Sota.

Mitä jos tulisi sota?

Tarvitaanko sen alkamiseen edes tekosyytä?

Kun ajattelee elämäänsä löytää sieltä monia sellaisia asioita, jotka eivät ole täysin kohdallaan tai joita voisi vielä parantaa. Mutta sota.

Emme tietenkään voi edes kuvitella mitä se on? Miten jotain mikä on tapahtunut vain televisiossa, voisi pitää totena. Siksi emme ymmärrä tuon sanan vakavuutta. Se käy keskusteluissamme huolettomasti ja satunnaisesti, mutta häipyy hetken uhkaavuuden jälkeen aina muiden puheenaiheiden alle.

Olet puistossa kavereittesi kanssa. Fiiliksesi pilaa se, että sinulla on kauhea jano. Ajattelet, että miksi aina minä. Miksei koskaan voi olla kaikki hyvin.

Mutta jos olisi sota, et olisi puistossa.

Otat aurinkoa ja kiroilet, kun aurinko menee pilveen. Vittu kun suomi on paska maa! Miksei koskaan voi paistaa aurinko.

Mutta jos olisi sota, et ottaisi aurinkoa.

Sinulla on vähän rahaa, mutta huomaat, etteivät ne riitä mihinkään. Kun just nyt olisi tehnyt mieli jotain pientä syötävää.

Mutta jos olisi sota, näkisit nälkää.

Häviät jalkapallo ottelusi. Pettymys on karvas, mutta jos olisi sota, et voisi pelata jalkapalloa.

Me voimme istua pihallamme pelkäämättä, että tankit kohta jylläisivät ylitsemme. Voimme mennä minne vain, pelkäämättä, että tulisimme ammutuiksi. Sukulaisemme ja rakkaamme ovat turvassa, eikä heitä uhkaa mikään, missä päin suomea ikinä he ovatkaan. Voimme seurata lasten kasvua, tietäen, että he ovat syntyneet turvalliseen maahan. Voimme vain seisoskella kaupungilla pelkäämättä, että pommit kohta viuhuen erottaisivat meidät elämästä. Ja jos olisi sota, en voisi huoletta kirjottaa tätäkään tekstiä. Ja se, että pystyn puhumaan sodasta näinkin rauhallisesti, kertoo jo siitä miten varma olen, että se ei koskaan kohtaa minua. Ei minun maatani. Ei minun elämääni. Ei minun läheisiäni. Mutta silti. Meillä on historiamme. Ei ole paljoakaan aikaa toisesta maailmasodasta. Vain muutama sukupolvi helvetti erottaa meidät tuosta tapahtumasta, joka oli täynnä kauhua, surua, kyyneliä, verta, petoksia, nälkää, syyttelyä, alistusta ja väkivaltaa. Miten edes voimme kuvitella elävämme rauhassa elämämme, kun koko ihmiskunnan historian ajan, aina jossain on sodittu. Aina jossain on kuollut ihmisiä. Ja aina on sota levinnyt, eri puolille, kaikkialle ja aiheuttanut suunnatonta tuhoa niin monen elämässä. En sano pelkääväni, sillä mielikuvitukseni ei riitä käsittämään sodan kauheutta kokonaisuudessaan, mutta sanon olevani huolestunut. Huolestunut siitä miten paljon menetettävää meillä kaikilla on ja huolestunut siitä mitä me ihmiset olemme silloin kun taistelemme jonkun asian puolesta. Sen sokaisemana. Verisen lipun alla. Yhteisen hyvän ja rakkaan isänmaan, tai uskonnon puolesta.