Hän syntyi öisten koivujen tuudittavasta kahinasta. Nuo rasahdukset, jotka saavat suurimman osan meistä juoksemaan hengästyneenä karkuun, hän tuntee paremmin kuin päivän. Hänelle nuo rasahdukset ovat tuttavia hiljaisuudessa, niin kuin sinullakin on ympärilläsi ihmisiä, joiden kaikki ajatukset ja motiivit luulet tuntevasi, kuin omasi. Mutta toisin on. Tunnet heistä vain valoisan osuuden. Sen, joka alkaa herkästä auringon noususta, linnut laulavat ja pyrähtelevät ympäriinsä, kukat avautuvat ja niiden terälehdillä olevat kastepisarat tippuvat hidastettuna vanana maahan. Päät nousevat tyynyistä, verhot avataan, kahvi laitetaan tulemaan. Mennään jonnekin missä sinua kaivataan, ollaan siellä, hymyillään, jutellaan ja keskustellaan jostain melkein ajankohtaisesta, ja sinänsä merkityksettömästä joskus hyvin kiihkeäänkin sävyyn, ja osoitetaan samalla oman itsemme moitteettomuus monissa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tai sitten ei, mutta päivällä epäonnistumisia ei niinkään murehdita,

Kirjoittamalla voi kyseenalaistaa kaiken Kirjoittamalla voi osoittaa monen asian merkityksellisyyden ja tärkeyden Kirjoitus ammentaa voimaa kuolemattomuudestaan Se voi olla kaunista, rumaa, synkkää tai iloista, se voi olla mitä vain Rakastan itse kirjoittamista äärettömän paljon ja olen lähes kolmen vuoden ajan kirjoittanut viikoittain, tai useamminkin, joskus päivittäinkin. Se on ollut minulle äärettömän tärkeä voimavara aina. Nyt olen päättänyt osoittaa itselleni, että käytännöt ja tavat eivät ole ehdottomia. Että vaikka olen usean vuoden ajan tehnyt tietyllä tavalla: Laittanut kuulokkeet korvilleni, ja avannut blogin, lähtenyt tanssittamaan sormia näppäimistöllä, löytänyt omasta mielestäni kauniita ja ihmeellisiä paikkoja. Niin nyt näin joulun alla luovun kirjoittamisesta hetkeksi.   Käytäntöjen murtamisesta on ennekin seurannut uskomattomia asioita, ehkä tästäkin Seuraava, jo valmiina oleva vähän pidempi teksti - novelli - nimeltään " Aamutähti " ilmestyy 22.12

Valo tulee lupauksista jotka pidetään, toivon että tuut ne pitämään, muuten turhaa on huutaa mun perään pimeään Sinun läheisyytesi haluan oppia heräämään Kertoo aamulla miten kaikki tää on nii tärkeää Mutta joskus vaan tuntuu turhalta toiveitaan ääneen esittää Ja voi kun Traktorin renkaan jäljet kuuhun kulkisivat Maailmassa lämpöö ois ja kaikki toisensa syliin sulkisivat Lähtisivät aina kotiin  hymy huulillaan Ja  voi kun meillä ois aikaa enemmän Ehtisin purjehtia maailmanympäri vadelmaveneellä Laulaa yksin jossain missä Kukaan ymmärtäis ei sanaakaaan unohdetaan hetkeksi et maailma muuttuu Yhtenä päivänä sanottaisiin läheiselle miltä tuntuu Ei kaikkii muutoksii tarvii tottuu mut nii vaa aina Rakastuu Valo tulee lupauksista jotka pidetään, lupasit tänään jäädä luokseni lepäämään Siis mun viereen jäää Eikö tarvii pelätä enää, me voidaan kahdestaan yöt selättää Mulla ja sulla vain yksi oikee lupaus on, enkä aio enää osaltani jäädä empimään Sut haluaan pitää ja taa

Yksinäisyys valuu ymmärryksestäsi Niin kuin jäätelö kädellesi Miten voi olla liikaa ja liian vähän Ja jos kaataisi oman juoman toisen lasiin Olisi se surua, kylmää ja herkkää, lopulta tahmeaa Ja se aiheuttaisi toiselle huonon olon Viiltävän sahalaitaisen päänsäryn Pelkäät liikaa Etkä voi pelata avoimin kortein Et paljastaa vatsaa Et sen pehmeintä lämpimintä kohtaa Jää sisälläsi sanoo että jäisit tyhjillesi Ilman mitään Ja siksi unohdat hymyilyn

