Huumaava rakkaus ja polttava mustasukkaisuus

Naputan pulpettia tuijottaen tyhjään. Kello liikkuu hitaasti, opettaja puhuu taustalla. Kaverini istuvat hiljaa räpläten puhelimiaan. Näen mielessäni sinut. Hymyilet kauniiseen tapaasi. Vaaleat hiuksesi valuvat hartioillesi vapaina. Seuraavassa väläyksessä huulemme kohtaavat. Lämpösi on hetken osa minua. Ja olo on niin täydellisen kokonainen. Vilkaisen kännykkääni ja hymyilen, kun näen että olet laittanut viestiä. Pitkä ääniviesti odottaa taas kuuntelemistaan ja päätän, että kuuntelen sen heti viimeisen oppitunnin päätyttyä.

Tuuli sekoittaa hiukseni kun poistun koulurakennuksesta. Taivas on pilvinen. Vastaan tulee eräs kaverini. Hän hymyilee viekkaasti.

- Onni haluatko ostaa huumeita?

Virnistän hänelle ja vastaan.

- En tarvii huumeita, sä oot mulle sitä. Elän sua.

- Awww, no nyt on herttasta broidi! Kaverini vastaa hymyillen raukeasti ja halaa minua.

Hän menee ja kaivan puhelimen taskustani. Avaan viestisi ja laitan puhelimen korvalleni kuunnellakseni, samalla kun kävelen. Jaloissani pyörii värikkäitä lehtiä. Kerrot päivästäsi, siitä miten olet väsynyt ja miten tänään et ehtinyt laittautua niin hyvin kun yleensä, ja miten joku oli luullut sinua kipeäksi, kun sinulla ei ollut paljoa meikkiä. Kuuntelen tätä kaikkea kävellessäni kohti bussipysäkkiä. Ohi ajaa auto, jossa musiikki pauhaa kovalla ja vastaan tulee tuulipukuun pukeutunut nais koiranulkoiluttaja. Sitten kerrot miten joku mies oli ajanut monta kertaa ohitsesi ollessasi lenkillä, ja siitä miten auto oli aina hidastunut ja sieltä mies oli tuijottanut häiritsevästi. Ja miten auto oli sitten monta kertaa ohi ajettuaan vihdoin pysähtynyt ja autosta oli tullut mies tarjoamaan hymyillen vettä, ja kysymään puhelinnumeroa. Lopetan kuuntelun ja sydämeni jättää yhden lyönnin välistä. Rinnassani painaa ahdistus ja niskassani kihelmöi. Puristan kännykkääni tarpeettoman kovaa. Menen bussiin ja tuijotan matkan ajan ulos ikkunasta vihaisena. Yritän saada kuohuvan mieleni hallintaan. Mutta en voi sille mitään, että sisälläni pauhaa ja mieleni tekee huutaa ja raivota. Miten likainen paskiainen, yksi kusipää kalliin auton kanssa, saatanan kiero mulkku. Yritän hengittää syvään ja rauhoittua. Lopulta onnistun jotenkin. Vastaan sinulle kitkerään sävyyn siitä miten minulla oli ollut hiukan huono päivä, ja että olisit sanonut sille autoiljalle, että lähtee helvettiin. Olen suhkot tyytyväinen itseeni. Kihisevä kiukku sisältäni laantuu pikkuhiljaa.

Päästyäni kotiin huomaan, että olet laittanut viestiä. Viesti kuuluu "voivoi sua, kuulostaa ihan siltä, että tänään olisi hyvä päivä vain makoilla sängyssä ja katella jotain leffaa"

Hymyilen ja sydämeni sulaa. Vastaan sinulle, että minä valitsisin sitten leffan. Sinä vastaat miltei heti, että "turha luulo". Haen hyvän tuulisena kuulokkeet ja alan kuuntelemaan musiikkia. Laulut kertovat rakkaudesta. Sen voimasta ja kauneudesta. En voi sille mitään, että ajatukseni kääntyvät taas sinuun ja päätän kirjoittaa jotakin. Etsin käsiini paperia ja kynän. Sitten lähden virtaamaan musiikin mukaan. Annan sen tunnustella omia tunteitani, ja tunnustelen musiikista välittyviä tunteita ja elämää täynnä alan hahmottelemaan paperille sanoja.

