti taajama alueella. Joku joulupukin partaan ja nuttuun sonnustautunut seisoi selkä autotiehen päin ja tuon hahmon ympärille, oli aivan selvästi katulampunkin kelmeässä valossa, kerääntynyt suuri joukko erinäisiä eläimiä. Nyt oli Tarmon vuoro hieroa silmiään. Mutta totta se oli. Eläinten joukossa oli, niin pupuja kuin lintujakin. Muutama lumikko, punatulkku ja taisi siellä olla yksi kettukin. Kaikki nuo täysin paikallaan, tarkkaillen edessään olevaa pukkia. Pukki levitteli välillä käsiään teatteriallisesti, puisen sauvan nojatessa hänen olkaansa. Aivan kuin hän olisi puhunut eläimille. Ehkä hänellä oli jotain herkkupaloja, Tarmo ajatteli väsyneesti, ajettuaan paikan ohi. Mutta vaikea Tarmon oli uskoa omaa selitystään, sillä ei se miltään syöttämiseltä ollut näyttänyt. Lopulta hänkin päätyi vain siihen, että oli kuvitellut koko jutun. Väsymyksen piikkiin. Siinä uskossa hän ajoi kotiinsa ja kävi nukkumaan.

Mutta on vielä eräs. Tämä tapaus on varsin onneton. Sillä ei saanut Jesse lahjoja, eikä jouluruokaa. Oikeastaan hän ei saanut mitään ruokaa. Äiti oli sanonut tulevansa illalla, mutta oli jättänyt tulematta, mikä ei sinänsä ollut epätavallista. Todennäköisesti taas juomassa sitä aikuisten juomaa. Jesse ajatteli, istuessaan yksin kotona. Yhtäkkiä Jesse kuuli ovelta koputuksen. Oliko äiti kadottanut avaimensa jonnekin? Jesse nousi sängystään ja kiirehti levällään olevien tavaroiden ohi ovelle. Hän raotti ovea vähän. Ketään ei näkynyt ja Jesse avasi oven kunnolla. Rapussa ei ollut ketään, mutta oven eteen oli jätetty jokin kori. Jesse tarkasteli koria tarkemmin. Se oli täynnä erilaisia jouluherkkuja. Kenenköhän se oli. Ohhoh, siihen oli kirjoitettu jokin korttikin. Uteliaana poikana Jesse otti pienillä sormilla kortin käteensä ja luki siihen kirjoitetun tekstin.

” Hyvää joulua Jesse! Pukki vähän kuuli, että ruoka saattaisi maittaa näin joulun alla. Ohessa on kori täynnä pukin omia suosikkeja eli kaikenlaista jouluista suuhun pantavaa. Muori itse ne sinulle pyöräytti. Pukista ei näin vanhana miehenä olisi keittiöön herkkuja loihtimaan. Toivottavasti ruoka kuitenkin maistuu!

Tv. Joulupukki”

Yhtenä hymynä Jesse nosti joulukorin sisään ja sulki oven. Häntä ei oltu unohdettu! Hän asetti korin pöydälle ja ihaili hetken sen kauneutta. Vanhanaikaista koria ja punaista rusettia sen kantokahvassa. Sitten hän avasi korin ikionnellisena ja kävi ruoan kimppuun. Jesse uskoi elämänsä loppuun asti joulupukkiin. Ja jouluntaikaan.

Mutta oliko korin antaja naapurin lempeä täti vai itse joulupukki? Sitä on vaikea sanoa.

Mutta loppujen lopuksi, vain sillä mihin itse uskot on väliä.

Ja minä tahdon uskoa, että se oli vanha kunnon punanuttu, partasuu.
Joulun vilpitön tahto antaa jotakin toiselle, tehdäkseen hyvän mielen. Ja kukapa tätä sanaa kuvaisi paremmin kuin.

Itse joulupukki.