Niin kuin hiljaiset kesäiset laineet, meret ja järvet, kurottavat kohti jotakin liukuessaan rantaan, niin kuin auringonsäteet yrittävät viileitä varjoja tavoittaa lämmöllään, niin kuin sormet toista, kuin tuuli, joka haluaa lehdet kaapata matkaansa, ja niitä pyöritellä taivaankappaleissa, pilvissä ja tähdissä, niin kuin pieni vihertävä ruohonkorsi, joka matkallaan kohti korkeutta rukoilee, päästäkseen mahdollisimman lähelle Jumalaa, niin minä tavoittelen sormellani kosketustasi, lämpöä, joka sydämeni kuin vanhan hellan täyttää, joka roihahdettuaan saa minut hymyilemään. Kurotan sinua kohti, ja toivon - niin kuin jokainen äiti toivoo lapsensa pääsevän perille - että sormeni tavoittaa edes varjosi, sillä unelmat ovat silmiini syttyneet vain sylissäsi.

Kiasman käytävät täyttyvät ihmisistä. Katso silmien lävitse, ihmiset ovat maatuskoita. Hymyjä, tai eilisen haamuja. Toinen lyö tyynyllä, toinen jää lumihankeen makaamaan. Joku vanhus luulee tuntevansa koko nuorten maan, ja huutaa. Mutta ei pidä tuomita hänen perusteellaan heitä, sillä niin hän on tehnyt tuomitessaan minut. Sillä muistan hänet, joka Pasilan kaiteeseen nojasi hymyillen, vanhat silmät tuikkien. Hänet, joka kannusti meitä yrittämään uudestaan superpallon kanssa. Rakkautta on kaikissa, muttei kaikkialla.  Sinä et välttämättä voi löytää uudestaan sitä, mikä sinut on löytänyt. Moni täällä astiakasan kanssa hoippuu, välillä tuntuu että mitä harvemmin ne putoavat, sitä enemmän harmia siitä koituu. Ja sanotaan, että mikään ei tule ilmaiseksi. Silti toisella on varaa taksiin tai kahteen. Toisella ravintolaan, ja monella leffaan. Joku ei pääse kotiin muuten kun kävellen, ja nälissään huokaa, vähän valoa, edes vähän valoa.  Kaivon pohjalla ajatuksista rakennetaan taloa. Kahvim

https://m.youtube.com/watch?v=mowauY-41uk

Lumi peitti hanskan Laitteet pettivät Turkoosin vellovan meren pinnalla pomppi kipinöitä Hymyilevä naama ruutuvihossa Orava putosi puusta hankeen Ripset jäätyivät Kirja jäi pöydälle Odotushuone Kaikki kello viiteen Tuoksui mansikoilta Kiedoit hupparin lanteillesi Pimeään kadonneet hyväilyt Kastepisarat kaatoivat leppäkertun Voisitko sanoa uudestaan Suusta pakeneva höyry pakkasessa Auton valot lähesyivät Kohta

- Tiedätkö sellaiset ihmiset, jotka puhua pälpättävät niin, että hyvä kun henkeä saavat. Ne ovat sellaisia ihme päällepäsmäreitä, eivät ole valmiita olemaan edes sekuntia hiljaa. Ovatkohan he niin käsittämättömän sokeita itselleen, etteivät ymmärrä oman itsekkyytensä määrää. - Minun mielestäni tossa... - Siis ne keskeyttävät sillai tökerösti, niin kuin minä nyt sinut. Mieti nyt miten ajattelematonta se on. Miten tärkeänä heidän täytyy pitää omia sanomisiaan ja mielipiteitään. Sellaisten täytyy olla jollain tapaa varmasti narsistisia. - Nojoo, minäkin muistan kun.. - Ja ne ei vaan niin kuin lopeta puhettaan, se on ihan käsittämätöntä. He eivät ymmärrä ympäristön antamia selviä merkkejä, kuten katseita, tuhahteluja, eikä jalan painoa toiselta vaihtamista. Heidän pitäisi niin kun oikeasti avata silmänsä tähän maailmaan, ja tajuta, että täällä on muitakin ihmisiä kuin he. - Noniin siis, ne on ärsyttäviä, mutta.. - Tiedätkö sen meidän työpaikankin hemmon, se on niin täynnä itseä

