Joissain asioissa ei vain ole järkeä. Yksi niistä on sydämen kuuntelu.  Sydämessä on kaikki. Päätät haluatko tehdä valintoja sydämellä. Haluatko kuunnella myötätuntoa . Haluatko seurata noita värejä. Tunteiden vivahteita, jotka yhdistyvät sateenkaareen, ja sen päästä löydät ehkä aarteen, tai särkyneen sydämen. Kun seuraat sydäntäsi näät helpommin mitä muut tuntevat. Sillä tunteet ovat kieli. Se että nykyään yksilöä kannustetaan viemään omaa itseään mahdollisimman pitkälle, juuri sellaisena kun on, aiheuttaa sen että emme katsele sivuille. Emme katsele taakse, emmekä eteen. Emme ota muita huomioon. Se ei ole enää itsevarmuutta, vaan itsekkyyttä. Ja päätöksiä tulee. Seurauksia. Syytätkö sitä mitä olet, vai sitä mitä olet valinnut. Et voi voittaa aina seuraamalla sydäntäsi. Et voi saada kunnioitusta, tai hyvää mieltä. Mutta kun seuraat sydäntäsi, tiedät tekeväsi oikein. Voit helposti halveksia sydäntäsi. Voit olla välinpitämätön. Voit kuunnella sanoja, joita sataa sinulle kuin pisaro

Olipa kerran tyttö, joka uskoi katseen voimaan. Hän uskoi, että silmät olivat sielun peili. Hän uskoi, että mitä kauniimmat silmät ihmisellä olisi, sitä vilpittimömämpi ja rehellisempi hän olisi. Ja tyttö oli valmis luottamaan. Valmis heittäytymään sellaisen syliin, jonka silmät kertoisivat hänelle rehellisyydestä. Aitoudesta. Vilpittömyydestä. Ja kävikin niin, että eräänä päivänä tuo hyvä sydäminen tyttö näki bussia odotellessaan pojan, jonka silmät olivat pehmeä kuin äidin kosketus, syvät kuin meri, puoleensa vetävät kuin aurinko. Ja vilpittömät. Vilpittömät niin kuin tuon tytön sydän. Ja suoraa päätä tuo tyttö rakastui tuohon poikaan. Tyttö meni juttelemaan hänelle. Ja pojan silmät olivat lähempää vielä kauniimmat. Ne olivat ruskeat. Niin syvän ruskeat. Ruskeat, kuin lakattu puu. He juttelivat ja huomasivat, että heillä oli paljon yhteistä. Tyttö vilpittömin sydämin oli pakahtua onnesta. Pojan sanat olivat kuin hunajaa. Ne olivat kuin helliä sipaisua, sillä kovin kaunopuheinen

Mä en pyydä sua luottamaan. Uskon et näät, tiiän et tunnet, ja tiiän et sun tuntees kertoo sulle mitä on nukkuminen. Maailman vaarallisin asia nukkuminen. Miten kukaan ei pelkää sitä. Me vain katoamme täältä moniksi tunneiksi. Olemme tietodottomina, avuttomina, täysin maailman armoilla. Emme voi tietää koska emme herää enää. Emme voi luottaa siihen, että unet olisivat turvallisia ja emme voi odottaa, että unilla olisi jokin sanoma, tai opetus,  vaikka niillä saattakin olla. Maailman epäluotettavin asia, nukkuminen. Tiedät miten voit luottaa keuhkoihisi. Ne hengittää. Tiedät miten voit luottaa sydämeesi. Se sykkii. Tiedät miten voit luottaa lihaksiisi. Ne kantavat sinua, ja pystyt liikkumaan niiden avulla. Mutta uniin. Uniin et voi luottaa. Et voi tutkia unia. Mitä jotain niin sekavaa voisi tutkia. Et voi ymmärtää niitä. Se olisi sama kuin yrittöisi laskea meren jokaisen vesipisaran. Kaikki mikä tapahtuu unissa, ei ole totta, mutta silti ne vaikuttavat sinuun jollain tavalla. Niin epälu

Joskus pitää kadota, jotta voi löytää ittensä. Joskus pitää valita, eikä köyttää itteensä Kun lähden, ei tule hyvästejä. En pidä siitä meteliä. En julkista sitä missään. Ehkä kuiskaan jonkun korvaan, joka uskoo sen olevan vitsi. En myöskään jätä viestiä. Jos et ole mukanani, olen halunnut mennä yksin. Huomaat sen ehkä jonain päivänä. Huomaat sen ehkä, ja mietit minne olen mahtanut kadota. Yrität laittaa minulle viestiä. Tulet huomaamaan, etten vastaa. Saatat ehkä huolestua. Pelätä, että minulle on tapahtunut jotain. Älä suotta. Jos olen lähtenyt, olen turvassa. Niin turvassa kun vain voin olla tässä maailmassa. Et kuule minusta mitään. Et sanakaan. En kierrä maailmaa otsikoista toisiin. En julkaise kuvia hetkistäni. Sillä tämä matka, jolle lähden on minua varten. Ei ketään muuta. Vain minä, kirjoitusvihko, ja huolettomat askeleet Jonain päivänä tulen takaisin. Ja sitten kerron sinulle koko tarinan. Minun seikkailuni.