"paljon suurempii unelmii, nii pitkii suudelmii, toisiamme kuunneltii, vaa nii
Mite saan siit nii huippu kiksei
Siis love u
Rakkaani"

....


Värittelen paperille koko tunteideni kirjon. Kaipuuni, ja uskoni meihin. Ja musiikki taustoittaa tekstini, kuin kaunis kesäinen auringonlasku. Hymyillen kirjoittaessani. Sydämeni pulppua riemua. Silloin huomaan, että olet laittanut ääniviestin.

Avaan sen ja kerrot siinä miten se sama autoilija oli tullut laittamaan viestiä sinulle, ja pyytänyt kahville, ja että olit suostunut. Kuunneltuani viestin revin kuulokkeet korviltani ja heitän ne nurkkaan. Sitten läimäytän avonaisen kaapin oven kiinni aivan liian kovaa. Nojaan ikkunaan vihan, ahdistuksen ja mustasukkaisuuden kiertäessä sielussani raapivana, pistelevänä, jomottavana. Ja hengitykseni on värisevää. Tempaisen kännykän sängyltä ja kirjoitan vihoissani, että on aika vitun selvää, että en merkitse yhtään mitään, ja että mitä vittua oikein ajattelet. Etkö välitä yhtään. Sitten estän sinut kaikkialla ja heitän kännykän seinään. Vedän päälle lenkkivarusteeni äkäisesti ja murahdan äidille vain meneväni lenkille. Ulkona on kylmä ja pimeä. Kuuntelen taas musiikkia ja annan adrealiinin vallata kehoni. Laitan lihakseni liikkumaan niin suurella teholla kun pystyn. Hengästyn ja hiki alkaa valua otsalleni, mutta en hidasta, vaan jatkan. Pikkukivet pomppivat kun kenkäni pureutuvat maahan ja lentävät askeleet kiidättävät minua valopylväältä toiselle, aina vain eteenpäin. Hengitykseni höyryää ja veri kiertää lämpimänä koko kropassani. Juoksen tavallisen 8 kilometrin lenkkini ja saavun sitten hengästyneenä takaisin kotikulmille. On selvää, että olet ollut koko lenkin ajan mielessäni. Mutta viha on valunut jalkojani pitkin varpaisiin, ja sieltä maahan. Ei ole enää vihaa, eikä mustasukkaisuutta. Tilalle on tullut häpeä ja huono omatunto äkkipikaisesta käytöksestä. Itsesyytökset kaikuvat päässäni. Juoksen talomme portaat ylös, niin kovaa kun pääsen. Sisään päästyäni riennän kännykkäni luokse ja poistan ensimmäisenä kaikki estot. Viestejä alkaa tulemaan ilmoituksiin. Ensimmäisessä ääniviestissä olet yllättynyt ja hämilläsi, toisessa tuohtunut ja vihainen, kolmannessa itkuinen. Sydäntäni painaa häpeä, ja laitan sinulle "voinko soittaa". Hetken päästä tulet paikalle ja vastaat "joo.."

Puhelimessa olet hiljaa ja alussa olen minäkin. Sitten aloitan.

- Sori, et suutuin. Ei ois pitäny en tiiä mikä muhun meni.
- Mm. Vastaat.
- Oon tosi pahoillani. Rakastan sua vaa niin paljon, et kaiki tollaset jotenki kuohuttaa vitusti. Anteeks.

En saa sanottua enää mitään.

- Ei se mitään. Mäkin rakastan sua, mut voisit joskus miettiä vähä.

Olen hetken hiljaa ja suljen silmäni väristen vieläkin lenkin tuottamasta rasituksesta. Sitten sanon vaitonaisena.

- Kirjotin sulle biisin.