Olen kuolemassa. Jäljellä olevien hengenvetojeni määrä on hyvin rajallinen. Elämän hehku silmistäni on hiipumassa hiilloksen tavoin. Mitä minä ajattelen? Ajattelen kaikkea mitä olen jättänyt sanomatta. Sitä miten traagista on, että en koskaan saa sanoa niitä sanoja, joita tällä hetkellä tulvii mieleeni sulavan lumen tuomien tulvien tavoin. Haluaisin sanoa miten kiitollinen olen. Kaikesta, kaikista. Miten kiitollinen olen, että olen saanut elää ja kasvaa niin monen upean ihmisen keskellä. Että olen saanut osakseni rakkautta, ja olen saanut rakastaa. Haluaisin kiittää tukemisesta ja uskosta. Haluaisin myös vielä kerran sanoa läheisille ihmisilleni rakastavani heitä. Rakastavani niin äärettömän paljon. Kiitollisuuden ja rakkauden lisäksi haluaisin pyytää anteeksi. Anteeksi sitä, kun olen joskus loukannut. Anteeksi sitä, että olen pettänyt joskus luottamuksen. Anteeksi, että meiltä jäi niin paljon kokematta, vain siksi, että kuolin. Nuo kolme asiaa kummittelevat mielessäni kuoleman het

Oma luontomme ajaa meidät joskus kiivauteen ja ahdistukseen. Tällaisina hetkinä kävelemme sateessa kädet taskussa pää painuksissa Ja eksymme maailmaan nauttien lepattavalla mielellämme traagisesta yksinäisyydestä, joka meitä johtaa väistämättä eteenpäin Se saa meidät kävelemään aina vain eteenpäin, etsimään lohtua kaukaisuudesta, huolimatta siitä, että vaatteet kastuvat litimäriksi ja nyrkit ovat puristuneet yhteen. Ja pimeyden keskellä, enemmän yksin kuin koskaan sitä pysähtyy, seisahtuu. Sydän muistuttaa meitä siitä mitä meillä on Perhe kesäisine peleineen, sukulaiset hymyineen, kun joulupukki astelee sisään, meillä on todellista huolehtimista ja välittämistä Ihmisiä joiden eteen on valmis kulkemaan maailman ääriin Me emme tarvitse lopputekstejä, kansanne koetut hetket ovat olemassaoloni perusta, en olisi minä ilman teitä, joita rakastan Siksipä sateessa ihminen voi vapista koko sydämeltään, ja samaan aikaan sekä itkeä että hymyillä onnellisena, täristä lämpimän itk

Kuiskauksesi kuutamossa, hengitys se elämästä muistuttaa, sadepisarat, kuin kyyneleet hautausmaan lehdille putoaa, sylissäni silmät raollaan, tahdon kaulaasi koskettaa, sanat silloin tällöin suustamme nousee ja katoaa,   on tähtiä taivaalla, vaikkemme sinne katsoisikaan, on kuolema aina täällä, vaikkemme sitä muistaisikaan, kun painautuu rakastansa vasten on helppo kaikki unohtaa,         pyydän tartu käteeni, jää katsomaan aamun sarastusta, aloitetaan sateenkaaren alusta, älä juokse onnessasi paikkoihin, joista ei ole paluuta,   parvekkeesi kaiteelta erotin keltaisissa ikkunoissa tuhat ja yksi tarinaa, olemmeko me osa Narniaa, vai sivu, olemmeko hetki, vai hetken, olemmeko tässä vai vielä sängyssäsi, tahdon olla niin syvällä silmissäsi, jossain kaikuna sydämessäsi, vai lensivätkö tunteemme aamulla ulos ikkunan avatessani, eikä yhdessä olla enää edes pilvissä    ja minne siipien kahinassa, tuulen tavoin matkaavat, lentävät niin kuin me silloin kerran lapsina, nauravat kyyneleet si

Kaks rämäpäätä, juoksee puolalasti pitkin jäätä, toine tahto aina mennä toine jäädä, tiedoks niille jotka ei tiiä,  hää pysyy aina täällä Ei moni arvaakaaa, mont kertaa heitetty läpäl arpaa vaa, ei oo harmaata tai tarvii olla varpaillaa, veljekset nää menos viel kauas maailmaa, seilataa, eikä heilatkaa nouse ykkösiks, paljo tasoi siks, ku ollaa alfa duo, kajahtaa yös meiä huuto, luulkoot, talkoot, meiä vene vettä halkoo, lippu salkoo, ei pelkoo, nopee alkoo, ja moni tähti meiä vallottamista vartoo Ilvekset, liia kiireiset Vielä viimeiset Ei niit tuu koskaa Illat hiljaset tai Juhlan humus Nii onnelline et oon saanu sun kaa kasvaa Sit on tää sisko, diskodisko, heiluttaa kasvokkai, nauretaa ja sä mun vaatteita kiskot, huippu tyttö, sä elämää värität, hymys enkelin, susta loppuun asti välitän, kaipaan iloasi iltaisin, sanojasi aamuisin, lämmität päivää ja tuot nii paljo toivoo, sun kaa aamusi autolla hoitoo, aurinkonii ainoo, vielä tullaa puhuu nii paljo, ei varjoi ei, ei harme