Kuvittelin aina, että päivä jona kuolisin, olisi sateinen. Synkkä ja kasteleva. Kadut olisivat märkiä ja tummia, vesilätäköitä olisi siellä täällä ja puiden lehdet roikkuisivat väsyneinä maata kohti vesipisaroiden painosta. Kuvittelin, että sade olisi rankkaa ja yksinäistä. Sitä miten se ropisisi voimalla vasten kerrostalojen peltikattoja, valuisi sitten sieltä ränniin, ja tulisi jossain kaukana alhaalla kovalla paineella ulos metallisesta rännistä. Ajattelin, että se päivä olisi harmaa, kaikin puolin iloton, ja elämän yksinäisyyteen kyllästynyt.                           Mutta olin väärässä Silloin kun kuolin aurinko paistoi silmiini. Melkein sokaisevasti, puiden oksien ja lehtien lävitse. Se maalasi kalpeat kasvoni eloisiksi. Antoi minulle vielä viimeisen hymyn. Kun kuolin syksyinen tuuli puhalsi. Se ei puhaltanut puuskissa ja äkäisesti, niin kuin tuulet syksyllä yleensä puhaltavat. Kuolemani tuuli oli leppoisa. Rauhallinen. Se kieputteli monivärisiä lehtiä ilmassa, Nautin siitä,

Itsevarmuushan on ilman suurempaa ydinfysiikkaa uskoa itseensä. Uskoa omaan tekemeisiin ja valintoihin. Ihmisen itsevarmuus ei kuitenkaan ole synnynnäinen tekijä, eikä se että olet ujo, tarkoita että olet loppuelämääsi ujo. Itsevarmuushan on myös kykyä selvitä erilaisista tilanteista. Eli todennäköisesti kaikkein itsevarmin ihminen on nähnyt hyvin paljon erilaisia tilanteita. Mutta pelkät tilanteet tai niiden kokeminen ei tee ihmisestä itsevarmaa. Itsevarmuus syntyy suhtautumisesta omaan toimintaan jossain tilanteessa. Yleensä se on tunne tai sitä miettii jälkeenpäin. Selvisinpä minä hyvin tuosta tilanteesa. Onnistumiset ovat siis yksi suuri tekijä itsevarmuuden lisääntymisessä. Erilaiset kehut ja huojentuminen siitä, että on taas kerran ollut itsevarma kohentaa vanhaa itsevarmuutta entisestään. Siis yksi asia. Itsevarmuus on muuttuva. Se voidaan viedä keneltä vaan ja kuka vain voi saada sen. Tietenkään itsevarmuus ei rakennu pelkästään onnistumisien pohjalle. Takana on myös hyvin pa

Veljestäni Mitä sanoa hänestä, jonka kanssa on kulkenut rinta rinnan. Mitä kertoa miehestä, joka on taistellut puolellasi, jonka puolesta olet valmis taistelemaan milloin vain, jonka puolesta olet valmis kuolemaan. Meillä on omat juttumme. Meillä on omat sotkumme, kuviot jotka ovat siansaksaa muille. Mikä tekee meistä veljeksiä? On totta, että meillä on yhteiset vanhemmat. Yhteinen historia. Yhteinen suku. Mutta me olemme veljeksiä. Veren puolesta. Ja sielun puolesta. Se on jotain sellaista mitä en voi koskaan käsittää. Sidettämme. Olen yrittänyt olla esimerkki. Onnistunut silloin tällöin satunnaisesti. Olen yrittänyt kertoa mikä on oikein. Ja hyvin usein lopulta sinä näytät minulle mikä on oikein. Teoillasi.  Tuhansia onnistuneita kosketuksia palloon. Miljoonia silmän räpäytyksiä. Juoksemista kilpaa, uimista, hyppimistä, pomppimista, saunomista, juttelua vakavasti, naurua yö myöhään. Hiljaisia hetkiä, riitoja, sopimisia. Olemme kasvaneet. Broidi löytää aina perille. Sanon sen aina