Puhtaasti vittuuntuneena maailmaan, nuori mies valkoinen paita mustiin housuihin siististi laitettuna, astuu ulos suuresta talosta, joka on täynnä kultareunuksisia kahvikuppeja, lusikoita jotka kilistelivät turhamaisuuttaan ja ihmisiä, jotka tähtäsivät keskusteluillaan vain siihen, ettei olisi hiljaista. Koko talo taidokkaasti aseteltuine tiilineen, ja symmetrisine kulmineen oli yksi paatuneen kaivon pohja, täynnä ajatuksia, jotka törmäilivät seinästä takaisin seinään, päästämättä törmäyshetkellä pienintäkään ääntä. Tuo nuori mies nimeltään Judi, kävelee rivakasti pitkin rantaan johtavia kivilaattoja, mustana kiiltävien kenkiensä saadessa jokaisesta askeleesta pieniä naarmuja. On kylmä, ja hänen hengityksensä höyryää. Ulkona on muutenkin hiljaista, ja tuuli puhaltaa pitkin nurmikenttää, heilauttaa pensaita, ja puiden oksia, jossa keltaiset lehdet vielä roikkuvat, kunnes puhaltaa hyytävänä Judin vaatteiden läpi ja saa hänet värähtämään. Judi saapuu rantaan, ottaa kengät jalastaan ja h

Sielumme ikuinen lailla enkelin siipien lepattaa kuin kynttilä huoneessa, jossa vetää roihahtaa kun rakastamme kunnes polttaa höyhenpeitteemme mustaksi ja hiiltyneeksi ilmassa leijuu palaneen löyhkä nokinen poika, isänsä vyötäröön asti ulottuva katsoo silmät vetistäen taivaaseen hän kurottautuu vapisten polvilleen varis kirkuu läpi maan "saatanan syntinen" ja lyhty romahtaa takaisin mustuneeseen maahan lepää yksinäisyydessään rosoisessa kivikossa mutta vielä nostaa katseensa maasta todistaa auringon säteiden saapumista kuinka ne puhkovat tikarien tavoin ilmakerrokset silmiin syttyvät tähdet pilvet vyöryvät taivaalle kuin ulapalla ainaisesti valtoimenaan liikkuvat aallot kuolema nojaa sirppiinsä tuijottaa sammunutta lyhtyä jonka lämmön voi vielä tuntea kädellä voiman aistia ilmassa hymyili viimeksi vinosti Hitlerin kuollessa nyt vastahakoinen haistaa hiiltyneet valkeat siivet jotka eilen kirkkaina vanhuksia häikäisi illalla juopuu nauraa niin

Naputan pulpettia tuijottaen tyhjään. Kello liikkuu hitaasti, opettaja puhuu taustalla. Kaverini istuvat hiljaa räpläten puhelimiaan. Näen mielessäni sinut. Hymyilet kauniiseen tapaasi. Vaaleat hiuksesi valuvat hartioillesi vapaina. Seuraavassa väläyksessä huulemme kohtaavat. Lämpösi on hetken osa minua. Ja olo on niin täydellisen kokonainen. Vilkaisen kännykkääni ja hymyilen, kun näen että olet laittanut viestiä. Pitkä ääniviesti odottaa taas kuuntelemistaan ja päätän, että kuuntelen sen heti viimeisen oppitunnin päätyttyä. Tuuli sekoittaa hiukseni kun poistun koulurakennuksesta. Taivas on pilvinen. Vastaan tulee eräs kaverini. Hän hymyilee viekkaasti. - Onni haluatko ostaa huumeita? Virnistän hänelle ja vastaan. - En tarvii huumeita, sä oot mulle sitä. Elän sua. - Awww, no nyt on herttasta broidi! Kaverini vastaa hymyillen raukeasti ja halaa minua. Hän menee ja kaivan puhelimen taskustani. Avaan viestisi ja laitan puhelimen korvalleni kuunnellakseni, samalla kun kävelen.

En mä itteeni sulle tyrkytä missää määrin, sua vaan rakastan, ei se voi olla väärin, häärii tääl moni niiku hullu, ja siitä huolimat ei oo vastakaikuu tullu, kaikkee luullu tai kuullu, juuta ja jaata, eikö voitas tässä vaa hetki lähekkäi maata, taata ei onnee, saada ei koskee, mut katseet, niide asteet, ja vaa kevyet askeleet, tekee, et viel keväiset sateet, sua muistelemaa saa Rakastan maata alla sun En iloo saa muualta, vaik täytyis elää Tähdet lentävät kun Eivät ole löytäneet paikkaansa, Mitä käteen jää Sen enempää, yritetää tähdätä yhtesee hyvää, vaik se ei oo sitä jos en sun vierestäsi herää, kuunnella sitä enää, eri suuntii mennää, enkä nää,  vain kylmä jää, se koskee syvään, sydän laskee yhtenään,  monta lyöntiä jäljellä, et taas yhessä hymyillään, mut vaa käännetään selkää, maailman epäreiluutta mä pelkään, mut tätä tulee kestää pitkään, enkä siitä pidä yhtään Rakastan maata alla sun En iloo saa muualta, vaik täytyis elää Tähdet lentävät kun Eivät ole löytäneet pai

 Juoksua poikki punaisen pellon Linnut lentävät kovaa ääntä pitäen etelään Missä on Suomi, joka tuoksuu loppuun palaneille puille, koivuvihdoille, tervalle ja kuusen piikikkäille neulasille Missä voin hengittää syvään Ihastella Otavaa, ja tuntea itseni niin kuin tunnen tämän maan, kauneimmat varjot, valon leikkimisen lasin läpi, vaahteran lehtien tahtiin ja taas tuulihousut kahahtelee ulkoilujalkineet pureutuvat routaiseen maahan ei liikaa löydy itseironiaa kansasta suomalaisten mutta miten voisikaan kun luontomme on ylpeä, suunnaton ja voimakas, mutta herkkä Lapissa lähteemme kirkkaita, järvemme avaria soutuveneemme solakoita, Mökkimme tunnelmallisia savu kiemurtelee taasen taivaalle punakat kasvot hymyilevät jossain tunturin päältä taas sarvipäät kumartuvat kuutamossa juovat vettä viileässä hengitys höyryten On täällä kettu jäniksen perässä ja kissa hiiren onki kohti ulappaa, vesi väreilee kohon ympärillä joku verkkojaan nostaa hopeiset suomut hohtaa il

Hyvä sää, no mis , kuunnellaa sydän äänii täl, siks, et sais maailmasta selvää, juoppohullunpäiväkirja, ollaa hiljaa, jotta jokane ois joskus, tuulta ja viimaa, tuntemuksemme kiivaat, ei viinaa, neiti antaa välil vähä siimaa, ja välillä ei laisinkaa, feelaan, maistiaisii mansikkapellot, miten saisinkaa, kauneude ylvää pysymää, ilma sapiskaa, karataa kahdestaa, päiväntasaaja onnee tasaamaa, tai lempee uudestaa kasaamaa, rannalta hiekkaa, värikkäit kivii, viekkaan hymyilen sulle, tää on nyt Hyväksytää Kohta nähää ettei kukaa tee mitää Pysähytää Mut koskaa voi luottaa et toine pysähtyy Kanssa sun Jokuu pitää parempana, toine tuntee sen takii olevansa alempana, alulle pannaa, ja pannusta teetä, ku luen uutisii haudon usei viulusanoi eli veetä, en teetä, en syytä, mut niin paljo tapahtuu syyttä, mulle kaikkee yritetää myydä, en oo ostettavissa, vaan syypää, monii mielipiteisii, pidän omistani, älä ala liikaa verta vertailee, kertaa kerta kiellon päälle, ja hyvii biisei uudestaa lähe

Arvatkaa mitä yhteistä on kultaselonnil ja Suomen pääministeril? Molemmat kirjottaa blogitekstin kun haluaa tuomita uusnatsien tekemän murhan!