Teini istuu yksin hesburgerin nurkassa. Hän tuijottaa tyhjyyteen, ja ei näytä siltä, että olisi lähdössä mihinkään, vaikks ruoka on jo syöty. Juomat juotu. Hesessä soi musiikki, ihmisiä on vähän. Pilvisen harmaa ilma, paistaa läpi ikkunoista. Tuo teini ei näytä yksinäiseltä. Hän näyttää mietteliäältä. Nää on näit välitiloi. Aina sä oot matkal jotain kohti. Aina sul on päämäärä. Aina sul on tavote, jota kohti sä kuljet. Mut ain on välis niit hetkii, ku sä ehit vetää henkee. Miettii mitä kohen oot kulkemas. Miettii miten oot päätyny sinne mis oot. Nää välitilat on kaikial. Odotukses. Auton kyydissä. Bussipysäkillä, nukkumaan mennessä. Saunassa istuessa. Kävelessä, juostessa, pyöräilessä. Jos jokanen pysähtys miettii. Täs maailmas ois vähemmä vihaa. Ja koht sä oot taas liikkees. Koht sä teet, et mieti.

Mitä jos tulisi sota? Tarvitaanko sen alkamiseen edes tekosyytä? Kun ajattelee elämäänsä löytää sieltä monia sellaisia asioita, jotka eivät ole täysin kohdallaan tai joita voisi vielä parantaa. Mutta sota. Emme tietenkään voi edes kuvitella mitä se on? Miten jotain mikä on tapahtunut vain televisiossa, voisi pitää totena. Siksi emme ymmärrä tuon sanan vakavuutta. Se käy keskusteluissamme huolettomasti ja satunnaisesti, mutta häipyy hetken uhkaavuuden jälkeen aina muiden puheenaiheiden alle. Olet puistossa kavereittesi kanssa. Fiiliksesi pilaa se, että sinulla on kauhea jano. Ajattelet, että miksi aina minä. Miksei koskaan voi olla kaikki hyvin. Mutta jos olisi sota, et olisi puistossa. Otat aurinkoa ja kiroilet, kun aurinko menee pilveen. Vittu kun suomi on paska maa! Miksei koskaan voi paistaa aurinko. Mutta jos olisi sota, et ottaisi aurinkoa. Sinulla on vähän rahaa, mutta huomaat, etteivät ne riitä mihinkään. Kun just nyt olisi tehnyt mieli jotain pientä syötävää.

Mä Ohitse kulkevat pellot, metsät ja talot. On helle, niin kuuma, että aurinko polttelee iholla. Ja en tiedä mistä se syntyi. Se vain tuli, ja jäi. Eikä enää lähtenyt mielestäni. Mitä sinä teet? Hymyiletkö auringolle? Soiko musiikki jonkun minibassosta? Onko varpaasi uponneet kultaiseen rantahiekkaan, vai tallaavatko ne kuumaa katua, matkalla jonnekin. Ajatteletko koskaan minua? Ohi vilistävät kaupungit ja kunnat, kylät joissa on taajamakyltit. Sydämeni lyö. Autossa on viileä. Minne olen matkalla? Miksi en ole matkalla luoksesi? Muistan hymysi. Se lämmittää minua. Kohta olen maailman toisella puolen, kulkuri, mutta vain poluilla, jotka päättyvät joskus. Sä Aurinko laskee. Nojaat kaiteeseen katsellen sitä. Tuuli puhaltaa ja aallot hakkaavat allasi kalliota. Takana kaverisi nauravat, pitävät hauskaa. Heidän äänensä kohoili aina välillä meren yläpuolelle. Mutta vain hetkeksi. Pisarat laskeutuvat kasvoillesi hitaasti kuin unessa. Huulesi ovat hymyttömät. Mikä on se tunne

Tiedätkö sinä kuka on kapteeni? Kapteenilla on hattu. Se kertoo siitä miten hän on arvossa korkea. Se kertoo vastuusta, siitä mitä hän kantaa harteillaan. Kapteenin on myös oltava ryhdikäs. Murheet eivät saa painaa kapteenin ryhtiä kasaan. Sillä kapteeni on esikuva. Vaikka toivoa ei olisi missään, vaikka kaikki haluaisivat kuolla, kapteenin on näytettävä vahvalta. Muiden takia. Kapteeni on majakka. Hän ei saa näyttää siltä, että pelkäisi. Ei siltä, että olisi heikko. Kapteenin pitää ymmärtää mitä ihmiset haluavat ja tarvitsevat häneltä. Hän ei saa väistää. Hän ei saa perääntyä, vaikka kaikki maailman tuulet ja aallot hakkaisivat häntä vasten. Ymmärrätkö nyt mitä on olla kapteeni? En usko. Kapteenin on myös rakastettava, hänen on uskottava, sillä muuten hänen seuraajillaan ei ole sydäntä, eikä uskoa eteenpäin ajamassa. Kapteenin pitää hyväksyä kuolemansa. Kapteenin on elettävä muille, taisteltava muiden puolesta. Hänen on otettava iskuja vastaan, mutta hän ei saa jäädä maahan makaamaa