aina kai pitäs miettii mite voi vähän paremmi elää, ei kenenkää maailmaa halveksia enää, kysellä perää, kai vai tai tarttuu huivist, yhes mennää, sen nään, keskellä lehtie, mihi tahansa ehtie, vetistelle kun ei enää helle, käy meille peremmälle, monia muutoksia ihmisille, avatkaa ikkunoit, se tuuletus tekee hyvää, ehkä jonain päivänä ovet auki, uskoo niin talvee ku kesää, vuorata ku karhu lämpimää talvipesää, tarvii enemmä tuntee ja enemmän elää koti iltoja, niin monia kertoja, haluun sulle kertoa meidän täytyy erota, et voi erottaa miten paljon tarviin palata kerran taas sun syksyys askeleet, ne kevyenä, olla hymyilevänä, pelätä ei sitä, mitä tuo tuleva, tänään mitä sattuu olemaa, huomenna on jotain korkeemmal, ja taas tavata halutaa, juttuja salataa, lehti sateesee karataa, varistellaa pois neulasii ja ei oleteta et surua täällä paljo koetaa, hoetaa moikkaa, ei tarvii huippaa, ku ymmärrä ei, jos ei takasi kuittaa, ku ei vaan oo mitää sua vastaa, miksei vaa voi rakastaa, ja elää

Kirkkaasti silmissäsi veriset vaatteet. Toiveina kuolleina. Unina tuskaisina. Seuraavat, kuin varjo, kuolematta, etsien heikkouttasi, syöden hetkistäsi ilon, nakertaen hymystäsi terän ja saat vain anella sen edessä, eikä se kuuntele. Säälimättömästi se repii taloasi, lauta laudalta, niitä rapistuneita valkoiseksi maalattuja, naula naulalta, ja nuo naulat kiertyvät sieluusi hitaasti, mutta etenevät varmasti, niin että kuka vain kavahtaisi ja itseään satuttaisi jos ymmärtäisi. Mutta ei ymmärrä. Sillä sydämesi tuhkan alla sykkii, ymmärtäen paljon enemmän kuin mitä näkee. Pikkukivet pomppivat auringossa, kun yrität riistää itsesi vapaaksi. Hapuilet käsilläsi kättä, johon tarttua, jonka ote ei petä. Sydämesi hakkaa pelosta. Juokset alastomana pakoon kotitaloasi. Sitä, josta on revitty lautoja. Näet auringon, toivot että se voisi olla olemassa aina. Itkien kompastut ja kaadut. Ihosi kuiskailee tuskasta, halusta luovuttaa. Kyynel vierii poskellesi mutta annat sen tapahtua. Suljet silmiäsi.

Hellleelelleleelleee lee leee Wou mistä sitä alottas, ollu ulkoilma ku taivas, fiiliksii sadottai, joku juomansa kadottaa, mut ei tuu pelottaa, ei ees hyttyset tunnelmaa velottaa, vaa myöhäne ilta ja kipinät ne pomppii, ollu juoksuu ja kisaa, alkaa pikkuhiljaa oppii, mennäänkö lappii, unelmoidaa maailma tappii, pilvet purjehtii, nii, pillit vinos, kiitos ja kuulemii, saan soutaa, ei huovata tarvii, huomata varmin, eli ilo, kesän palo, mun rinnassani nii kuumana, sanotan nurmikon, elävänä kuunnellaa, kuinka linnut huutaa, meiä grilli täynnä, jätä jälkesi, kesä näyttää tältä, lämpömittarit ne vaa kilpaa halkeilee, täytyy totee et kai tääl  tarkenee Jou ja hyvi menee edellee, etenee Juhannus, vettä menee vaa kiukaalle, olo tuntuu sanoinkuvaamattoman rikkaalle, jotkut pakkailee, meillä vaa haikaile, aikailee tahalllaa, venee perässä makoilee, availee tölkkei, avaimii ei tarvii, mökkei maailmassa miljoona, en luopuis omastani ees miljoonal, tän auringon alla, jalat verannalla, hiljaa

muhun kosket, kuljenko kauemmas vaiko sua kohden                                                                                        hahmota en, mut niin kaunis oot  taas ihmiset ovat kiinni toisiltaan, vaikka lähellä läheistä lehdissä kahlataan  olen tiellä synkkänä, sydäntäni liikuttaa,  muistot siellä syvään, sulle yhä                                                                                    nyt ja ainiaan  emme toisiamme ymmärrä, ja hiljaisuus on ympyrä, sitä mä kierrän                                                                   katkerassa ikävässäni tietämättä minne meen  erota ei kumpikaan, ei tiedetä miten jatketaan, iltasin kaipaan vaa                                                   ja mietin voiko kaiken kokea uudestaan  tunteita tahdota omia, ei kuulu mikään kellekään, ja taas kuuluu kaikki, kun syleillään sen nään avaruudessa ajan, haluan pysäyttää, unohdan maailman, sen paikan, jossa tarkoitus on vain muita saavuttaa kestää voidaanko, m

Uutta vanhana, uudet kujeet nuorena, juttui vanhoja, on kallio täynnä kauniita paikkoja, kangaskassi mukana roikkuu, vastaan ostarin juopot sankarit hoippuu, helsingissä tuulee aina, luulee maailma, et oisin liikkellä vaa perjantaina, mut ei tänää soitan sun rappusi kelloa, vastapäisessä baarissa soitetaan helloa, ku tuut alas haluisin sulle kaiken kertoa, mut tartun vaan kätees ja sanon nyt mukanani oot, heijou klassine! Syksynä läpi puiston, ohi kahvilan, määränpäätämme tuskin aavistat Kerta laakista, super maagista Me mennää videovuokramoo Joo oo kuulit kyllä videovuokraamo Moni tyttöjänsä ympäri helsinkii käyttää, yrittää hymyilyttää, näyttää et kaikki hyvä miehe kriteetit täyttää, en sillee aio tyttööni säväyttää, kun on syksyne sää, värikästä lehdissä, määrittellää ootko myöhässä vai ehdiksä, mun kädessä pyöritää hetkissä, joustavat askeleet, ei puhettakaa stressistä, tiiän et oot messissä, vuokraamo kello kilahtaa eteisessä, luetaa kaseti takaata tekstejä, kotiin on sit v

Oletko sattumoisin joskus mennyt yöllä keittämään teetä ja lisätessäsi hunajaa teehesi, on korkki räjähtänyt tippunut suoraan teemukiisi ja kaikki hunajapurkissa olleet hunajat valuneet pöydälle ja lattialle. Tehtyäni edellä mainitun, suositellen, että jos olet tehnyt tämän pimeässä, ei kannata edes laittaa valoja päälle.

http://olennaisin.blogspot.fi/ Mun ja äidin yhteinen kirjotusprojekti, joka perustuu kahden höpsön kirjoittajaihmisen vuorovaikutukseen. Vähän erilaista matskua kun täällä, mutta käy toki tsekkaamassa!

sytytän tulitikun auringon valo tietä, en voi näyttää tietä, kun en itekkää tiedä, hymyillen sanon et nähdään siellä, mut kun selän käännän, tiiän et annan maailman viedä, vaik haluun viedä sua, tuuleen tottua, en antaa minkää hyvän loppua, sanoa sanoja vielä kerran sen verran, et sun äänesi kuulen, mut meiän askeleista ei hiekkaan enää jää jälkiä, kirjepaperille kyyneleistä täpliä, kuuhun käsi kädessä retkiä, kadonneita hetkiä, ei enää kerkeä, mutta kun pysähdyn, mietin menneitä ne taipuu koskaan ota vastaan apuu kaipuu suru saapuu ja soittaa kitaraa en mä voi leikkii samaa pilvet täyttää taivaan paljaat jalat rannan aallokossa, taas seison valossa, suren hiljaa huomisen tullessa, miten vois tyhjyyden välttää jatkossa, joku jossain polvistuu, moni rakastuu, huumantuu, hullantuu, jakamatonta, hetken jotain niin uskomatonta, tahtoo niin paljon kokea, nyt laskeutuu elämä pitkin jokea, ei kai suhteissa tunneta tavoitteita, tai tavoiteta tunteita, sukellan peilityyneen pime

Kaikkein kauneimmat asiat kulkevat kuin valo ystävyys ja lämmin päivä viinilasillinen aurinkotuolissa vesi väreilee kultaisena ja kevyt tuuli käy muiden puheita kuulee vasta kun on itse hiljentynyt, savua ilmassa vain läheltä erottaa sanat kauempana olevat voisivat yhtä hyvin toistella jotain yhtä sanaa eri äänen painoilla ja naurahdella silloin tällöin hyvä on istua ja olla ajatella vuorotellen tekee mieli mennä baaritiskille, kun taas toisaalta tekisi mieli kadota kotiin tekemään jotain merkityksellistä mutta sillä mikä on merkityksellistä ja mikä tuntuu merkitykselliseltä on suuri ero siksi jään vain istumaan aurinkoon, varmasti joku kaupungin ääni minut lopulta havahduttaa mutta ajatus viinin karvaasta mausta kielelläni ei suostu poistumaan siksi en voi lähteä täältä se mitä mielessäni haikailen pitää minut paikoillaan Hetken kunnes taas keksin haikailla jotain muuta parempaa tai huonompaa hyödyllistä tai ei haaveilijat juoksevat, milloin missäkin, ties minkä t

- Antaisin mitä vain yhdestä suudelmasta. Mitä vain. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa, ha? Omistan auton, minulla on paljon kivoja hyödyllisiä esineitä, kuten kelloradio, joka on vähintään seitsemän tuntia edellä. Mutta sen voi korjata! Kaiken voi korjata. Yksi suudelma vain. Ajattele nyt. Voit tehdä yhden sielun onnelliseksi. Voit korjata rikkoutuneen. Yksi hiton suudelma. Hyvä on lupasin antavani mitä vain yhdestä suudelmasta, nyt lupaan jotain vielä enemmän. Teen mitä vain yhdestä suudelmasta. Ihan mitä vain. Imuroin vaikka kaikki Helsingin kadut, niin että jäljelle ei jää yhtä ainutta hiekan jyvää! Ha, miltä se kuulostaisi. Ne jotka unelmoivat kävelevänsä ilman kenkiä, voisivat huoletta tallustella. Ajattele niitä monia lapsia, jotka tekisit onnelliseksi. Ajattele lapsia, älä minua. Minä olen vain minä, ei puhuta minusta. Puhutaan sinusta. Hitto, olet kaunis totta vie. Niin pirun kaunis. Sinua ei voisi laittaa näyteikkunaan, sillä lasin läpi ei näkisi tarpeeksi, ei tosiaan. Sinut täyt

Kiedo kädet sen ihmisen ympärille josta välität. Rutista niin kovaa, että muistat milloin vain miltä se tuntuu. Pysy juuri siinä ja sulje silmät. Paina mieleen yksityiskohtia. Ehkä ne eivät silloin katoa, kun silmät kuin unesta avautuvat. Toinen yhä sylissäsi sun

Seison mietteissäni haalean katulampun valokeilan alla kädet taskuissa. Ystäväni Hermanni kusee pusikkoon vähän matkan päässä antaumuksella. - Asia on katsos näin broidi, että naiset. Naiset ovat ihan omaa luokkaansa. Hänen humalainen jokelluksensa on tarkoituksettoman kovaäänistä, mutta saa kuitenkin huomioni. - Niinkö? - Naisilla on aina jokin siveellinen ja kaunis ajatus mielessään, kun he ovat miehen kanssa yhdessä. Jotain ällöttävän imelää, sokerikuorrutettua rakkaushöpinää. Hermanni sanoo ja vetää juuri housuja jalkaansa. Onnistuttuaan hän tulee luokseni ja lähdemme kävelemään bussipysäkille, josta meidän oli tarkoitus jatkaa kohti keskustaa. - He seisovat sen takana ja ovat olevinaan niin täydellisiä, puhtaita, vain rakkautta. Hermanni levittelee käsiään ja ilmeilee tarinansa myötä. - Siinä missä kunnon mies ajattelee vain seksiä, ha? Se on se mitä me ajatellaan. Hermanni jatkaa. - Miten tällaiset maailmat voi mielestäsi kohdata millään tasolla? Hermanni sanoo py

Askeleet Mikään Miltään Pitäis muiden takii jaksaa yrittää Karkaan yöhön, tietämättä mitä teen Onha se kai iha selvää minne meen En oo realisti, en kyynikko Sammumaton romantikko Nyt tuuliajolla Hajalla Ei oo syytä elää linnunradalla Omalla tavalla Eläny Muutamal sanalla Tappanu Loppunu Yksin jääny,  En koskaa tottunu Sattunu Jatkunu Ku  Valot ei oo täältkää sammunu Tähdet samal taval syttyny Hetket muilla Hetken huulilla Kipinöitä Kai sul on hyvin siellä En aio olla tiellä Ehkä vielä Sul tulee olee tähdet kohdallaan Kai pakko vaa lipuu Nää askeleet alas Kipuu En oo maagikko Mut meis oli taikuut Sitä ikävöin Enkä osaa olla paikallaa MunMaailman reunalla Suren hiljaa Ja näinä öinä Sulle tääl helsingin tuuleen kuiskaan Hyvä yötä Mut silmii en sulje Vaik tän kirkon portaille Yö loistaa Ensimmäiset hymyt, heiluva sateenvarjo, oikea käsi aina väärin